Naissquash Suomessa on ajankohtainen
aihe, joten puhutaan siitä. Vanhemmat lajimme ystävät muistavat, että olen
puhunut siitä aiemminkin. Erityisesti mieleeni on jäänyt yksi kerta kauan
sitten, kun Tuula (Myllyniemi, sittemmin Minetti) ja Nina (Taimiaho, sittemmin
Elopuro) sekä joukko muita olivat erinomaisia aktiivipelaajia. Olin sitä
mieltä, mielestäni perustellusti, että naissquashin asema oli maassamme miehiin
verrattuna arvostuksellisesti ja muutenkin huono. Jutustani tuli sen verran
napakka, että päätin pistää sen vähän laajempaan jakeluun ja lähetin sen myös
mm. STT:lle, joka tarttui juttuun ja levitti sen asiakaslehtiinsä ympäri maata.
No, sitten oli liiton ja minun välilläni jonkin aikaa hiljaista, ei hirveästi
vaihdeltu viestejä eikä mitään muutakaan.
Nyt tilanne on tyystin toinen,
vastaavaan juttuun ei ole aihetta. Päinvastoin, nostan hattua liitolle, että se
on käynnistänyt naissquash-projektin, joka tähtää vuoden 2021 EM-kisoihin.
Tavoitteena kisoista on mitali. Joukkueen rungon muodostavat Emilia Soini, 23, Riina Koskinen, 21, ja Emilia Korhonen, 23.
Kuten pelaajien iät osoittavat, parhaat pelivuodet ovat vasta edessä. Tämä on
kova ja potentiaalinen runko, mutta mitään ei ole vielä saavutettu.
Arki
ratkaisee
Kuten naisten maajoukkueen
vastanimitetty päävalmentaja Tomi Niinimäki oikein toteaa, monien asioiden
pitää tässä projektissa loksahtaa kohdalleen. Hän ei listannut niitä sen
tarkemmin, mutta minäpä teen sen, kuten asiat näen.
Arki ratkaisee kaiken. Ja jotta
päivittäinen tekeminen olisi laadukasta, pitää siis tapahtua paljon:
Oma
palo
Pelaajan oma sisäinen motivaatio ja
palo kehittyä tulee olla kova. Joka päivä. Tätä kirjoittaessani meneillään
oleva Remeo Ladies Open -kisa kertoo nykytilanteen. Ollaan takamatkalla
eurooppalaiseen tasoon nähden. Mutta tuo matka voidaan kuroa kiinni, sillä
kisoihin on 2 ½ vuotta aikaa. Siinä ajassa tapahtuu parhaimmillaan paljon.
Henkilökohtainen
valmentaja
Jokaisella maamme kärkipelaajalla tulee
olla ammattitaitoinen ja sitoutunut henkilökohtainen valmentaja.
Maajoukkuevalmentaja astuu kuvaan leireillä, arvokisatapahtumissa ja
yhteistyökeskusteluissa henkilökohtaisen valmentajan ja pelaajan kanssa, mutta
päivittäinen tekeminen tapahtuu pelaajan ja oman valmentajan kesken. Sitä ei
korvaa mikään.
Kovat
pelit vievät eteenpäin
Pelaajien tulee kiertää säännöllisesti
kansainvälisiä kisoja, joihin heidän PSA-rankinginsa antaa mahdollisuuden.
Kovia vastustajia tulee kohdata paljon ja otteluista on kerättävissä
roppakaupalla kokemusta ja oppia.
Tämä tarkoittaa, että henkilökohtaisen pelibudjetin tulee mahdollistaa 10-12 kisaa vuodessa, mikä puolestaan tarkoittaa 10-15.000 €:n budjettia. Luvut ovat omasta päästäni, mutta kyllä ne oikealla hehtaarilla ovat.
Tämä tarkoittaa, että henkilökohtaisen pelibudjetin tulee mahdollistaa 10-12 kisaa vuodessa, mikä puolestaan tarkoittaa 10-15.000 €:n budjettia. Luvut ovat omasta päästäni, mutta kyllä ne oikealla hehtaarilla ovat.
Tätä varten tarvitaan varakkaat vanhemmat, ulkopuolinen mesenaatti tai joukko
yhteistyökumppaneita, jotka uskovat pelaajaan, hänen arvomaailmaansa ja paloonsa
menestyä ja jotka näkevät pelaajan tuovan lisäarvoa myös omaan liiketoimintaansa.
Viimeinen näistä vaihtoehdoista on työläin, mutta samalla ylivoimaisesti palkitsevin.
Viimeinen näistä vaihtoehdoista on työläin, mutta samalla ylivoimaisesti palkitsevin.
Liiton
tuki
Liiton tulee pystyä keräämään tai
allokoimaan riittävästi rahaa naisten maajoukkueen toimintaan; leiritykseen ja
kaikkeen muuhun, jotta se olisi mielekästä ja veisi kehitystä eteenpäin. Kaikkiin
arvokisoihin pitää löytyä varat liitosta, ei saa olla niin, että pelaajat
keräävät esim. omissa Masters-kisoissamme mm. meiltä vanhoilta ukoilta rahaa
päästäkseen kisoihin. En tarkoita, ettemmekö halua auttaa, varmasti haluamme.
Mutta silti.
Ensin
pitää menestyä
Olympiakomitea jätti squashin
ei-olympialajina viimeisessä rahanjaossaan ilman tukea. Meidän kaikkien
laji-ihmisten mielestä se ei ollut reilua eikä ehkä ollutkaan. Olympiakomitea
on kuitenkin asettanut tuen saamiseksi tiukat kriteerit ja ne eivät täyttyneet.
Rannalle jäätiin, pulinat pois.
Suomalaisessa urheilussa on
valitettavan usein niin, että juuri siinä vaiheessa, kun urheilija kipeimmin
tarvitsee myös taloudellista tukea, sitä ei saa. Vasta, kun olet menestynyt ja
saavuttanut ison mitalin, sinua arvostetaan ja pääset tuen piiriin. Me olemme
squashissa nyt tässä tilanteessa, meidän on itse raivattava tiemme ilman
Olympiakomitean kaltaista vetoapua.
Naisten maajoukkueen ja EM-projektin
kohdalla meillä on erinomainen mahdollisuus tehdä jotain sellaista, joka osoittaa,
kuinka hyviä me todella olemme. Se vaatii kovaa työtä ja onnistumisia monella
saralla. Haluan uskoa, että Squashliitto on projektin käynnistäessään nähnyt ja
ymmärtänyt tämän palapelin.
Omistan tämän kirjoituksen Helsinki
Squash Rackets Clubin 92-vuotiaalle kunniapuheenjohtajalle Keijo ’Keitsi’ Kiukkolalle,
jolle Squashliiton 50-vuotisjuhlagaalassa myönnettiin suomalaisen squashin elämäntyöpalkinto.
Kiitos Keitsi!
Toivotan kaikille squashin ystäville hyvää
joulua ja erinomaista vuotta 2019.
Tämä teksti on alun perin julkaistu Suomen Squashliiton Newsletterissä 6/2018
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti