VAIN TAIVAS ON RAJANA

Luulin, että viimekertainen Käänteiskulma-blogini olisi ollut viimeinen. Ei ollut. Tämä on, joten kiitän uudelleen kaikkia, jotka ovat juttujani lukeneet. Viimeinen juttuni on yhteenveto Märsky-ryhmän syksystä omin silmin katsottuna.

Pienen tauon jälkeen Märsky-ryhmä aloitti viime elokuussa taas toimintansa yhdessä harjoituskeskuksen urheilijoiden kanssa. Märskyläiset kävivät Talihallissa aamutreeneissä tiistai-, keskiviikko- ja perjantaiaamuisin. Näiden lisäksi viikko-ohjelmaan kuuluivat iltatreenit sekä omatoimiset saliharjoitteet, henkilökohtaisen valmentajan kanssa tehdyt harjoitukset ja muu omatoiminen harjoittelu.

Märskyn ryhmään kuuluivat kuluneen syksyn aikana Lotta Toivanen (TSSq), Jane Kotila (ESRC), Roosa Joutsi (SquNa) ja Aapo Randelin (MiSq), joista Aapo osallistui ryhmän toimintaan yhden Märskyn opintojakson ajan. Roosalla on sama tilanne ja hän palaa kotikouluunsa helmikuussa.

Uusi tilanne 

Siirtyminen lukioon on näille nuorille iso hyppy ja uusi tilanne ja kun kyseessä on lisäksi maamme johtava urheilulukio, haastetta on senkin vuoksi riittänyt. Kun squashtreenien viikoittainen tuntimäärä on lisäksi selvästi kasvanut, sopeutumiskykyäkin on tarvittu. 

Olemme ryhmän valmentajan Tommi Lindin kanssa keskustelleet jokaisen kanssa erikseen ja saamamme palaute on ollut positiivista. Koulu on sujunut hyvin, samoin treenaaminen. Välillä on toki väsyttänyt ja joskus motivaatiota on pitänyt hakea sängyn alta tai vaatekomerosta, mutta aina se on lopulta löytynyt.

Olosuhteet märskyläisillä ovat erinomaiset. Talihalli tarjoaa oivan harjoittelupaikan ja kun mukana aamutreeneissä on ollut mukana myös maamme kärkipelaajia, laatu harjoituksissa on ollut Suomen huippua. Samoin pääkaupunkiseudun Urhean tarjoamat maailmanluokan tilat ja palvelut ovat märskyläisten käytössä, joten lähtökohdat kehittymiselle ovat mainiot.

Itsestä se on lopulta kiinni

Märskyläisten kanssa käydyt keskustelut ovat osoittaneet myös, kuinka tavoitteellisia nuoret squashpelaajat ovat. Tietäen kaksoisuran tuomat haasteet he ovat päässeet hyvään alkuun ja heiltä on lupa odottaa hyvää edistymistä omalla kaksoisurallaan.

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö jakoi tänä vuonna apurahaa 188 urheilijalle, heidän joukossaan kolme squashpelaajaa: Riina Koskinen, Henrik Mustonen ja Miko Äijänen. Kukin heistä sai 1500 euroa tukea oman kaksoisuransa edistämiseen.

Vaikka Suomessa käydäänkin vilkasta keskustelua siitä, että huippu-urheilijoille ja huipulle tähtääville urheilijoille pitäisi osoittaa enemmän myös suoraa taloudellista tukea, en näe tilannetta huonona. Kun seuraan nuorten märskyläisten toimintaedellytyksiä, voisivatko asiat olla juurikaan paremmin: ilmainen lukiokoulutus ja kaikki muu koulun tarjoamat palvelut, Urhean tarjoama laaja paketti, Squashliiton panostus, oman seuran tuki jne.

Kun nuori kaksoisuraa tekevä urheilija Suomessa löytää oman polkunsa ja hyvän tasapainon oman henkisen kehittymisensä, lajinsa harjoittelun, valmentautumisen ja opiskelun kanssa, vain taivas on rajana. Suomi on tässä suhteessa urheilijalle erinomainen maa elää ja kasvaa.

Julkaistu Suomen Squashliiton Newsletterissä 6/21.

ONNEA 50-VUOTIAS SQUASHLIITTO

Aloin kirjoittaa Squashliiton Newsletteriin vuonna 2018 ja tämä on nyt viimeinen           kolumnini. Niitä on kuluneiden neljän vuoden aikana kertynyt runsaat 20 kappaletta            ajankohtaisista tai mielestäni mielenkiintoisista aiheista.

