SQUASHIN NAISTEN MM-KISAT Onko Suomen menestys ollut huono?

Pariisin kesäolympialaisten jälkeen huippu-urheilukeskustelu sai Suomessa lisää kierroksia. Suomi jäi ilman mitaleita ja soppa oli valmis. Kuluneen syksyn ja aikana Olympiakomitea ja Opetus- ja kulttuuriministeriö ovat ajautuneet tukkanuottasille, Olympiakomitean sisällä on myllertänyt ja lajiliitot ovat äänestäneet komitealle uuden hallituksen puheenjohtajaa myöten.

Suomalaiset ovat urheiluhullua ja erityisesti menestyshullua kansaa. Jos mitalimenestystä ei arvokisoissa tule, ovat maailmakirjat sekaisin ja penkkiurheilijankin pinna kiristyy. Mitaleiden ulkopuolelle jääneet urheilijat unohtuvat kovin helposti, vaikka menestys ei välttämättä maailman vertailussa olisikaan ollut huono.

Squash mukana vuoden 2028 olympialaisissa

Squash osallistuu olympialaisiin ensi kertaa neljän vuoden kuluttua Los Angelesissa. Se on valtava voitto lajille, joka on kuitenkin jo kauan täyttänyt Kansainvälisen Olympiakomitean olympialajin kriteerit. Mutta nyt sinne mennään ja kolme suomalaista, Emilia Soini, Riina Koskinen ja Henrik Mustonen, ovat asettaneet itselleen tavoitteen päästä mukaan kisoihin. Neljä vuotta on pitkä aika, mutta nämä urheilijat ovat sitoutuneet tiukasti tavoitteeseensa ja tekevät kaikkensa selvitäkseen kisoihin maanosa- ja maakiintiön kautta.

Mikä on hyvä suoritus?

Suomen naisten joukkue on osallistunut squashin MM-kisoihin kaikkiaan yhdeksän kertaa. Ensimmäisen kerran Suomi oli mukana vuonna 1985, kun kisat järjestettiin Irlannin Dublinissa. Silloin sijoitus oli yhdeksäs ja Euroopan maista Suomi oli viides.

Sen jälkeen kisoissa oltiin mukana yhtäjaksoisesti vuosina 1989-1996, jona aikana paras sijoitus oli kuudes ja heikoin 11. Euroopan maista Suomen sijoitus vaihteli neljännen ja seitsemännen välillä. Olympialaisten näkökulmasta ei ehkä olisi tarjoiltu mansikkakakkua, mutta yläfemmoja, olalletaputuksia ja onnitteluja olisi tullut rutkasti.

Vuoden 1996 jälkeen tuli 22 vuoden tauko, kunnes joukkue vuonna 2018 oli mukana Dalianissa Kiinassa pelatuissa kisoissa. Sijoitus oli 15. ja Euroopan maista Suomen joukkue oli viides. Ja kaksi vuotta sitten Suomen joukkue oli Kairon MM-kisoissa taas 15. ja eurooppalaisista joukkueista seitsemäs.

 Tänä vuonna Hong Kongissa

Tämän vuoden MM-kisoissa Suomen naisten joukkueeseen kuuluivat Emilia Soini, Riina Koskinen, Emilia Korhonen ja Viivi Paksu. Kokemusta ja nuoruutta edustava joukkue pelasi alkulohkossa, jossa muina maina olivat Hong Kong/Kiina, Australia ja Etelä-Afrikka.

Joukkue oli asettanut päätavoitteekseen parantaa edellisen MM-kisan 15. sijaa. Se ei toteutunut, vaan joukkue jäi lopulta sijalle 21 voitettuaan viimeisessä ottelussaan Macaon 2-1. Eurooppalaisista joukkueista Suomi sijoittui 10. sijalle.

 Squashin suosio Yhdysvalloissa on vahvassa kasvussa, mikä näkyy siinäkin, että squash on mukana vuoden 2028 olympialaisissa Los Angelesissa. Nyt päättyneissä MM-kisoissa USAn naiset olivat finaalissa, mutta Egypti on maailman ehdoton ykkösmaa tällä hetkellä eikä jenkeillä ollut finaalissa mitään mahdollisuuksia.

Onko Suomi siis menestynyt huonosti?

Ei minun mielestäni. Squash on globaali laji - 20 miljoonaa pelaajaa kaikilla mantereilla - jossa kilpailu on kova ja siihen nähden Suomi pienenä squashmaana on pärjännyt vähintäänkin kohtuullisesti. Ja jos tähän tarkasteluun otettaisiin miehet mukaan, tilanne paranisi entisestään, huippuna vuoden 1991 kotikisojen MM-pronssi.

