"VAPAAEHTOISET OVAT KANSALLISAARRE"

 Näyttelijä Sari Mällinen kutsuu vapaaehtoisia kansallisaarteiksi. Hän ei voisi olla enempää oikeassa ja on myös itse sellainen. Jos maassamme ei olisi vapaaehtoisia, meillä ei olisi myöskään organisoitua urheilua eikä urheilutapahtumia.

Squashin joukkueiden EM-kisat pelataan uuden aikataulun mukaisesti ensi vuoden elokuussa. Uuden päätöksen taustalla on, että koronapandemia on hellittänyt rokotusten käynnistymisen jälkeen niin, että päätös kisojen järjestämisestä elokuussa on realismia. Ja jo tähän mennessä, alkuperäisen kisa-aikataulun mukaisesti, Squashliitto ja kaikki kisojen vapaaehtoiset ovat tehneet satoja ja satoja työtunteja valmistellakseen kisoja. Ilman tätä talkootyötä nämäkin kisat jäisivät pelaamatta.

”Paskapäät ei saa pelikavereita”

Breakdance on hyväksytty vuoden 2024 olympialaisiin – kiipeily on siellä jo ensi vuoden kisoissa. Squash ei ole eikä lajia voi syyttää yrittämisen puutteesta. Kaikki on tehty, jokainen kivi on käännetty, mutta kun ei niin ei.

Lajimme olkoon maailman paras ei-olympialaji.

Squash on yhteisöllisintä urheilua, mitä minä tiedän. Ainakin Suomessa ja Euroopan Masters -kiertueella. Ihmiset tuntevat toisensa, keskinäinen vuorovaikutus on vilkasta, lajin sosiaalisuus korostuu kansallisuudesta riippumatta. Pelaajat ovat keskenään vapautuneita ja rentoja – on vain maila, pallo ja kenttä. Ei tarvitse olla mitään muuta kuin mitä on, pelaajana ja ihmisenä.

Tässä on nyt pakko lainata maamme pitkäaikaisen squashvaikuttajan (pelaaja, valmentaja, liiton työntekijä, …) Markku Hyrskeen sanoja:

”Paskapäät ei saa pelikavereita.”

Tämän todempaa sanontaa saa hakea. Ei muuten löydy.

Talkoissa ollaan

Joulukuun 4. päivänä vietettiin kansainvälistä vapaaehtoisten päivää. Ja kun miettii vapaaehtoistyön roolia, niin se on paljon ensimielikuvaa laajempi, sillä kaikki ne ihmiset, jotka työskentelevät eri alojen järjestöissä, yhdistyksissä, seuroissa ja ryhmissä ilman palkkaa, ovat vapaaehtoistyöntekijöitä. Talkootyö on usein käytetty synonyymi vapaaehtoistyölle ja se varmasti saa monet meistä ajattelemaan vapaaehtoistyöstä kapeammin kuin mistä kaikesta oikeastaan on kysymys.

Suomen Squashliitto täyttää ensi vuonna 50 vuotta. Ajatelkaa sitä määrää vapaaehtoisia, jotka ovat olleet lajimme parissa mukana puolen vuosisadan ajan. Se on huima määrä ihmisiä seuratoiminnassa luottamushenkilöinä, ohjaajina, valmentajina, kisajärjestäjinä jne. Ja se on huima määrä ihmisiä liiton eri luottamustehtävissä. Koko olemassaolonsa ajan liiton palkkalistoilla on kerrallaan ollut 1-4 henkilöä. Tuo 1 henkilö on aika varma muistikuva, 4 henkilöä voi heittää +/- 1 henkilöä. Mutta ymmärrätte mitä tarkoitan, ilman talkooporukkaa tämä ei yksinkertaisesti pyöri, ei millään.

Kun miettii vapaaehtoistyön motiiveja, niiden kirjo on melkoinen. Monella se liittyy omaan tai omien lapsien harrastukseen, toisilla silkkaan rakkauteen lajia kohtaan. Ja jotkut näkevät – ihan perustellusti – vapaaehtoistoiminnan tuovan pätevyyttä, osaamista ja arvostusta omaan ns. oikeaan työhön ja uraan. Jos olet ollut useamman vuoden mukana esimerkiksi seurasi vapaaehtoistoiminnassa, se on erittäin hyvä referenssi moneen työhön tai ammattiin ja se on arvokas rivi CV:ssa.