Tässä kolumnissa palaan joihinkin aiheisiini.

Vuonna 2018 kirjoitin mm. näin:

”Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö jakoi kesäkuun alussa tukirahaa talvilajeille. OK:lla oli nyt ensimmäistä kertaa käytössään uusi kriteeristö, jonka perusteella lajit saivat tukea. Jääkiekko ja maastohiihto olivat voittajia, alppihiihto ja mäkihyppy häviäjiä. Mielenkiintoinen asetelma, lajit jotka ovat menestyneet kansainvälisesti, saavat lisää tukea ja päinvastoin. Tuleeko muna ennen kanaa?”

Ymmärrän menestystarpeen tuoman paineen, mutta olen silti sitä mieltä, että taloudellisen tuen jakokriteereissä potentiaaliin pitäisi panostaa nykyistä enemmän. Myös squashissa.

Vuonna 2019 kirjoitin mm. näin:

”Olisiko ajateltavissa, että seurat (HSK ja HSRC) voisivat jossakin aikataulussa harkita yhdistymisen vaihtoehtoa? Tai ainakin harkita siitä käytävää keskustelua. Ymmärrän, että tähän liittyy myös mm. paljon suuria tunteita, jotka kaikki ovat oikeutettuja ja luonnollisia. Tiedän, että tämä ei ole helppo asia. Yhdistyessään uusi seura olisi kuitenkin Suomen vahvin squashseura, jossa kummankin vahvuudet parhaiten palvelisivat pitkällä tähtäimellä koko suomalaista squashia.”

Olen edelleen tätä mieltä.

Viime vuonna kirjoitin mm. näin:

”Kukistettuaan tämän pandemian maailma ei ole entisensä. Moni asia muuttuu pysyvästi ja syntyy uusi normaali. Niin käy myös urheilussa, jonka merkitys kansakuntaa yhdistävänä ja sen itsetuntoa kohottavana tekijänä kasvaa ja korostuu entisestään. Aivan kuten Suomessa kävi itsenäistymisemme alkuvuosina ja sodan jälkeen.
Suomalainen squashyhteisö on jatkossa yhä eheämpi ja tiiviimpi. Paluu halleille ja kentille on isompi ja tunteellisempi asia kuin ehkä koskaan ennen.”

Koronapandemia hellittää ja Suomi alkaa elää pandemian jälkeistä aikaa. Samoin maamme urheilu ja squash. Kilpailukalenterit alkavat täyttyä ja hallien käyttöasteet ovat toivottavasti palanneet koronaa edeltävälle tasolle tai mielellään sen yli.  Me selvisimme tästä.

Ja näin:

”Squash ei ole vuonna 2025 edelleenkään olympialaji. Sen sijaan mitä omituisempia (urheilulajeja saa olympiastatuksen, koska Kansainvälinen Olympiakomitea juoksee rahan (lue:  trendikkäiden nuorten) perässä ja näin maailman mittakaavassa marginaalilajit jäävät epäoikeudenmukaisesti ilman olympiarenkaita. Suomi tarvitsisi monen muun maan tapaan lajin olympiastatusta, koska se toisi niin paljon muuta hyvää tullessaan.”

Tätä käsittämättömyyttähän ei yksikään squashin laji-ihminen ymmärrä. Eikä moni muukaan.

Kirjoitin aiemmin tänä vuonna mm. näin:

”Suomalaisen squashin juuret ovat 53 vuoden takana ja Suomen Squashliitto täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Maamme urheilukirjossa squash on pieni laji, jolla on noin 25.000 harrastajaa elettyään 1990-luvun alussa ’uransa’ huipulla; yli 100.000 harrastaa ja miesten joukkueiden MM-kisojen pronssimitalit kotikisoissa. Isossa kuvassa kuitenkin siis paljon pienempi kuin tennis, joka saa myös huomattavasti paljon enemmän näkyvyyttä mediassa – eikä edes välttämättä suomalaispelaajien menestyksen johdosta, vaan sen globaalin suosionsa ansiosta. Itse asiassa suomalainen squash on kv-menestyksellä   mitattuna pärjännyt mailapelien ryhmässä erinomaisesti, ollut itse asiassa menestynein mailapeli.”

Onneksi olkoon suomalainen squash, onneksi olkoon Suomen Squashliitto!

Kiitos kaikille teille, jotka olette kolumnejani lukeneet. Ette varmasti ole olleet kaikesta   kirjoittamastani samaa mieltä ja se on pelkästään hyvä asia. Ei meidän lajimme kaipaakaan nyökytteleviä jees-miehiä ja -naisia. Lajimme kaipaa kaiken aikaa kaiken kyseenalaistajia ja ravistelua, muuten lajimme ei Suomessa kehity.

                        

                         

KAKSOISURA - SUURI MAHDOLISUUS

Suomalainen koulujärjestelmä on yksi maailman parhaista, ellei paras. Täällä sinulla on mahdollisuus opiskella niin paljon ja niin pitkälle kuin haluat – erinomaisessa ohjauksessa ja käytännössä ilmaiseksi. Näin on ollut jo niin kauan, että pidämme kaikkea tätä annettuna tekijänä, itsestäänselvyytenä, jota emme oikein osaa kyseenalaistaa. Suurimmassa osassa maailman maita tilanne on toisenlainen tai päinvastainen. Me suomalaiset olemme todella etuoikeutetussa asemassa, olkaamme siitä kiitollisia.

Kaksoisura – dual career – on terminä suhteellisen nuori, olkoonkin, että opiskelun ja harrastuksen yhdistäminen on ollut monelle nuorelle luonnollinen asia jo kauan sitten. Me squashin parissa toimivat yhdistämme kaksoisuran opiskeluun ja urheiluun, mutta yhtä lailla se voi koskea kirjallisuuden, teatteritaiteen, musiikin tai muiden kulttuurialojen yhdistämistä opintoihin.

Märsky ja squash

Mäkelänrinteen lukio, tuttavallisesti Märsky, on noin 850 opiskelijan lukio. Nettisivujensa mukaan koulu on yksi Suomen 13 valtakunnallisesta urheilun erikoislukioista, jossa valmennusurheilijoita on noin 600. Koulun urheiluvalmennuksesta vastaava apulaisrehtori on Simo Tarvonen, jonka me vanhemmat squashin parissa toimineet muistamme hyvin entisenä valioluokan pelaajana, ammattilaisena ja valmentajana.

Simon Suomen ranking-sijoitus oli parhaimmillaan kuudes. Erilaisia mitaleita ripustettiin vuosien saatossa kaulaan, joista yksi merkittävä oli EM-joukkuepronssi. Aktiiviuransa jälkeen Tarvonen oli 11 vuotta maajoukkueen valmentajana, joista seitsemän vuotta miesten ja neljä vuotta naisten päävalmentajana. Lisäksi hän on toiminut Olli Tuomisen, Mika Monton, Janne Kyttäsen ja Lotta Vuorelan henkilökohtaisena valmentajana. 

Ei siis ihme, että suomalainen squash ja Märsky ovat tehneet läheistä yhteistyötä jo kauan. Kun puhutaan Märskyn urheilulukiota käyneistä squashnuorista, Simo muistaa, että ensimmäiset olivat kaiketi Henri Kampman ja Sami Lahtinen vuonna 1988.

Tämä kaikkihan liittyi läheisesti ns. vanhassa Talissa toimineeseen valmennuskeskukseen (VAKE), jonka toiminnan Suomen Squashliitto oli organisoinut. VAKEssa harjoitteli toki muitakin kuin Märskyn urheilulukion nuoria, kuten Tuula Minetti (os. Myllyniemi), joka kävi koulunsa Tampereella, mutta muutti toki sitten Helsinkiin harjoittelemaan. Ja monia muita, kuten eräs hyvinkääläisnuori Sami Elopuro.

Jos itse muistan oikein, aamupäivän treenit olivat aika lailla perustekniikkaa, erilaisia drillejä, rajoitettuja pelejä jne. ja sitten iltapäivällä keskityttiin peliharjoituksiin. Pelaajia oli toki enemmän kuin tänään, mutta silti itse näkisin hyvänä, että peliharjoitteita ja treenimatseja olisi huomattavasti enemmän, vaikka sitten samojenkin pelaajien kanssa. Esimerkiksi Minetin Tuula pelasi säännöllisesti miesten kanssa ja sitä toivoisin näkeväni nykyistä enemmän Emppa Soinin ja Riina Koskisenkin kohdalla.