Suomessa squash ei ole saanut koskaan kerätyksi tyttöjunioreiden ja naisten osalta tarvittavaa kriittistä massaa, jonka avulla oltaisiin voitu rakentaa menestyksekkäitä kansainvälisiä uria. Määrät eivät yksinkertaisesti ole riittäneet eikä tilanne tulevien vuosien osalta ole parempi. Menestynein naispelaajamme on edelleen Tuula Minetti (os. Myllyniemi), jonka paras sijoitus ammattilaisrankingissa oli 14.

Katse eteenpäin

Kuten monessa muussakin lajissa, suomalaisen squashin oikea taso tulee nähdä eurooppalaisella tasolla, ei MM-tasolla. Maailman kärki on yksinkertaisesti liian kaukana, olkoonkin, että siellä on mukana maita Euroopasta.

Yhtä kaikki, mikä on huono? Se on kovin suhteellista ja minusta Suomen naiset ovat eurooppalaisessa vertailussa menestyneet hyvin. Ei hirveästi arvokisamitaleita, toki jokunen niitäkin, mutta ei ole monella muullakaan maalla. Ihan kohtuullisesti ollaan pärjätty.

Suomen naisjoukkueen seuraava näytön paikka on ensi kevään EM-kisat Puolan Wroclavissa, jossa Suomi pelaa ylimmässä lohkossa muiden Euroopan kärkimaiden kanssa. Tilanne on siinä mielessä uusi, että joukkueen monivuotinen vakiopelaaja Emilia Korhonen ei mahdollisesti enää ole mukana. Lopullista päätöstä hän ei ole tehnyt, sen saamme kuulla alkavan tammikuun aikana.

Jari Mether

 

KOHTI LOS ANGELESIA - Soini, Mustonen ja Koskinen matkalla olympialaisiin

 Squash on olympialaji – vihdoin. Kun runsas vuosi sitten selvisi, että squash on mukana vuoden 2028 olympialaisissa Los Angelesissa, se oli unelmien täyttymys niin lajille kuin pelaajillekin. Squash on ollut Yhdysvalloissa vahvassa kasvussa, joten moni squashfani toivoi salaa, että toivottavasti haave nyt toteutuu.

Näin myös Suomessa, jossa lajin harrastajia 1990-luvun alussa oli yli 100.000 ja tänään noin 25.000.

”Pääsy olympialaisiin oli iso voitto lajille ja se näkyy myös Suomessa harrastusmäärien kasvuna ja kiinnostuksen lisääntymisenä lajia kohtaan”, toteaa Suomen Squashliiton toiminnanjohtaja Mika Monto.

Kolme suomalaispelaajaa on sitoutunut tavoittelemaan vuoden 2028 olympiapaikkaa. Se on pitkä aika squashin kaltaisessa raastavassa lajissa, mutta Emilia Soini (29 v.), Henrik Mustonen (34) ja Riina Koskinen (27) ovat ilmoittaneet Squashliitolle ja Olympiakomitealle hakevansa kisapaikkaa 32 pelaajan kaavioon maapaikkakiintiön kautta.

Soini on tällä hetkellä menestyvin suomalaispelaaja. Hänen ammattilaisrankinginsa on 55., mikä saattaisi riittää kisapaikkaan, jos olympialaiset olisivat nyt. Soini kisaa ahkerasti Euroopassa ja myös Yhdysvalloissa, jossa hänen valmentajansakin asuu.

Kokenein näistä kolmesta pelaajasta on Mustonen, jolla on meneillään 16. kausi PSA:n ammattilaiskiertueella. Mustonen on parhaimmillaan ollut sijalla 35 ja hänen potentiaalistaan kertoo mm. se, että kun hän hiljaisemman jakson jälkeen palasi vuosi sitten kilpakentille, hän nousi puolessa vuodessa yli 200 sijaa ollen nyt rankingin 168.  

Koskinen valmistui viime keväänä Laurean AMK:sta fysioterapeutiksi, mikä sitoi hänet neljän vuoden ajaksi tiiviisti opintoihin. Nyt aikaa harjoitteluun ja kilpailemiseen on paremmin ja yhtenä tavoitteena on kipuaminen takaisin 100 parhaan joukkoon. Koskinen raivaa Mustosen tavoin tietään ylöspäin pienempien kisojen kautta. Mustonen kuvassa vasemmalla.

 ”Meillä on hyvä ja tavoitteellinen ohjelma, ei vain ajatellen Los Angelesin kisoja, vaan myös vuoden 2032 kisoja Australian Brisbanessa. Squashia ei ole vielä valittu Australian kisoihin, mutta Australia on vanha, perinteinen squashmaa, joten meillä on vankka usko siihen, että mukana ollaan.”

”Helsingin Talin squashhallissa meillä pyörii kahden valmentajan voimin SquashAkatemia, jossa nuoret, lupaavat lukiolaiset ja hieman vanhemmat opiskelevat pelaajat harjoittelevat kolmena aamuna viikossa. Meillä on pitkäaikainen, hyvä yhteistyö Mäkelänrinteen lukion ja pääkaupunkiseudun Urhean ja sen alaisten oppilaitosten kanssa”, Monto jatkaa.

Suomen Olympiakomitealla on oma projekti ja ohjelma, joka koskee erityisesti ns. uusia olympialajeja, joihin siis myös squash kuuluu. Yhteistyötä on ollut jo aiemminkin, ennen kuin squash oli olympiaohjelmassa mukana, mutta nyt ollaan noustu uudelle tasolle.

”Olympiakomitean uusien olympialajien lajiryhmävastaava Jukka Rautakorpi kommentoi squashin olympiastatusta ja tilannetta seuraavasti:

”Squash on lähtenyt selkein askelin rakentamaan huippu-urheilun vaatimusten mukaista toimintaa. Lajijohto on pyrkinyt selkeämmin hakemaan tukea huippu-urheilutoimintansa suunnitteluun tämän päivän muilta huippu-urheilun toimijoilta. Olympiakomitean rooli on tuoda lajille näitä mahdollisuuksia näkyväksi ja siten kaikki mahdollinen tuki osattaisiin hyödyntää. Viimeisen vajaan vuoden aikana askeleet ovat olleet tunnistettavat kohti menestyvää huippu-urheilua. Omassa roolissani Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön työntekijänä tunnistan tarvittavaa intohimoa menestymisen rakentamiseen squashin lajijohdossa.”

(Julkaistu Suomen Squashliiton mediatiedotteena 29.11. 2024, kuva Tommi Tapola)

VAIN TAIVAS ON RAJANA

Luulin, että viimekertainen Käänteiskulma-blogini olisi ollut viimeinen. Ei ollut. Tämä on, joten kiitän uudelleen kaikkia, jotka ovat juttujani lukeneet. Viimeinen juttuni on yhteenveto Märsky-ryhmän syksystä omin silmin katsottuna.

Pienen tauon jälkeen Märsky-ryhmä aloitti viime elokuussa taas toimintansa yhdessä harjoituskeskuksen urheilijoiden kanssa. Märskyläiset kävivät Talihallissa aamutreeneissä tiistai-, keskiviikko- ja perjantaiaamuisin. Näiden lisäksi viikko-ohjelmaan kuuluivat iltatreenit sekä omatoimiset saliharjoitteet, henkilökohtaisen valmentajan kanssa tehdyt harjoitukset ja muu omatoiminen harjoittelu.

Märskyn ryhmään kuuluivat kuluneen syksyn aikana Lotta Toivanen (TSSq), Jane Kotila (ESRC), Roosa Joutsi (SquNa) ja Aapo Randelin (MiSq), joista Aapo osallistui ryhmän toimintaan yhden Märskyn opintojakson ajan. Roosalla on sama tilanne ja hän palaa kotikouluunsa helmikuussa.

Uusi tilanne 

Siirtyminen lukioon on näille nuorille iso hyppy ja uusi tilanne ja kun kyseessä on lisäksi maamme johtava urheilulukio, haastetta on senkin vuoksi riittänyt. Kun squashtreenien viikoittainen tuntimäärä on lisäksi selvästi kasvanut, sopeutumiskykyäkin on tarvittu. 

Olemme ryhmän valmentajan Tommi Lindin kanssa keskustelleet jokaisen kanssa erikseen ja saamamme palaute on ollut positiivista. Koulu on sujunut hyvin, samoin treenaaminen. Välillä on toki väsyttänyt ja joskus motivaatiota on pitänyt hakea sängyn alta tai vaatekomerosta, mutta aina se on lopulta löytynyt.

Olosuhteet märskyläisillä ovat erinomaiset. Talihalli tarjoaa oivan harjoittelupaikan ja kun mukana aamutreeneissä on ollut mukana myös maamme kärkipelaajia, laatu harjoituksissa on ollut Suomen huippua. Samoin pääkaupunkiseudun Urhean tarjoamat maailmanluokan tilat ja palvelut ovat märskyläisten käytössä, joten lähtökohdat kehittymiselle ovat mainiot.

Itsestä se on lopulta kiinni

Märskyläisten kanssa käydyt keskustelut ovat osoittaneet myös, kuinka tavoitteellisia nuoret squashpelaajat ovat. Tietäen kaksoisuran tuomat haasteet he ovat päässeet hyvään alkuun ja heiltä on lupa odottaa hyvää edistymistä omalla kaksoisurallaan.

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö jakoi tänä vuonna apurahaa 188 urheilijalle, heidän joukossaan kolme squashpelaajaa: Riina Koskinen, Henrik Mustonen ja Miko Äijänen. Kukin heistä sai 1500 euroa tukea oman kaksoisuransa edistämiseen.

Vaikka Suomessa käydäänkin vilkasta keskustelua siitä, että huippu-urheilijoille ja huipulle tähtääville urheilijoille pitäisi osoittaa enemmän myös suoraa taloudellista tukea, en näe tilannetta huonona. Kun seuraan nuorten märskyläisten toimintaedellytyksiä, voisivatko asiat olla juurikaan paremmin: ilmainen lukiokoulutus ja kaikki muu koulun tarjoamat palvelut, Urhean tarjoama laaja paketti, Squashliiton panostus, oman seuran tuki jne.

Kun nuori kaksoisuraa tekevä urheilija Suomessa löytää oman polkunsa ja hyvän tasapainon oman henkisen kehittymisensä, lajinsa harjoittelun, valmentautumisen ja opiskelun kanssa, vain taivas on rajana. Suomi on tässä suhteessa urheilijalle erinomainen maa elää ja kasvaa.

Julkaistu Suomen Squashliiton Newsletterissä 6/21.

ONNEA 50-VUOTIAS SQUASHLIITTO

Aloin kirjoittaa Squashliiton Newsletteriin vuonna 2018 ja tämä on nyt viimeinen           kolumnini. Niitä on kuluneiden neljän vuoden aikana kertynyt runsaat 20 kappaletta            ajankohtaisista tai mielestäni mielenkiintoisista aiheista.

Tässä kolumnissa palaan joihinkin aiheisiini.

Vuonna 2018 kirjoitin mm. näin:

”Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö jakoi kesäkuun alussa tukirahaa talvilajeille. OK:lla oli nyt ensimmäistä kertaa käytössään uusi kriteeristö, jonka perusteella lajit saivat tukea. Jääkiekko ja maastohiihto olivat voittajia, alppihiihto ja mäkihyppy häviäjiä. Mielenkiintoinen asetelma, lajit jotka ovat menestyneet kansainvälisesti, saavat lisää tukea ja päinvastoin. Tuleeko muna ennen kanaa?”

Ymmärrän menestystarpeen tuoman paineen, mutta olen silti sitä mieltä, että taloudellisen tuen jakokriteereissä potentiaaliin pitäisi panostaa nykyistä enemmän. Myös squashissa.

Vuonna 2019 kirjoitin mm. näin:

”Olisiko ajateltavissa, että seurat (HSK ja HSRC) voisivat jossakin aikataulussa harkita yhdistymisen vaihtoehtoa? Tai ainakin harkita siitä käytävää keskustelua. Ymmärrän, että tähän liittyy myös mm. paljon suuria tunteita, jotka kaikki ovat oikeutettuja ja luonnollisia. Tiedän, että tämä ei ole helppo asia. Yhdistyessään uusi seura olisi kuitenkin Suomen vahvin squashseura, jossa kummankin vahvuudet parhaiten palvelisivat pitkällä tähtäimellä koko suomalaista squashia.”

Olen edelleen tätä mieltä.

Viime vuonna kirjoitin mm. näin:

”Kukistettuaan tämän pandemian maailma ei ole entisensä. Moni asia muuttuu pysyvästi ja syntyy uusi normaali. Niin käy myös urheilussa, jonka merkitys kansakuntaa yhdistävänä ja sen itsetuntoa kohottavana tekijänä kasvaa ja korostuu entisestään. Aivan kuten Suomessa kävi itsenäistymisemme alkuvuosina ja sodan jälkeen.
Suomalainen squashyhteisö on jatkossa yhä eheämpi ja tiiviimpi. Paluu halleille ja kentille on isompi ja tunteellisempi asia kuin ehkä koskaan ennen.”

Koronapandemia hellittää ja Suomi alkaa elää pandemian jälkeistä aikaa. Samoin maamme urheilu ja squash. Kilpailukalenterit alkavat täyttyä ja hallien käyttöasteet ovat toivottavasti palanneet koronaa edeltävälle tasolle tai mielellään sen yli.  Me selvisimme tästä.

Ja näin:

”Squash ei ole vuonna 2025 edelleenkään olympialaji. Sen sijaan mitä omituisempia (urheilulajeja saa olympiastatuksen, koska Kansainvälinen Olympiakomitea juoksee rahan (lue:  trendikkäiden nuorten) perässä ja näin maailman mittakaavassa marginaalilajit jäävät epäoikeudenmukaisesti ilman olympiarenkaita. Suomi tarvitsisi monen muun maan tapaan lajin olympiastatusta, koska se toisi niin paljon muuta hyvää tullessaan.”

Tätä käsittämättömyyttähän ei yksikään squashin laji-ihminen ymmärrä. Eikä moni muukaan.

Kirjoitin aiemmin tänä vuonna mm. näin:

”Suomalaisen squashin juuret ovat 53 vuoden takana ja Suomen Squashliitto täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Maamme urheilukirjossa squash on pieni laji, jolla on noin 25.000 harrastajaa elettyään 1990-luvun alussa ’uransa’ huipulla; yli 100.000 harrastaa ja miesten joukkueiden MM-kisojen pronssimitalit kotikisoissa. Isossa kuvassa kuitenkin siis paljon pienempi kuin tennis, joka saa myös huomattavasti paljon enemmän näkyvyyttä mediassa – eikä edes välttämättä suomalaispelaajien menestyksen johdosta, vaan sen globaalin suosionsa ansiosta. Itse asiassa suomalainen squash on kv-menestyksellä   mitattuna pärjännyt mailapelien ryhmässä erinomaisesti, ollut itse asiassa menestynein mailapeli.”