Mutta on motiivi vapaaehtoistyöhön mikä tahansa, oleellista on, että olet oikeasti mukana ja heittäydyt täysillä mukaan omien resurssiesi puitteissa. Vasemmalla kädellä ei kannata lähteä mukaan, mitä teetkin, sitoudu ja tee se kunnolla.

Kohti EM-kisoja

Lopetetaan, millä aloitettiin.

Helsingissä pelataan ensi elokuussa huikeat joukkueiden EM-kisat. Se on loistava näyteikkuna lajiimme ja tarjoaa valtavat mahdollisuudet tehdä squashia tunnetuksi uusille harrastajille.

EM-kisojen valmistelu on monessa työryhmässä käynnistynyt. En voi puhua tarkemmin muista ryhmistä kuin viestintä- ja markkinointiryhmästä, jonka jäsen olen.  Olemme tavanneet joitakin kertoja virtuaalisesti, meillä on kisojen viestintäsuunnitelma (ennen, aikana, jälkeen) olemassa ja me olemme jo tehneet monia hyviä asioita. Mikään tähän mennessä tehty työ ei ole valunut hukkaan ja vauhti luonnollisesti kiihtyy, kun kisat lähestyvät ja moni ryhmä aloittaa työnsä uudistetulla aikataululla ensi vuoden puolella.

Nämäkään kisat eivät toteutuisi ilman kaikkia teitä vapaaehtoisia. Olkaa aidosti ylpeitä siitä, että olette mukana. Te teette upeaa työtä lajimme squashin parissa.

Oikein hyvää joulua kaikille. Olkoon vuosi 2021 edeltäjäänsä terveempi ja parempi.

Julkaistu alkuperäisesti Suomen Squashliiton Newsletterissä 21.12.2010

Emilia Soini: "TURPATERAPIA ON PARASTA"

 Squash täyttää Emilia Soinin elämän. Emilia, tai siis Emppa, kuten lempinimi kuuluu, elää täysillä urheilulle ja muiden asioiden aika on myöhemmin. Tai toki elämään mahtuu muutakin kuin squash. Mutta ei paljon.

Soini on Suomen naissquashin selkeä ykköspelaaja. Hänellä on viisi Suomen mestaruutta ja niistä kaksi viimeisintä peräkkäisinä vuosina. Maailman ammattilaispelaajien listalla 25-vuotias Soini on sijalla 49, mikä on kova saavutus.

”Pääseminen TOP50-sakkiin oli iso juttu, niin henkisesti kuin pelillisesti. Käytännössä se tarkoittaa, että pääsen mukaan kaikkiin kisoihin, jotka pelataan 48 pelaajan kaaviolla ja se puolestaan tarkoittaa, että pääsen oikeisiin palkkatöihin. Palkka juoksee ja se on ammattiurheilijan elinehto”, Soini täräyttää.

Emppa tuli nuorena tyttönä squashiin sulkapallon kautta, jonka lisäksi hän on harrastanut yleisurheilua, telinevoimistelua ja ratsastusta. Näistä erityisesti ratsastus on lähellä hänen sydäntään.

”Rakastan hevosia”

”Olen valmis lähtemään hevostalleille vaikka kuukaudeksi vapaaehtoistöihin ilman palkkaa, kunhan saan olla hevosten kanssa. Minulla ei ole omaa hevosta, mutta onneksi muutamalla hyvällä ystävälläni on ja olen päässyt ratsastamaan heidän hepoillaan. Turpaterapia on ihan parasta.”

Soini on oppinut hevosilta paljon. Aivan kuten ihmistenkin kesken, hevoseen pitää pystyä luomaan luottamuksellinen suhde ja osoittamaan hevoselle, että ratsastaja kunnioittaa sitä.

”Jos et pysty luomaan tällaista suhdetta, voi käydä niin, ettei hevonen päästä sua lähelleen, puhumattakaan, että pääsisit ratsastamaan sen kanssa. Hevosesta voisi moni ihminenkin ottaa oppia”, Soini sanoo suorasukaiseen tyylinsä.

