KUULUUKO OPISKELU URHEILIJAN POLKUUN?

On trendikästä puhua urheilijan polusta. Jotta olet jollakin tavoin urheiluasioissa uskottava, sinun tulee tuntea ja ymmärtää urheilijan polku; miten nuoresta urheilijasta tulee menestyvä ammattilainen. Minulla on ollut nuorten urheilijoiden kohdalla tilaisuus noin 10 vuoden ajan seurata tätä kaikkea läheltä – kenties lähempää kuin monella muulla. Se on ollut hyvin opettavainen ja ymmärrystä avartava kokemus.

Minun näkökulmani urheilijan polkuun kumpuaa vahvasti toisaalta seuratoiminnan ja toisaalta koulu- ja opiskelumaailman kautta. Onko urheilu ja opiskelu menestyksellisesti yhdistettävissä? Tukevatko ne toisiaan vai häiritseekö koulunkäynti ja opiskelu urheilemista? Tai toisin päin.

Riippuu kenelle kysymyksen esittää.

Urheilun ja opiskelun yhdistäminen toimii

Kun keskustelee urheilun ja opintomaailman ammattilaisten kanssa, vastaus on kristallinkirkas: koulu ja opiskelu ovat menestyksellisesti yhdistettävissä toisiinsa tavalla, jossa kumpikin tukee toistaan erinomaisesti. Tästä meillä on myös kiistatonta todistusaineistoa. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö urheilija voi myös rakentaa itselleen hyvän aktiiviuran jälkeisen elämän ilman peruskoulun jälkeisiä opintojakin. Tai aloittaa opinnot urheilu-uran jälkeen. Näistäkin meillä on lukuisia esimerkkejä. 

Kun keskustelen näistä asioista omien 16-18-vuotiaiden oppilaideni kanssa, saan hyvinkin erilaisia vastauksia.
 

Osan mielestä opiskelu tapahtuu puhtaasti urheilun ehdoilla eikä siitä tingitä. Jos illalla on kotipeli, keskittyminen alkaa aamulla eikä kouluun voi tulla (!).

On myös oppilaita, jotka osaavat antaa ”näin kuuluu sanoa” –vastauksen: ”Totta kai koulu on tärkeä ja pystyn yhdistämään ne hienosti.” Valitettavasti opiskelijan päivittäinen työ ja toiminta eivät tue tätä juuri millään tavalla. 

Ja sitten ovat ne opiskelijat, jotka hoitavat kummatkin erinomaisesti; koulu ja opiskelu sujuvat mainiosti ja urheilu-ura kehittyy tavoitteiden mukaisesti.

Minun silmissäni näyttää vahvasti siltä, että nuorten kohdalla hyvä koulumenestys ja hyvä urheilumenestys korreloivat positiivisesti keskenään. Lantin toinen puoli on valitettavasti se, että menestymättömyys koulussa ja urheilussa korreloivat samalla tavalla. Toki poikkeuksia on kumpaankin suuntaan, mutta silti.

Urheilu ja televisio

Onko kukaan tullut ajatelleeksi, kuinka suuri rooli televisiolla on nuorten urheiluharrastamiseen ja erityisesti heidän suhtautumiseensa ammattimaista urheilua kohtaan? Televisio ja erityisesti sen maksukanavat suoltavat maailman huippuliigoja ja muita kansainvälisen huipun urheilutapahtumia ympäri vuoden. Käykö kukaan enää paikan päällä katsomassa ’normaalia urheilua’; urheilua ja urheilijoita, joihon pystyy realistisesti samaistumaan ja hakemaan innostusta omaan sporttiinsa?

Urheilua paikan päällä seuraavien keski-ikä on korkea, nuoret eivät enää mene katsomaan futis- tai lätkämatsia paikan päälle. Kaikki katsotaan TV:stä, mobiilista, sporttipubin valkokankaalta tai seurataan onlinena Twitteristä jne.

Nuoret eivät enää seuraa normaalia urheilua, ainoastaan maailman huippujen suorituksia, jolloin oma käsitys hyvästä ja palkitsevasta urheilusta vääristyy ja odotukset nostetaan epärealistiselle tasolle. Tasolle, jossa urheiluun pitää panostaa kaikki koulunkäynnin ja opiskelunkin kustannuksella.

Kaikkien ei tarvitse olla maailmanmestareita tai olympiavoittajia. On etuoikeus saada valmentautua kansallisen tason hyväksi urheilijaksi ja rytmittää omaa arkea ja valmentautumistaan mielekkäillä opinnoilla, jotka tuovat sisältöä päivää ja turvaa tulevaisuuteen.