Onneksi olkoon suomalainen squash, onneksi olkoon Suomen Squashliitto!

Kiitos kaikille teille, jotka olette kolumnejani lukeneet. Ette varmasti ole olleet kaikesta   kirjoittamastani samaa mieltä ja se on pelkästään hyvä asia. Ei meidän lajimme kaipaakaan nyökytteleviä jees-miehiä ja -naisia. Lajimme kaipaa kaiken aikaa kaiken kyseenalaistajia ja ravistelua, muuten lajimme ei Suomessa kehity.

                        

                         

KAKSOISURA - SUURI MAHDOLISUUS

Suomalainen koulujärjestelmä on yksi maailman parhaista, ellei paras. Täällä sinulla on mahdollisuus opiskella niin paljon ja niin pitkälle kuin haluat – erinomaisessa ohjauksessa ja käytännössä ilmaiseksi. Näin on ollut jo niin kauan, että pidämme kaikkea tätä annettuna tekijänä, itsestäänselvyytenä, jota emme oikein osaa kyseenalaistaa. Suurimmassa osassa maailman maita tilanne on toisenlainen tai päinvastainen. Me suomalaiset olemme todella etuoikeutetussa asemassa, olkaamme siitä kiitollisia.

Kaksoisura – dual career – on terminä suhteellisen nuori, olkoonkin, että opiskelun ja harrastuksen yhdistäminen on ollut monelle nuorelle luonnollinen asia jo kauan sitten. Me squashin parissa toimivat yhdistämme kaksoisuran opiskeluun ja urheiluun, mutta yhtä lailla se voi koskea kirjallisuuden, teatteritaiteen, musiikin tai muiden kulttuurialojen yhdistämistä opintoihin.

Märsky ja squash

Mäkelänrinteen lukio, tuttavallisesti Märsky, on noin 850 opiskelijan lukio. Nettisivujensa mukaan koulu on yksi Suomen 13 valtakunnallisesta urheilun erikoislukioista, jossa valmennusurheilijoita on noin 600. Koulun urheiluvalmennuksesta vastaava apulaisrehtori on Simo Tarvonen, jonka me vanhemmat squashin parissa toimineet muistamme hyvin entisenä valioluokan pelaajana, ammattilaisena ja valmentajana.

Simon Suomen ranking-sijoitus oli parhaimmillaan kuudes. Erilaisia mitaleita ripustettiin vuosien saatossa kaulaan, joista yksi merkittävä oli EM-joukkuepronssi. Aktiiviuransa jälkeen Tarvonen oli 11 vuotta maajoukkueen valmentajana, joista seitsemän vuotta miesten ja neljä vuotta naisten päävalmentajana. Lisäksi hän on toiminut Olli Tuomisen, Mika Monton, Janne Kyttäsen ja Lotta Vuorelan henkilökohtaisena valmentajana. 

Ei siis ihme, että suomalainen squash ja Märsky ovat tehneet läheistä yhteistyötä jo kauan. Kun puhutaan Märskyn urheilulukiota käyneistä squashnuorista, Simo muistaa, että ensimmäiset olivat kaiketi Henri Kampman ja Sami Lahtinen vuonna 1988.

Tämä kaikkihan liittyi läheisesti ns. vanhassa Talissa toimineeseen valmennuskeskukseen (VAKE), jonka toiminnan Suomen Squashliitto oli organisoinut. VAKEssa harjoitteli toki muitakin kuin Märskyn urheilulukion nuoria, kuten Tuula Minetti (os. Myllyniemi), joka kävi koulunsa Tampereella, mutta muutti toki sitten Helsinkiin harjoittelemaan. Ja monia muita, kuten eräs hyvinkääläisnuori Sami Elopuro.

Jos itse muistan oikein, aamupäivän treenit olivat aika lailla perustekniikkaa, erilaisia drillejä, rajoitettuja pelejä jne. ja sitten iltapäivällä keskityttiin peliharjoituksiin. Pelaajia oli toki enemmän kuin tänään, mutta silti itse näkisin hyvänä, että peliharjoitteita ja treenimatseja olisi huomattavasti enemmän, vaikka sitten samojenkin pelaajien kanssa. Esimerkiksi Minetin Tuula pelasi säännöllisesti miesten kanssa ja sitä toivoisin näkeväni nykyistä enemmän Emppa Soinin ja Riina Koskisenkin kohdalla.