Märskyn ryhmä toimii taas

Pienen tauon jälkeen Märskyn ryhmä toimii taas Talihallissa. Lukion ovat Mäkelänrinteessä aloittaneet Turusta Urhean hienoon, uuteen asuntolaan muuttanut Lotta Toivanen, pk-seudulla jo valmiiksi asuva Jane Kotila ja ’ulkojäsenenä’ vielä yläastetta käyvä Raphael Orphanou. Pari viikkoa on takana ja toiminta on lähtenyt hyvin käyntiin. Katsotaan, saammeko mukaan vielä muutaman nuoren vaikkapa kesken lukuvuoden.

Ryhmän vastuuvalmentajana toimii ESRC:n päävalmentaja Tommi Lind ja itse olen Tommin ’kakkosena’ ja vastaan erityisesti nuorten kaksoisuran hyvästä etenemisestä ja henkisen valmennuksen osuudesta osana märskyläisten kokonaisvalmentautumista. Voin toki tarvittaessa hypätä myös kentälle, jos joku kaipaa passaajaa tai treenimatsivastusta.

Squashin osalta valtakunnallinen harjoittelukeskus on perustellusti keskitetty Helsinkiin ja Märskyn tiimi toimii kiinteästi harjoittelukeskuksen (HAKE) pelaajien kanssa. Pelaajat voivat käydä toistensa ohjatuissa aamuharjoituksissa, mikä on kaikkien kannalta erinomainen järjestely.

Kaksoisura on loistava mahdollisuus

Märskyn ryhmä on erinomainen esimerkki hyvin suunnitellusta ja toteutetusta kaksoisurapolusta, jossa nuoret pääsevät ohjatusti ja valmennuksellisesti keskittymään täysillä niin opintoihinsa kuin urheilu-uransakin kehittämiseen kiinteässä yhteistyössä pääkaupunkiseudun urheiluakatemian, Urhean, kanssa.

PK-seudun Urhean piiriin kuuluu toki muitakin oppilaitoksia kuin Märsky, kuten esimerkiksi Perho Liiketalousopisto (ent. HELMI Liiketalousopisto), joka puolestaan on toisen asteen oppilaitos ja jolle on myönnetty opetus- ja kulttuuriministeriön urheilijoiden ammatillisen koulutuksen erityistehtävä ja valtakunnallisen urheiluoppilaitoksen status.

Itse olin Perhon Urheiluakatemiassa lehtorina lähes 10 vuotta ja pääsin läheltä näkemään nuorten urheilijoiden kehittymistä niin opinnoissaan kuin omassa urheilulajissaan. Kaikki nämä vuodet olivat upeata aikaa ja seurattavaa, kuinka omista oppilaistani kasvoi nuoria aikuisia ja joistakin jo koulusta valmistuessaan täysiverisiä ammattiurheilijoita.

Yhä selkeämmin on nähtävissä, kuinka opinnot ja urheilu parhaimmillaan tukevat toisiaan ja vievät nuorta eteenpäin, aina maailman huipulle saakka. Mutta valitettavasti meillä on myös jonkin verran näyttöä siitä, että jos koulu ei oikein maistu, niin se urheilu-urakin alkaa pikkuhiljaa hiipua ja lopputulos voi olla aika heikko. Ja sitten ovat luonnollisesti ne poikkeukset, jotka vahvistavat nämä pääsäännöt.

Nuoren märskyläisen squashnuoren päivät ovat usein pitkiä. Aamuharjoitusaamuina hallilla pitää olla valmiina klo 7.30. Edessä kahden tunnin treenit, jonka jälkeen nopea suihku, välipalaa suuhun ja kouluun, jossa oppitunti alkaa klo 10.10. Aamutuntien jälkeen lounastauko, sitten iltapäivätunnit ja ennen päivän toista treenisessiota läksyjen tekoa ja muiden asioiden hoitamista. Iltatreenit vievät pari tuntia, matkat päälle ja ajoissa nukkumaan, koska hyvä ja riittävä uni palauttaa kroppaa tunnetusti parhaiten. Ja kun hyvään nuoren urheilijan elämään toivottavasti mahtuu vielä jotakin muitakin asioita, ei ihme, jos ulkopuolista alkaa hengästyttää.

Mutta kun visio, tavoitteet ja tekemisen palo ovat kirkkaat ja urheilija on hyvässä ja luotettavassa ohjauksessa niin opinnoissaan kuin urheilussakin, eteenpäin on hyvä mennä.

