Emilia Soini: "TURPATERAPIA ON PARASTA"

 Squash täyttää Emilia Soinin elämän. Emilia, tai siis Emppa, kuten lempinimi kuuluu, elää täysillä urheilulle ja muiden asioiden aika on myöhemmin. Tai toki elämään mahtuu muutakin kuin squash. Mutta ei paljon.

Soini on Suomen naissquashin selkeä ykköspelaaja. Hänellä on viisi Suomen mestaruutta ja niistä kaksi viimeisintä peräkkäisinä vuosina. Maailman ammattilaispelaajien listalla 25-vuotias Soini on sijalla 49, mikä on kova saavutus.

”Pääseminen TOP50-sakkiin oli iso juttu, niin henkisesti kuin pelillisesti. Käytännössä se tarkoittaa, että pääsen mukaan kaikkiin kisoihin, jotka pelataan 48 pelaajan kaaviolla ja se puolestaan tarkoittaa, että pääsen oikeisiin palkkatöihin. Palkka juoksee ja se on ammattiurheilijan elinehto”, Soini täräyttää.

Emppa tuli nuorena tyttönä squashiin sulkapallon kautta, jonka lisäksi hän on harrastanut yleisurheilua, telinevoimistelua ja ratsastusta. Näistä erityisesti ratsastus on lähellä hänen sydäntään.

”Rakastan hevosia”

”Olen valmis lähtemään hevostalleille vaikka kuukaudeksi vapaaehtoistöihin ilman palkkaa, kunhan saan olla hevosten kanssa. Minulla ei ole omaa hevosta, mutta onneksi muutamalla hyvällä ystävälläni on ja olen päässyt ratsastamaan heidän hepoillaan. Turpaterapia on ihan parasta.”

Soini on oppinut hevosilta paljon. Aivan kuten ihmistenkin kesken, hevoseen pitää pystyä luomaan luottamuksellinen suhde ja osoittamaan hevoselle, että ratsastaja kunnioittaa sitä.

”Jos et pysty luomaan tällaista suhdetta, voi käydä niin, ettei hevonen päästä sua lähelleen, puhumattakaan, että pääsisit ratsastamaan sen kanssa. Hevosesta voisi moni ihminenkin ottaa oppia”, Soini sanoo suorasukaiseen tyylinsä.

Harjoittelussa ei tingitä

Ammattilaiskisat ovat lähes kokonaan keskeytyneet ja näin Soinikin panostaa harjoitteluun. Treeniviikot ovat kovia, niihin mahtuu yksi lepopäivä. Tyypillinen viikko koostuu squashkentällä tapahtuvista harjoitteista, fysiikkatreeneistä punttisalilla sekä muutamasta kevyemmästä harjoitteesta, kuten lenkistä tai fillaroinnista. Yhteensä treenikertoja kertyy viikossa reilun tusinan verran, siis 2-3 kertaa päivässä.

”Fysiikkatreeneillä on tällä hetkellä iso rooli. Mun pitää saada lisää voimaa, joka sitten parhaimmillaan muuntuu räjähtävyydeksi ja nopeudeksi. Mitään jäätävää bodaria musta ei ikinä tule, eikä pidäkään. Mutta haluan olla nopea. Ja kärsimätönhän mä olen, tulosten pitäisi näkyä nopeammin ja siksi teen välillä joitakin punttitreenejä fysiikkavalmentajaltani salassa”, Emppa nauraa.

Kun Soini oli Yhdysvalloissa, hänen valmentajanaan toimi egyptiläinen Wael El Hindi, joka oli itse parhaimmillaan miesten ammattilaislistan kahdeksantena. El Hindi on sittemmin muuttanut New Yorkista Floridaan ja Soini palannut Suomeen, mutta valmennussuhde jatkuu etänä.

”Lähettelin Waelille varsinkin kesällä paljon videoita ja sitten me vaihdetaan sähköposteja. Wael on huiman hyvä valmentaja, me voidaan samassa treenisessiossa korjata ja hioa useampaakin asiaa, keskittyä esimerkiksi tekniikkaan ja taktiikkaan samanaikaisesti ja se on niin siistiä. Ja kun ikää ja kokemusta on tullut lisää, tiedän aika hyvin itsekin, mihin mun pitää keskittyä ja valmentajan rooli muuttuu mentoroinnin suuntaan. Siksikin tämä etäsuhde toimii hyvin,” Soini pohtii.

Oman tiensä kulkija

Emppa on aina ollut oman tiensä kulkija. Hän kuvailee itseään äkkipikaiseksi, rempseäksi ja hyvin sosiaaliseksi eikä Soinia pidäkään istuttaa mihinkään normimuottiin, niin kuin ei montaa muutakaan menestysurheilijaa.