Märskyn ryhmä toimii taas

Pienen tauon jälkeen Märskyn ryhmä toimii taas Talihallissa. Lukion ovat Mäkelänrinteessä aloittaneet Turusta Urhean hienoon, uuteen asuntolaan muuttanut Lotta Toivanen, pk-seudulla jo valmiiksi asuva Jane Kotila ja ’ulkojäsenenä’ vielä yläastetta käyvä Raphael Orphanou. Pari viikkoa on takana ja toiminta on lähtenyt hyvin käyntiin. Katsotaan, saammeko mukaan vielä muutaman nuoren vaikkapa kesken lukuvuoden.

Ryhmän vastuuvalmentajana toimii ESRC:n päävalmentaja Tommi Lind ja itse olen Tommin ’kakkosena’ ja vastaan erityisesti nuorten kaksoisuran hyvästä etenemisestä ja henkisen valmennuksen osuudesta osana märskyläisten kokonaisvalmentautumista. Voin toki tarvittaessa hypätä myös kentälle, jos joku kaipaa passaajaa tai treenimatsivastusta.

Squashin osalta valtakunnallinen harjoittelukeskus on perustellusti keskitetty Helsinkiin ja Märskyn tiimi toimii kiinteästi harjoittelukeskuksen (HAKE) pelaajien kanssa. Pelaajat voivat käydä toistensa ohjatuissa aamuharjoituksissa, mikä on kaikkien kannalta erinomainen järjestely.

Kaksoisura on loistava mahdollisuus

Märskyn ryhmä on erinomainen esimerkki hyvin suunnitellusta ja toteutetusta kaksoisurapolusta, jossa nuoret pääsevät ohjatusti ja valmennuksellisesti keskittymään täysillä niin opintoihinsa kuin urheilu-uransakin kehittämiseen kiinteässä yhteistyössä pääkaupunkiseudun urheiluakatemian, Urhean, kanssa.

PK-seudun Urhean piiriin kuuluu toki muitakin oppilaitoksia kuin Märsky, kuten esimerkiksi Perho Liiketalousopisto (ent. HELMI Liiketalousopisto), joka puolestaan on toisen asteen oppilaitos ja jolle on myönnetty opetus- ja kulttuuriministeriön urheilijoiden ammatillisen koulutuksen erityistehtävä ja valtakunnallisen urheiluoppilaitoksen status.

Itse olin Perhon Urheiluakatemiassa lehtorina lähes 10 vuotta ja pääsin läheltä näkemään nuorten urheilijoiden kehittymistä niin opinnoissaan kuin omassa urheilulajissaan. Kaikki nämä vuodet olivat upeata aikaa ja seurattavaa, kuinka omista oppilaistani kasvoi nuoria aikuisia ja joistakin jo koulusta valmistuessaan täysiverisiä ammattiurheilijoita.

Yhä selkeämmin on nähtävissä, kuinka opinnot ja urheilu parhaimmillaan tukevat toisiaan ja vievät nuorta eteenpäin, aina maailman huipulle saakka. Mutta valitettavasti meillä on myös jonkin verran näyttöä siitä, että jos koulu ei oikein maistu, niin se urheilu-urakin alkaa pikkuhiljaa hiipua ja lopputulos voi olla aika heikko. Ja sitten ovat luonnollisesti ne poikkeukset, jotka vahvistavat nämä pääsäännöt.

Nuoren märskyläisen squashnuoren päivät ovat usein pitkiä. Aamuharjoitusaamuina hallilla pitää olla valmiina klo 7.30. Edessä kahden tunnin treenit, jonka jälkeen nopea suihku, välipalaa suuhun ja kouluun, jossa oppitunti alkaa klo 10.10. Aamutuntien jälkeen lounastauko, sitten iltapäivätunnit ja ennen päivän toista treenisessiota läksyjen tekoa ja muiden asioiden hoitamista. Iltatreenit vievät pari tuntia, matkat päälle ja ajoissa nukkumaan, koska hyvä ja riittävä uni palauttaa kroppaa tunnetusti parhaiten. Ja kun hyvään nuoren urheilijan elämään toivottavasti mahtuu vielä jotakin muitakin asioita, ei ihme, jos ulkopuolista alkaa hengästyttää.

Mutta kun visio, tavoitteet ja tekemisen palo ovat kirkkaat ja urheilija on hyvässä ja luotettavassa ohjauksessa niin opinnoissaan kuin urheilussakin, eteenpäin on hyvä mennä.

Ilmestynyt Suomen Squashliiton Newsletterissä 4/21.

"TÄSSÄKÖ TÄÄ OLI?"

Oli juhannuspäivä vuonna 1980. Muistan sen siitä, että sain aamupäivällä soiton Veripalvelusta. Heillä oli minun tietoni ja nyt oli kiire. Pientä tyttöä leikattiin Hämeenlinnassa ja sopivaa verta tarvittiin kipeästi. Asuin Etelä-Haagassa, joten matka Kivihaan Veripalveluun kesti viisi minuuttia. Kaikki meni hyvin ja veripussi lähti matkaan. Olin ainoa asiakas.