Harjoittelussa ei tingitä

Ammattilaiskisat ovat lähes kokonaan keskeytyneet ja näin Soinikin panostaa harjoitteluun. Treeniviikot ovat kovia, niihin mahtuu yksi lepopäivä. Tyypillinen viikko koostuu squashkentällä tapahtuvista harjoitteista, fysiikkatreeneistä punttisalilla sekä muutamasta kevyemmästä harjoitteesta, kuten lenkistä tai fillaroinnista. Yhteensä treenikertoja kertyy viikossa reilun tusinan verran, siis 2-3 kertaa päivässä.

”Fysiikkatreeneillä on tällä hetkellä iso rooli. Mun pitää saada lisää voimaa, joka sitten parhaimmillaan muuntuu räjähtävyydeksi ja nopeudeksi. Mitään jäätävää bodaria musta ei ikinä tule, eikä pidäkään. Mutta haluan olla nopea. Ja kärsimätönhän mä olen, tulosten pitäisi näkyä nopeammin ja siksi teen välillä joitakin punttitreenejä fysiikkavalmentajaltani salassa”, Emppa nauraa.

Kun Soini oli Yhdysvalloissa, hänen valmentajanaan toimi egyptiläinen Wael El Hindi, joka oli itse parhaimmillaan miesten ammattilaislistan kahdeksantena. El Hindi on sittemmin muuttanut New Yorkista Floridaan ja Soini palannut Suomeen, mutta valmennussuhde jatkuu etänä.

”Lähettelin Waelille varsinkin kesällä paljon videoita ja sitten me vaihdetaan sähköposteja. Wael on huiman hyvä valmentaja, me voidaan samassa treenisessiossa korjata ja hioa useampaakin asiaa, keskittyä esimerkiksi tekniikkaan ja taktiikkaan samanaikaisesti ja se on niin siistiä. Ja kun ikää ja kokemusta on tullut lisää, tiedän aika hyvin itsekin, mihin mun pitää keskittyä ja valmentajan rooli muuttuu mentoroinnin suuntaan. Siksikin tämä etäsuhde toimii hyvin,” Soini pohtii.

Oman tiensä kulkija

Emppa on aina ollut oman tiensä kulkija. Hän kuvailee itseään äkkipikaiseksi, rempseäksi ja hyvin sosiaaliseksi eikä Soinia pidäkään istuttaa mihinkään normimuottiin, niin kuin ei montaa muutakaan menestysurheilijaa.

”Voin olla kentällä aika bitch, mutta kun pelaat maailman huippuja vastaan ja haluat menestyä, sun on oltava kova, muuten sut syödään elävältä. Ei kisamatsissa voi eikä saa antaa armoa tai sitten voi heittää mailat nurkkaan. Mutta vaikka olenkin kentällä tiukka, se ei tarkoita, että olen sitä kentän ulkopuolella, vaikka moni saattaa niin ajatella. Joo, mulla on vahva oma tahto ja tiedän, mitä haluan, se on mun luonne ja ne, jotka tuntevat mut, tietävät, ettei siinä ole mitään henkilökohtaista”, Soini vakavoituu.

Hänen valmennuskokonaisuudessaan on mukana myös henkisen valmennuksen elementtejä, koska kun pelaajien väliset erot maailman huipulla pienenevät, kaikella on merkitystä.

Suomen kaikkien aikojen menestynein squashpelaaja Sami Elopuro on kiteyttänyt asian hyvin: ”Menestys ei ole pienestä kiinni.”

Kaikella on merkitystä ja eri asiat pitää osata nivellyttää toisiinsa.

”Mua jännittää ammattilaiskisoissa vielä liikaa ja siihen on henkisessä valmennuksessa kiinnitetty huomiota. Mun pitää oppia olemaan vielä oikeammalla tavalla aggressiivinen kentällä ja kun se kanavoituu peliin oikein, silloin jälki on sen mukaista. Hyvällä tiellä ollaan, työ jatkuu.”

Märskyn kasvatti

Monen kovan tason suomalaisurheilijan tavoin Emppakin on Märskyn kasvatti. Kun hän lähti kesken lukio-opintojen Yhdysvaltoihin, jatkui koulu squashin rinnalla St. George High Schoolissa Rhode Islandilla. Sieltä Empalla on hyvä todistus, mutta Märskyssä lukion päättötodistus jäi saamatta, mutta se on nyt työlistalla.