Ilmestynyt Suomen Squashliiton Newsletterissä 4/21.

"TÄSSÄKÖ TÄÄ OLI?"

Oli juhannuspäivä vuonna 1980. Muistan sen siitä, että sain aamupäivällä soiton Veripalvelusta. Heillä oli minun tietoni ja nyt oli kiire. Pientä tyttöä leikattiin Hämeenlinnassa ja sopivaa verta tarvittiin kipeästi. Asuin Etelä-Haagassa, joten matka Kivihaan Veripalveluun kesti viisi minuuttia. Kaikki meni hyvin ja veripussi lähti matkaan. Olin ainoa asiakas.

Olin saman vuoden helmikuussa ryhtynyt rahastonhoitajaksi Espoo Squash Rackets Clubin (ESRC) hallitukseen yhdessä mm. Heikki Hassisen kanssa. Squashin olin aloittanut kahta vuotta aiemmin 1978 Niittykummun Squash Clubilla Helsingin Verkkopalloseuran (HVS) tennisjuniorin kokemuksella.

Espoosta Helsinkiin

Kun alkoi näyttää siltä, että squash voisi jatkua kohdallani pidempäänkin, pistin jäsenhakemuksen Helsingin paikalliseen Squash Rackets Clubiin (HSRC). Keijo Kiukkola & seuran hallitus käsittelivät hakemukseni – näin silloin HSRC:ssa tehtiin – ja kelpuuttivat minut seuraan. Siitä kiitollisena olen edelleen seuran jäsen.

Olin silloin töissä Hartwallilla ja kun Keijo ja Christer Paltschik kysyivät minulta, voisiko Hartwall ryhtyä HSRC:n suunnittelemien juniorikisojen sponsoriksi, se tuntui minusta hyvältä ajatukselta. Jaffa Cup oli syntynyt.

Ja kun Henrik Björnström kysyi minua HSRC:n hallitukseen, suostuin siihenkin ja se tie vei minut sitten liitonkin luottamustehtäviin. Ensin liiton varapuheenjohtajaksi Lauri Palojärven puheenjohtajakausilla ja sitten puheenjohtajaksi kolmeksi kaudeksi 2003-2009.

Myöhemmin liityin myös Helsingin Squashkerhoon (HSK), kun seura kaivettiin pöytälaatikosta ja sielläkin taisin olla hallituksessa yhdessä mm. Poku Salon, Micke Rundmanin ja Markku Hyrskeen kanssa.

Tänään toinen seurani HSRC:n rinnalla on Wiipurin Squashkerho yhdessä Pasi ja Kari Lehtolan kanssa, mutta ei mennä siihen sen tarkemmin.

Tiedottamista ja viestintää

Kun Suomen Squashliitto perustettiin 1971, liitto alkoi jossakin vaiheessa julkaista Squash Uutiset -lehteä. Kun itse aloin kirjoittaa juttuja lehteen, liitto oli ulkoistanut lehden teon Impulssi Oy -nimiselle yritykselle, jota veti Jukka Suomela. Jukka oli kirjoittanut paljon squashjuttuja mm. silloiseen Uuteen Suomeen, jonka urheilutoimittajana hän oli.

Siitä alkaen olen kirjoittanut ehkä noin 500 squashaiheista juttua eri lehtiin ja julkaisuihin ja olen toiminut kahteen otteeseen Squash Uutisten päätoimittajana. Ja kun lehti painettuna versiona lakkautettiin, olin tukemassa tätä päätöstä, vaikka moni oli sitä vastaankin. Uskon, että päätös oli oikea, liitto oli tehnyt digiloikan.

Tänä keväänä kirjoitin vielä pari SM-kisajuttua ja olin rakentamassa viestinnän kautta hyvää EM-kisojen #ROAD2HEL-pakettia, joka sitten keskeytyi kisojen peruuntumiseen. Ja olen kirjoittanut tätä omaa Käänteiskulma-kolumniani liiton sähköiseen Newsletteriin. Olen luvannut kirjoittaa tämän vuoden loppuun.

Kisoja ja monenlaista muuta

Veteraanien MM-kisat Esportissa osuivat liiton puheenjohtajakauteni alkuun. Se oli iso puristus meiltä kaikilta ja kisat onnistuivat hienosti. Silloin tutustuin henkilökohtaisesti myös lajin suurimpaan legendaan, Jahangir Khaniin, jonka kanssa minulla oli ilo seurata kisoja ja nauttia kisojen banketti-illallinen. Puheitakin pidettiin. Khan oli silloin muistaakseni Kansainvälisen Squashliiton (WSF) kunniapuheenjohtajana.