Olin saman vuoden helmikuussa ryhtynyt rahastonhoitajaksi Espoo Squash Rackets Clubin (ESRC) hallitukseen yhdessä mm. Heikki Hassisen kanssa. Squashin olin aloittanut kahta vuotta aiemmin 1978 Niittykummun Squash Clubilla Helsingin Verkkopalloseuran (HVS) tennisjuniorin kokemuksella.

Espoosta Helsinkiin

Kun alkoi näyttää siltä, että squash voisi jatkua kohdallani pidempäänkin, pistin jäsenhakemuksen Helsingin paikalliseen Squash Rackets Clubiin (HSRC). Keijo Kiukkola & seuran hallitus käsittelivät hakemukseni – näin silloin HSRC:ssa tehtiin – ja kelpuuttivat minut seuraan. Siitä kiitollisena olen edelleen seuran jäsen.

Olin silloin töissä Hartwallilla ja kun Keijo ja Christer Paltschik kysyivät minulta, voisiko Hartwall ryhtyä HSRC:n suunnittelemien juniorikisojen sponsoriksi, se tuntui minusta hyvältä ajatukselta. Jaffa Cup oli syntynyt.

Ja kun Henrik Björnström kysyi minua HSRC:n hallitukseen, suostuin siihenkin ja se tie vei minut sitten liitonkin luottamustehtäviin. Ensin liiton varapuheenjohtajaksi Lauri Palojärven puheenjohtajakausilla ja sitten puheenjohtajaksi kolmeksi kaudeksi 2003-2009.

Myöhemmin liityin myös Helsingin Squashkerhoon (HSK), kun seura kaivettiin pöytälaatikosta ja sielläkin taisin olla hallituksessa yhdessä mm. Poku Salon, Micke Rundmanin ja Markku Hyrskeen kanssa.

Tänään toinen seurani HSRC:n rinnalla on Wiipurin Squashkerho yhdessä Pasi ja Kari Lehtolan kanssa, mutta ei mennä siihen sen tarkemmin.

Tiedottamista ja viestintää

Kun Suomen Squashliitto perustettiin 1971, liitto alkoi jossakin vaiheessa julkaista Squash Uutiset -lehteä. Kun itse aloin kirjoittaa juttuja lehteen, liitto oli ulkoistanut lehden teon Impulssi Oy -nimiselle yritykselle, jota veti Jukka Suomela. Jukka oli kirjoittanut paljon squashjuttuja mm. silloiseen Uuteen Suomeen, jonka urheilutoimittajana hän oli.

Siitä alkaen olen kirjoittanut ehkä noin 500 squashaiheista juttua eri lehtiin ja julkaisuihin ja olen toiminut kahteen otteeseen Squash Uutisten päätoimittajana. Ja kun lehti painettuna versiona lakkautettiin, olin tukemassa tätä päätöstä, vaikka moni oli sitä vastaankin. Uskon, että päätös oli oikea, liitto oli tehnyt digiloikan.

Tänä keväänä kirjoitin vielä pari SM-kisajuttua ja olin rakentamassa viestinnän kautta hyvää EM-kisojen #ROAD2HEL-pakettia, joka sitten keskeytyi kisojen peruuntumiseen. Ja olen kirjoittanut tätä omaa Käänteiskulma-kolumniani liiton sähköiseen Newsletteriin. Olen luvannut kirjoittaa tämän vuoden loppuun.

Kisoja ja monenlaista muuta

Veteraanien MM-kisat Esportissa osuivat liiton puheenjohtajakauteni alkuun. Se oli iso puristus meiltä kaikilta ja kisat onnistuivat hienosti. Silloin tutustuin henkilökohtaisesti myös lajin suurimpaan legendaan, Jahangir Khaniin, jonka kanssa minulla oli ilo seurata kisoja ja nauttia kisojen banketti-illallinen. Puheitakin pidettiin. Khan oli silloin muistaakseni Kansainvälisen Squashliiton (WSF) kunniapuheenjohtajana.

Squash ei ole olympialaji, vieläkään. Yritystä on ollut, siitä kunnia WSF:lle ja mekin täällä Suomessa kannoimme kortemme kekoon. Tapasimme yhden yrityksen tiimoilta mm. Peter Tallbergin, joka oli silloin Kansainvälisen Olympiakomitean (KOK) jäsen. Peter oli squashmiehiä, hän oli toiminut myös HSRC:n puheenjohtajana seuran alkuvaiheessa. Eivät auttaneet puheet Peterinkään kanssa, squash on edelleen olympiaperheen ulkopuolella, mikä on lajille iso takaisku, siitä ei pääse yli eikä ympäri.