”Mulla on äidinkielen kursseja tekemättä ja pieniä häntiä parissa muussa aineessa. Ne haluan nyt suorittaa, lukion päättötodistuksen haluan. Sitten jatko-opintoja katsotaan jossakin vaiheessa myöhemmin”, Soini pohtii.

”En tykkää murjottaa yksin”

Huippu-urheilijan arki on pitkälti treenaamista, kisaamista, syömistä ja nukkumista, lajista riippumatta. Mutta jotain muuta on hyvä olla mukana, kuten Soinillakin. Muuten menee pata jumiin.

”Joskus vain pitää tyhjentää päätä. Mulla se toimii myös television avulla. Katsoin vähän aikaa sitten Greyn anatomia -sarjaa putkeen aamuviiteen asti. Se oli jees, kun ei tarvinnut nousta parin tunnin päästä treeneihin, punttitreeni oli vasta iltapäivällä.”

”Mä olen sosiaalisena tyyppinä mielelläni ihmisten seurassa tai ainakin niin, että mulla on ympärilläni jotain actionia. Ja jos joskus on huono päivä tai asiat vaan ottaa päähän, en halua murjottaa yksin. On parempi, kun on juttukaveri tai ainakin telkkari. Sekin on sellaista henkistä valmentautumista ja kasvamista”, Emppa toteaa.

Kimppakämpässä

Kesän lopulla espoolaislähtöinen Soini muutti yhdessä Riina Koskisen kanssa Helsinkiin kimppakämppään kävelymatkan päähän Talin squashhallilta. Koskinen on Soinin tavoin Suomen squashmaajoukkueen vakiojäsen ja kummankin tähtäimessä ovat ammattilaiskisojen lisäksi joukkueiden EM-kisat Helsingissä ensi elokuussa.

”Muutettiin kimppaan ihan tarkoituksellisesti, että ollaan lähellä treenipaikkaa eikä reissaamiseen kulu niin paljon aikaa. Niin, ja onhan se rahakysymyskin, näin vuokra saadaan jaetuksi puoliksi.”

Naisten squashmaajoukkueella on kova, mutta realistinen tavoite EM-kisoissa. Kun kaikki loksahtaa kohdalleen, joukkueella on mahdollisuus mitaliin. Sellaista ei ole tapahtunut sitten vuoden 1990, jolloin Suomen naisten joukkue sijoittui Sveitsin kisoissa Tuula Myllyniemen (nyk. Minetti) johdolla kolmanneksi.

”No olisihan se jo aikakin ja vielä kotikisoissa. Meidän kolmas lenkki on mun kaima Emilia Korhonen, joka asuu ja treenaa Bristolissa, Englannissa. Meillä on kova jengi ja tähän satsataan isosti. Ja kokolasikenttä pystytetään Triplan kauppakeskukseen. Miten siistiä se onkaan”, Emppa hehkuttaa.

Oman tiensä kulkija on oikealla tiellä.

Kuvat: Emilia Soinin kotiarkisto ja Tommi Tapola

SQUASHAMMATTILAINEN RIINA KOSKINEN: ”Kaksoisura oli minulle selkeä valinta”

 

              Kun Riina Koskinen muutti 16-vuotiaana peruskoulun jälkeen Kuopiosta Helsinkiin, hänellä oli selvä visio tulevaisuudestaan squashammattilaisena. Tuo visio on tänään seitsemän vuotta myöhemmin yhtä kirkas ja sen rinnalla yhtä vahvana tavoitteena on hankkia mieluisa ammatti, johon urheilu-uran jälkeen voi siirtyä.

              Koskinen oli jo pikkutyttönä liittynyt Kuopion Uimaseuraan ja harrasti uintia aktiivisesti 14-vuotiaaksi asti. Sitten aika ei enää riittänyt kahden lajin harrastamiseen, sillä hän oli myös pelannut squashia 8-vuotiaasta. Oli aika tehdä valinta uinnin ja squashin välillä.

              ”Pääsin Squash Kuopion juniorina Leo Kärjen valmennukseen ja aloin menestyä. Voitin seitsemän vuotta putkeen oman ikäluokkani Suomen mestaruuden ja se vei minut myös juniorimaajoukkueisiin. Ja kun olin pärjännyt Jynkänlahden yläasteella hyvin, ovet Mäkelänrinteen urheilulukioon aukesivat ja muutin Helsinkiin”, Koskinen muistelee.