”Voin olla kentällä aika bitch, mutta kun pelaat maailman huippuja vastaan ja haluat menestyä, sun on oltava kova, muuten sut syödään elävältä. Ei kisamatsissa voi eikä saa antaa armoa tai sitten voi heittää mailat nurkkaan. Mutta vaikka olenkin kentällä tiukka, se ei tarkoita, että olen sitä kentän ulkopuolella, vaikka moni saattaa niin ajatella. Joo, mulla on vahva oma tahto ja tiedän, mitä haluan, se on mun luonne ja ne, jotka tuntevat mut, tietävät, ettei siinä ole mitään henkilökohtaista”, Soini vakavoituu.

Hänen valmennuskokonaisuudessaan on mukana myös henkisen valmennuksen elementtejä, koska kun pelaajien väliset erot maailman huipulla pienenevät, kaikella on merkitystä.

Suomen kaikkien aikojen menestynein squashpelaaja Sami Elopuro on kiteyttänyt asian hyvin: ”Menestys ei ole pienestä kiinni.”

Kaikella on merkitystä ja eri asiat pitää osata nivellyttää toisiinsa.

”Mua jännittää ammattilaiskisoissa vielä liikaa ja siihen on henkisessä valmennuksessa kiinnitetty huomiota. Mun pitää oppia olemaan vielä oikeammalla tavalla aggressiivinen kentällä ja kun se kanavoituu peliin oikein, silloin jälki on sen mukaista. Hyvällä tiellä ollaan, työ jatkuu.”

Märskyn kasvatti

Monen kovan tason suomalaisurheilijan tavoin Emppakin on Märskyn kasvatti. Kun hän lähti kesken lukio-opintojen Yhdysvaltoihin, jatkui koulu squashin rinnalla St. George High Schoolissa Rhode Islandilla. Sieltä Empalla on hyvä todistus, mutta Märskyssä lukion päättötodistus jäi saamatta, mutta se on nyt työlistalla.

”Mulla on äidinkielen kursseja tekemättä ja pieniä häntiä parissa muussa aineessa. Ne haluan nyt suorittaa, lukion päättötodistuksen haluan. Sitten jatko-opintoja katsotaan jossakin vaiheessa myöhemmin”, Soini pohtii.

”En tykkää murjottaa yksin”

Huippu-urheilijan arki on pitkälti treenaamista, kisaamista, syömistä ja nukkumista, lajista riippumatta. Mutta jotain muuta on hyvä olla mukana, kuten Soinillakin. Muuten menee pata jumiin.

”Joskus vain pitää tyhjentää päätä. Mulla se toimii myös television avulla. Katsoin vähän aikaa sitten Greyn anatomia -sarjaa putkeen aamuviiteen asti. Se oli jees, kun ei tarvinnut nousta parin tunnin päästä treeneihin, punttitreeni oli vasta iltapäivällä.”

”Mä olen sosiaalisena tyyppinä mielelläni ihmisten seurassa tai ainakin niin, että mulla on ympärilläni jotain actionia. Ja jos joskus on huono päivä tai asiat vaan ottaa päähän, en halua murjottaa yksin. On parempi, kun on juttukaveri tai ainakin telkkari. Sekin on sellaista henkistä valmentautumista ja kasvamista”, Emppa toteaa.

Kimppakämpässä

Kesän lopulla espoolaislähtöinen Soini muutti yhdessä Riina Koskisen kanssa Helsinkiin kimppakämppään kävelymatkan päähän Talin squashhallilta. Koskinen on Soinin tavoin Suomen squashmaajoukkueen vakiojäsen ja kummankin tähtäimessä ovat ammattilaiskisojen lisäksi joukkueiden EM-kisat Helsingissä ensi elokuussa.

”Muutettiin kimppaan ihan tarkoituksellisesti, että ollaan lähellä treenipaikkaa eikä reissaamiseen kulu niin paljon aikaa. Niin, ja onhan se rahakysymyskin, näin vuokra saadaan jaetuksi puoliksi.”

Naisten squashmaajoukkueella on kova, mutta realistinen tavoite EM-kisoissa. Kun kaikki loksahtaa kohdalleen, joukkueella on mahdollisuus mitaliin. Sellaista ei ole tapahtunut sitten vuoden 1990, jolloin Suomen naisten joukkue sijoittui Sveitsin kisoissa Tuula Myllyniemen (nyk. Minetti) johdolla kolmanneksi.

”No olisihan se jo aikakin ja vielä kotikisoissa. Meidän kolmas lenkki on mun kaima Emilia Korhonen, joka asuu ja treenaa Bristolissa, Englannissa. Meillä on kova jengi ja tähän satsataan isosti. Ja kokolasikenttä pystytetään Triplan kauppakeskukseen. Miten siistiä se onkaan”, Emppa hehkuttaa.

Oman tiensä kulkija on oikealla tiellä.

Kuvat: Emilia Soinin kotiarkisto ja Tommi Tapola