1980-1990 -lukujen molemmin puolin

Näihin aikoihin täytyy vielä palata. Ne olivat Sami Elopuron ja Tuula Minetin aikaa. Kumpikin hallitsi suvereenisti kotimaisia squashkenttiä ja menestys maailmalla vei lopulta Samin PSA-listan sijalle 6 ja Tuulan WISPAn sijalle 14.

Minulle tarjoutui mahdollisuus tulla näinä vuosina Tuulan tueksi. Työnantajani Hartwall ryhtyi Tuulan pääsponsoriksi ja Suomen Matkatoimisto toiseksi merkittäväksi tukijaksi. Mailamerkiksi valikoitui Snauwaert, jonka kanssa saimme taloudellisestikin hyvän sopimuksen.

Tuula teki hyvää ja laadukasta työtä myös tästä näkökulmasta. Teimme yhdessä mm. valtakunnallisen Coca-Cola -kampanjan, jossa 200 isossa marketissa oli kussakin kuluttajakilpailun palkintona Cokis-väreissä ollut squashmaila. Tuula komeili myymäläjulisteissa ja muissa materiaaleissa eikä kukaan tiennyt somesta mitään, koko termiä ei ollut olemassa.

Squash oli silloin merkittävä urheilulaji Suomessa ja siitä kirjoitettiin paljon. Vuonna 1991 miesten joukkue voitti sensaatiomaisesti joukkueiden MM-kotikisoissa pronssia. Pian sen jälkeen Suomeen iski vaikea lama ja reilusti yli 100.000 squashharrastajan määrä alkoi laskea.

Oma innostukseni oli kuitenkin niin suuri, että suoritin liiton Squashvalmentajatutkinnon vuonna 1993 Vierumäellä Jyrki Hämäläisen johdolla.

Pelaamista en jätä

Olen aina pitänyt squashista ja aion jatkaa pelaamista niin kauan kuin se jotenkin sujuu. Jos seurat järjestävät sopivia kisoja, tulen mukaan ja saatanpa palata vielä Masters-kisoihinkin Euroopassa, kuka tietää.

Arttu Wiskaria lainaten: ”Tässäkö tää oli?”

Kyllä se squashin osalta oli tässä - melkein. Tuli sellainen valmennuksellinen tilaisuus, johon halusin ehdottomasti tarttua. Siitä myöhemmin lisää.

Hyvää juhannusta kaikille! En pelaa squashia tänäkään juhannuksena.

Julkaistu Suomen Squashliiton Newsletterissä 3/21

 

MEILLÄ OLI HIENO #ROAD2HEL-PROJEKTI

Squashin joukkueiden EM-kisat ovat tältä vuodelta peruuntuneet. Euroopan Squashliiton (ESF) hallitus teki joitakin viikkoja sitten päätöksen peruuttaa kisat siirrettyään niitä jo kerran huhtikuusta elokuuhun.

Peruutus oli iso pettymys suomalaiselle ja uskoakseni myös eurooppalaiselle squashille. Näissä kotikisoissamme, jotka oli tarkoitus pelata Kauppakeskus Triplassa ja Talihallissa, erityisesti Suomen naisjoukkueella oli iskun paikka. 

Kun kisat pari vuotta sitten myönnettiin Suomelle, käynnistettiin #ROAD2HEL-projekti, jonka kliimaksi tähtäsi vuoden 2021 kisoihin Helsingissä. Joukkueen tavoitteeksi asetettiin EM-mitali ja joukkueen rungon muodostivat Emilia Korhonen, Riina Koskinen ja Emilia Soini, kaikki korkean tason ammattipelaajia. Tavoite oli kova, mutta realistinen ja sitä kohti lähdettiin.

Kisojen siirto huhtikuulta elokuuhun ei vielä ollut kovinkaan paha takaisku, mutta kisojen lopullinen peruuttaminen oli, varsinkin kun Suomen Squashliitto oli huolellisesti valmistautunut järjestämään terveysturvalliset kisat.

Siihen kariutui #ROAD2HEL-projekti, joka samalla oli koko EM-kisaviestinnän keihäänkärki. Olimme tehneet hyvän viestintäsuunnitelman, jossa erityisesti naispelaajiemme elämää tarkasteltaisiin paitsi squashin kautta, myös sen ulkopuolelta. Juttuja kirjoitettiin, videoita kuvattiin ja erityisesti naisjoukkueelle haettiin sopivia yhteistyökumppaneita. Meillä oli hyvä proggis menossa ja sitten se kaikki oli poissa, "koska korona."

Laiha lohtu, mutta lohtu kuitenkin on, että 29.-30.5. pelataan SM-kisat erityisesti sovittujen koronarajoitusten puitteissa. Mutta pelataan kuitenkin, ei joukkueina, vaan toisiaan vastaan ja leivotaan mestarit niin miesten kuin naisten luokassa.

Katso tästä Emppa Soinin, EK Korhosen ja Riinan video:

"Ihan kaikki ei kuitenkaan ole squashia"  https://youtu.be/RcfoedRjnpc