              Tykkäsin olla Märskyssä. Siellä oli hyvät harjoittelumahdollisuudet, koulun ja urheilun yhteensovittaminen sujui hyvin. Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 2018 eli minulla meni lukioon viisi vuotta, tosin olin vuoden Saksassa harjoittelemassa ja kävin siellä samalla koulua”, Koskinen kertoo.

              Fysioterapeutin opinnot käyntiin

              Koskinen aloitti tänä syksynä fysioterapeutin opinnot Laurean Ammattikorkeakoulussa. Opinnot kestävät 3,5 vuotta ja alku on ollut tiukka, mutta innostava.

”Opintojen alku on ollut kiireinen, olen tehnyt ahkerasti töitä. Anatomiaa ja fysiologiaa on paljon ja ne on opittava hyvin, ne ovat kaiken perusta. Toinen iso opintoalue on ollut asiakaspalvelu tai asiakkaan kohtaaminen, niin kuin sitä meillä kutsutaan. Mutta jatkossa opintoihin tulee paljon käytännön tekemistä, harjoittelujaksoja ja niin edelleen. Hyvältä tuntuu, vaikka rankkaa onkin.”

Koronapandemia on keskeyttänyt kansainväliset ammattilaiskisat käytännössä kokonaan. Maaliskuun jälkeen Koskinen ei ole kisannut ammattilaiskentillä lainkaan. Kotimaiset kisat käynnistyivät elokuussa, samoin kansallinen liiga. Se on parempi kuin ei mitään, mutta ne eivät vie Koskista eteenpäin hänen squashurallaan.

”Koulu vie tosiaan paljon aikaa, joten päivittäisen treenaamisen ja opiskelun yhteensovittamisen kanssa on kyllä vähän haasteita. Mutta kyllä se toimii, Laureakin kuuluu Urhean piiriin. Lukujärjestys on joka viikko erilainen ja se hankaloittaa treenien sopimista valmentajan ja pelikavereiden kanssa. Tästä puuttuu toistaiseksi sellainen selkeä päivä- ja viikkokohtainen rakenne, joka on minulle tärkeää.”

”Haluan löytää rajani urheilijana”

”Olen 26-vuotias, kun valmistun Laureasta. Minulla on vielä runsaasti aikaa squashurheilijana, sillä sanotaan, että squashpelaajan ihanneikä on 28-30 vuotta. Haluan ehdottomasti löytää rajani urheilijana ja se vie minut varmasti paljon korkeammalle kuin nykyinen ammattilaissijoitukseni, joka on 128.”

On siis hyvin todennäköistä, että opintojen jälkeen Koskinen antaa kaikkensa squashille. Toki niin on nytkin, mutta silloin hän voi rakentaa harjoittelu- ja kisaohjelmansakin uraansa parhaiten edistävällä tavalla. Nyt se ei ole samalla tavalla mahdollista, olkoonkin, että etäopiskelu on tänä päivänä yleistä ja teknisesti vaivatonta.

Jenkkivaihtoehtokin oli mahdollinen

Koskinen pyrki vuonna 2019 lukemaan farmasiaa, mutta ei päässyt. Mutta hänelle kaksoisura oli selkeä valinta ja hän haki myös muualle.

”Pyrin myös Trinity Collegeen Yhdysvaltoihin. Miko Äijänen, Suomen miesten ykköspelaaja, opiskelee siellä nyt toista vuottaan ja hän kannusti minua hakemaan sinne, eikä ehkä vähiten siksi, että siellä on yksi maan parhaista, ellei paras, squashvalmennus.”

”Pääsin sinne ja mietin pääni puhki, lähdenkö. Opinnot kestävät siellä neljä vuotta ja olisin saanut erinomaista squashvalmennusta, mutta kun oikein ajattelin ja mietin valittavia oppiaineita ja aineyhdistelmiä, niin en vain oikein päässyt sinuiksi niiden kanssa. Mietin sitä päätöstä ihan viimeiseen päivään saakka ja sitten päätin, etten mene. Sen jälkeen olo oli hirveän helpottunut. En kertonut tästä perheen lisäksi kuin ihan parille henkilölle, koska en halunnut vastailla jatkuviin kysymyksiin asiasta. Nyt olen varma, että tein oikean päätöksen, fysioterapia on minun juttuni”, Koskinen kertaa tapahtumia.

