LAUTTASAAREN LIUHULETTI JÄI ELÄKKEELLE

Ollaan tunnettu Koivulan Kalen kanssa 1970-luvun puolivälistä. Tutustuttiin jollakin squashhallilla, joko kisoissa, Helsinki Squash Rackets Clubin seuraillassa tai hallin kassalla olutta hakemassa. En muista paikkaa, mutta Kale jäi ensimmäisestä tapaamisesta lähtemättömästi mieleeni. Sen jälkeen on pelattu, rupateltu, tehty seurareissuja ja juhlittukin yhdessä yli 40 vuotta.

Kun Kale jätti kilpailut ja pelaamisen, squash ja oma seura jäivät vahvasti osaksi hänen elämäänsä ja ovat edelleen hyvin läheinen ja rakas osa Kalea yhdessä Anneli-vaimon kanssa, joka on yhtä tuttu ja rakas meille kaikille, jotka olemme olleet squashin parissa hieman kauemmin.

Tässä viikonvaihteessa Kale toimii viimeisen kerran HSRC:n perinteisen Dunlop Cupin kilpailujen johtajana. Ensimmäinen kerta oli helmikuussa 1974 Lönkan Squash Clubilla 43 vuotta sitten. Näiden kahden kilpailun väliin on mahtunut käsittämätön määrä pyyteetöntä, vapaaehtoista seuratyötä, kilpailujen järjestämistä, vakkarikisan pyörittämistä, valmentamista, ohjaamista, koulutusta, vastuunkantoa seuran hallitustyöskentelyssä ja paljon muuta.

Hattu päästä!

Kiitos Kale sinulle kaikista näistä vuosikymmenistä ja vuosista suomalaisen squashin eteenpäinviemiseksi ja kehittämiseksi. Seurat ja seuratoiminta ovat squashissakin kaiken ydin. Jos ei ole toimivaa seuraa, ei ole mitään muutakaan. Ja jos ei ole Kalen kaltaisia uurastajia ja tiennäyttäjiä, voidaan heittää mailat takkaan.

Kale vasemmalla.

Kaikki, jotka tuntevat Kalen, tietävät millainen tarinaniskijä ja seuramies hän on. Onneksi saamme nauttia siitä vielä jatkossakin, sillä eihän Kale squashia jätä, vaikka kisojen järjestäminen nyt jääkin vähemmälle. Kale taisi kuitenkin jättää jonkinlaisen takaportin auki. Jos oikein kuulin ja ymmärsin, saatamme nähdä hänet vielä jatkossakin joissakin yksittäisissä kisoissa. Toivottavasti näin.

Lönkan, Lauttasaaren ja Talin Squash Clubit olivat Kalelle tuttua työympäristöä vuosikymmenten ajan. Ja jo sitä ennen hän ehti valmentaa ainakin Järvenpäässä. Mutta kuka muistaa ja tietää Kalen toisesta läheisestä harrastuksesta. Minulle se selvisi, kun 70-luvulla tein juttua Kalesta SquashUutisiin, Ilta-Sanomiin tai jonnekin. Muistan hyvin, kun Kale kertoi kilpatanssiharrastuksestaan. Se oli minulle uutinen, samoin se, että jonkinlaista menestystäkin oli tullut. Tanssissa tarvittavasta motoriikasta ja rytmitajusta oli hyötyä myös squashkentällä, jossa Kale oli kuulu mm. erilaisista vartaloharhautuksista ja vempautuksista, joihin ainakin minä harhauduin lukemattomia kertoja. ”Älä juokse sinne”, kuului usein.

Entäpä sitten legendaarinen VPK-Squash Lauttasaaressa? Sitäkin Kale veti ja pyöritti aikanaan. Hallia ei enää ole ollut pitkään aikaan, mutta siellä pelattiin monet kerrat. Ei ollut betoniseiniä, mutta se ei menoa haitannut, pitää osata sopeutua erilaisiin peliympäristöihin.

Kale ja Anneli ovat jo pitkään asuneet Helsingin Arabianrannassa, mutta kyllähän Lauttasaari on se paikka, johon me monet Kalen yhdistämme. Otsikon lempinimi ’Lauttasaaren liuhuletti’ ei ole vailla katetta, ei kummankaan sanan kohdalla.

Tähän loppuun moneen kertaan kerrottu ja HSRC:n 35-vuotisjuhlanumeroon kirjoitettu tapaus Talin Squash Clubilta vuodelta 1 ja 2. Tämä kun on Kalea parhaimmillaan:

”Talin sauna oli legendaarinen spekulaatiopaikka. Siellä oma huonokin peli muuttui hyväksi. Olin juuri saanut tungetuksi itseni ylälauteelle, kun Kale astuu sisään ja tokaisee: 

'Mether, täällä on sellainen tapa, että nuorin seuralainen hakee mulle ja itselleen omaan laskuunsa ison oluen.’

Ei auttanut kun kipittää pyyhe lanteilla alas ja hakea oluet. Ja siellähän se Kale istui ylälauteella tuttu, tyytyväinen hymy kasvoilla. Itselleni jäi seisomapaikka oven pielessä."

Älä Kale koskaan muutu, nähdään hallilla!