Tätä kirjoittaessani on maanantai,
28. lokakuuta. Perjantaina on marraskuun 1. päivä ja silloin ilmestyy tuore
ammattilaisten PSA-ranking, kuten se ilmestyy joka kuun alussa. Mutta
tämänpäiväinen tilanne riittää minulle hyvin. Asiat ovat Suomessa kääntyneet
päälaelleen.
Suomi on kansainvälisessä
vertailussa pärjännyt squashissa aivan yhtä hyvin kuin tennis ja sulkapallo,
ellei paremminkin. Tennis ja sulkapallo nauttivat olympiastatuksesta ja
squashia suuremmista harrastajamääristä. Mutta kun katsotaan maailman kärkeä,
kaikissa näissä lajeissa on eri aikoina ollut enemmän tai vähemmän yksinäisiä suomalaistähtiä:
tenniksessä Jarkko Nieminen ja Emma Laine, pienin
varauksin myös Veli Paloheimo; sulkapallossa Pontus Jäntti, Ville
Lång ja Anu Nieminen.
Squashin all-time TOP3-lista on Sami
Elopuro (rankingin 6.), Olli Tuominen (13.) ja Tuula Minetti
(14.). Ja haluan lisäksi mainita Pentti Pekkasen, Juha Raumolinin
ja Nina Elopuron.
Uusi tilanne
Tämän hetken TOP3-lista näyttää
tältä: Emilia Soini (59.), Henrik Mustonen (93.) ja Miko Äijänen
(100
Jos en ole väärässä, tämä on
ensimmäinen kerta suomalaisen squashin historiassa, kun rankingilla mitattuna paras
suomalaispelaaja on nainen, Emppa Soini. Minetillä oli kova ranking, mutta niin
oli Elopurollakin ja he pelasivat samaan aikaan.
Miten tässä näin on päässyt käymään?
Menestysodotukset ovat Tuomisen
lopetettua ammattilaisuransa - squashura toki jatkuu - siirtyneet ehkä yllättäenkin naisten puolelle.
Naisten kärki on kapea, mutta potentiaalinen; Soinin rinnalla Emilia
Korhonen ja Riina Koskinen muodostavat naispelaajien kärkitrion. Älkää
ymmärtäkö väärin, en millään tavoin aliarvioi tai unohda Mustosta, Miko Äijästä
tai ketään muutakaan. Mutta kun ”niin on, jos siltä näyttää” ja nyt näyttää
siltä, että suomalainen naissquash on nosteessa ja miessquash jossakin
välitilassa, en oikein tiedä missä.
Heitän liiton suuntaan ehdotuksen:
avatkaa jossakin kohtaa miesten kärkisquashin tilanne: Tuominen siis jätti
kovimmat kentät, Miko Äijänen lähti Yhdysvaltoihin opiskelemaan ja pelaamaan (kova
ja hyvä veto!). Mitä kuuluu Mustoselle, Matias Tuomelle, Jami
Äijäselle? Joskus tieto lisää tuskaa, mutta ainakin spekulaation määrä vähenee.
Kohti omia kisoja
Vuoden 2021 Suomessa pelattaviin
EM-kisoihin on pitkä matka ja sitä ennen pelataan EM-mitaleista ensi vuonna
Hollannissa. Ja kun puhumme joukkuekisoista, Eurooppa on tällä hetkellä oikea
mittari niin mies- kuin naismaajoukkueemme kohdalla. Tilanne on sama kuin suomalaisessa
yleisurheilussa, vertailtavissa oleva taso on Euroopassa, ei maailmalla.
Naisten maajoukkueemme on
asettanut selkeän tavoitteen, jota kohti mennään: kotikisoissa Suomi saa
mitalin. Se on konkreettinen tavoite, joka vaatii kovaa työtä, yläkanttiin
pelaamista ja mahdollisesti vähän onneakin. Mutta tavoite on kirkas; pelaajat,
valmennus ja joukkueenjohto ovat sitoutuneet tähän. Projektin nimi on
#ROAD2HEL.
Mikä on miesten maajoukkueen
tilanne? Mihin ollaan menossa, mitä tehdään? Tuominen on sitoutunut maajoukkueeseen
pelaajavalmentajana, mikä on hieno juttu. Sen ympärille on hyvä rakentaa. Onko
palikoita?
Tästä olisi kiintoisaa kuulla enemmän.
Kirjoitus on julkaistu Suomen Squashliitos Uutiskirjeessä 5/2019
Kuvat: Tommi Tapola ja Petteri Repo: Kuvissa Emilia Soini ja Olli Tuominen