Luopumisen tuska

Muutettuaan Kuopiosta Helsinkiin vuonna 2013 Riina Koskinen on ehtinyt asua HOAS:n opiskelija-asunnossa, Hollantiin lähteneen pelikaverin kämpässä ja parissa muussakin asunnossa. Tällä hetkellä hän asuu yhdessä Emilia Soinin, Suomen naisten ykköspelaajan ja maajoukkuekollegan kanssa kimppakämpässä Helsingin Munkkivuoressa, muutaman sadan metrin päässä Talin squashhallilta.

”Olihan se iso muutos tulla 16-vuotiaana yksin Kuopiosta Helsinkiin. Paljosta piti luopua, perhe ja ystävät jäivät Kuopioon ja ajattelin ensin, että opiskelen joka toisen jakson Märskyssä ja joka toisen Kuopiossa. Yhden kerran kokeiluksi se jäi ja sitten olin koko ajan Helsingissä.”

”Itsenäistymisen piti kuitenkin tapahtua nopeasti. Mutta minulla oli paljon hyviä squash- ja koulukavereita ja he auttoivat paljon. Ja vaikka olenkin asunut Helsingissä jo seitsemän vuotta, niin ajattelen niin, että lopullinen itsenäistyminen tapahtuu vasta sitten, kun voin huolehtia itsestäni täysin myös taloudellisesti. Nykytilanteessa aikaa työnteolle ei ole ja olen isosti kiitollinen perheelleni, että he mahdollistavat minulle opiskelun ja squashinpeluun. Tiedän, että tällainen ei ole läheskään kaikille nuorille urheilijoille mahdollista. Minulle on ja siitä iso kiitos lankeaa perheelleni”, Koskinen vakavoituu.

Squash ei lajina elätä kuin aivan maailman huippuja. Kun tenniksen palkintorahat ja mainostulot lasketaan miljoonissa, squashissa ne lasketaan tuhansissa.

”Ammattilaiset elättävät itsensä uransa ajan palkintorahoilla, sponsorituloilla, kutsuturnausten palkkioilla ja niin edelleen, mutta säästöön ei jää paljoakaan, monelle ei mitään. Siksi kaksoisura ja hyvän ammatin hankkiminen on minulle selvä asia. Ja toki ura voi loppua vaikka huomispäivänä pahaan loukkaantumiseen. On tärkeää, että on jotakin, mihin nojata.”

Kohti omia EM-kisoja

Koskinen on keskeinen pala Suomen naisten squashmaajoukkuetta yhdessä Soinin ja Emilia Korhosen kanssa, joka on saanut omat opintonsa päätökseen Englannissa ja voi nyt keskittyä kokonaan squashiin kotikaupungissaan Bristolissa.

Joukkue nousi vuoden 2019 EM-kisoissa A-ryhmään, jossa pelataan mitaleista ja naismaajoukkueen #ROAD2HEL-projekti on asettanut tavoitteekseen saavuttaa Helsingissä pelattavissa kotikisoissa mitalin.

”On se kova tavoite, mutta tehtävissä. Ja onhan se upeata, kun päästään pelaamaan  Kauppakeskus Triplaan sijoitettavalle kokolasikentälle, jossa meidän ja miesten joukkueiden pelit pelataan. Henkilökohtaisella puolella SM-kulta minulta puuttuu vielä ja se on yksi ehdottomista lähivuosien tavoitteistani. Samoin se, että palaan naisten ammattilaislistalla 100 joukkoon. Ja siitä sitten askel askelelta ylöspäin kohti kärkeä.”

Riina Koskinen on nyt 23-vuotias. Hän elää unelmaansa, opiskelee toiveammattiinsa ja panostaa sen rinnalla täysillä squashiin. Siihen kuului seitsemän vuotta sitten muun muassa muutto Helsinkiin. Mutta kuuluu siihen myös paljon muuta – vahvaa sitoutumista, motivaatiota, kunnianhimoa - ja kovaa työtä.

Näitä Riina Koskiselta ei puutu.