Tällaisia nuorten urheilijoiden polkuja haluaisin nähdä vielä paljon enemmän.

Teksti on alunperin julkaistu Suomen Squashliiton Newsletterissä 3/2018

HELSINGIN PYTTYKERHO, "PYTTIS", 70 VUOTTA

Helsingin Pyttykerho täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Toimintansa aikana kerho on jakanut yli 5000 pyttyä eri lajien urheilijoille ja viime vuonna pyttyjä jaettiin 25 kpl. Historian ensimmäinen pytty jaettiin jalkapallossa 6.5.1948 Helsingin Palloseuran Yrjö Sotiolalle. Eniten pyttyjä, 14 kpl, on saanut HJK:n Reijo Jalava, ks. mustavalkoinen kuva.

Tauno Palo & kumppanit ja Pyttykerho

Helsingin Pyttykerhon alkutaival ajoittuu vuoteen 1948.  Eräänä maanantaina, näyttelijöiden vapaailtana,  Helsingin kaupunginteatterin jalkapalloa rakastavat  näytelmätaiteilijat pohtivat, miten voisivat viettää jalkapallon parissa  näitä vapaailtojansa. Mieleen tuli, että samassa yhteydessä voisi myös palkita  otteluissa ansioituneita pelaajia ”reilusta ja merkittävästä urheilusuorituksesta”.

Keskeisinä puuhamiehinä toimivat tuolloin näyttelijät Tauno Palo, Uuno Montonen, Aku Korhonen ja Uuno Laakso. Päätettiin perustaa kerho hoitamaan asiaa eikä aikaakaan, kun yhdistyksen nimeksi tuli "Pyttykerho.” Palkintopytyn suunnitteli Totti Noisniemi ja ensimmäinen hopealaatoitettu visakoivuinen haarikka ojennettiin jalkapalloilija Yrjö ”sota-Olli” Sotiolalle 6.5.1948 ottelussa HPS – Jäntevä Olympiastadionilla. 

Helsinki Cup’ssa mukana yli 40 vuotta

Koko toimintansa ajan Helsingin Pyttykerhon pytty on ollut arvostettu huomionosoitus pelaajalle lajista riippumatta. Yhtenä painospisteenä ovat aina olleet nuoret urheilijat ja Pyttykerho onkin vuodesta 1977 vieraillut mm. jalkapallon Helsinki Cupissa palkitsemassa nuoria pelaajia.

Lajeista jalkapallossa on jaettu selkeästi eniten pyttyjä. Seuraavina tulevat koripallo, pesäpallo, käsipallo ja jääkiekko. Nyrkkeilyssäkin on jaettu yli 130 pyttyä.

Aulis Rytkönen, pytyt ja konjakki

Legendaarinen Aulis Rytkönen muisteli vuonna 2013 ilmestyneessä Pyttykerhon historiikissa seuraavasti:

”Sain pyttyni vuosina 1948-52 eli suhteellisen lyhyellä ajalla. Arvostin kovasti pytyn saamista. Luulin aluksi, että sellaisia jaetaan vain kotijoukkueen pelaajille eli helsinkiläisille. Kun kuopiolaisenakin sellaisia sai, mieleni koheni tietysti paljon.

Mieleeni jäi varsinkin kerta, kun minut palkittiin ja komitea (Uuno Montonen ja Tauno Palo) pyysi minut illalla kokoukseensa Katajanokan Kasinolle. Sain syödä hyvin ja kun olin sattumalta Katajanokalla laivastossa, niin kyllä maistui. Mutta kun herraseurue siirtyi kahviin ja konjakkiin, oli asevelvollisen pakko kieltäytyä.”

”Juhlat työn merkeissä”

Helsingin Pyttykerho jatkaa toimintaansa kahdeksanhenkisen hallituksen johdolla ja jakaa juhlavuonna pyttyjä kahden kappaleen kuukausivauhtia ’reiluun ja merkittävään urheilusuoritukseen yltäneelle urheilijalle.’ Näiden lisäksi Pyttykerho jakaa vuosittain erotuomaripytyn erityisen ansiokkaasta tuomaritoiminnasta sekä pyttyjä erityisansioista harkitsemalleen urheilijalle tai urheilun parissa toimineelle henkilölle. 

Kuvassa  Seagullsin Timo Heinonen vastaanotti helmikuussa 2018 Pyttykerhon urapytyn pisimpään jatkuneesta peliurasta. Otteluita pääsarjatasolla on yli 630. Historiallisen urapytyn luovuttivat Pekka Ropponen ja Tapio Sademies.