Squash ei ole olympialaji, vieläkään. Yritystä on ollut, siitä kunnia WSF:lle ja mekin täällä Suomessa kannoimme kortemme kekoon. Tapasimme yhden yrityksen tiimoilta mm. Peter Tallbergin, joka oli silloin Kansainvälisen Olympiakomitean (KOK) jäsen. Peter oli squashmiehiä, hän oli toiminut myös HSRC:n puheenjohtajana seuran alkuvaiheessa. Eivät auttaneet puheet Peterinkään kanssa, squash on edelleen olympiaperheen ulkopuolella, mikä on lajille iso takaisku, siitä ei pääse yli eikä ympäri.

1980-1990 -lukujen molemmin puolin

Näihin aikoihin täytyy vielä palata. Ne olivat Sami Elopuron ja Tuula Minetin aikaa. Kumpikin hallitsi suvereenisti kotimaisia squashkenttiä ja menestys maailmalla vei lopulta Samin PSA-listan sijalle 6 ja Tuulan WISPAn sijalle 14.

Minulle tarjoutui mahdollisuus tulla näinä vuosina Tuulan tueksi. Työnantajani Hartwall ryhtyi Tuulan pääsponsoriksi ja Suomen Matkatoimisto toiseksi merkittäväksi tukijaksi. Mailamerkiksi valikoitui Snauwaert, jonka kanssa saimme taloudellisestikin hyvän sopimuksen.

Tuula teki hyvää ja laadukasta työtä myös tästä näkökulmasta. Teimme yhdessä mm. valtakunnallisen Coca-Cola -kampanjan, jossa 200 isossa marketissa oli kussakin kuluttajakilpailun palkintona Cokis-väreissä ollut squashmaila. Tuula komeili myymäläjulisteissa ja muissa materiaaleissa eikä kukaan tiennyt somesta mitään, koko termiä ei ollut olemassa.

Squash oli silloin merkittävä urheilulaji Suomessa ja siitä kirjoitettiin paljon. Vuonna 1991 miesten joukkue voitti sensaatiomaisesti joukkueiden MM-kotikisoissa pronssia. Pian sen jälkeen Suomeen iski vaikea lama ja reilusti yli 100.000 squashharrastajan määrä alkoi laskea.

Oma innostukseni oli kuitenkin niin suuri, että suoritin liiton Squashvalmentajatutkinnon vuonna 1993 Vierumäellä Jyrki Hämäläisen johdolla.

Pelaamista en jätä

Olen aina pitänyt squashista ja aion jatkaa pelaamista niin kauan kuin se jotenkin sujuu. Jos seurat järjestävät sopivia kisoja, tulen mukaan ja saatanpa palata vielä Masters-kisoihinkin Euroopassa, kuka tietää.

Arttu Wiskaria lainaten: ”Tässäkö tää oli?”

Kyllä se squashin osalta oli tässä - melkein. Tuli sellainen valmennuksellinen tilaisuus, johon halusin ehdottomasti tarttua. Siitä myöhemmin lisää.

Hyvää juhannusta kaikille! En pelaa squashia tänäkään juhannuksena.

Julkaistu Suomen Squashliiton Newsletterissä 3/21

 

MEILLÄ OLI HIENO #ROAD2HEL-PROJEKTI

Squashin joukkueiden EM-kisat ovat tältä vuodelta peruuntuneet. Euroopan Squashliiton (ESF) hallitus teki joitakin viikkoja sitten päätöksen peruuttaa kisat siirrettyään niitä jo kerran huhtikuusta elokuuhun.

Peruutus oli iso pettymys suomalaiselle ja uskoakseni myös eurooppalaiselle squashille. Näissä kotikisoissamme, jotka oli tarkoitus pelata Kauppakeskus Triplassa ja Talihallissa, erityisesti Suomen naisjoukkueella oli iskun paikka. 

Kun kisat pari vuotta sitten myönnettiin Suomelle, käynnistettiin #ROAD2HEL-projekti, jonka kliimaksi tähtäsi vuoden 2021 kisoihin Helsingissä. Joukkueen tavoitteeksi asetettiin EM-mitali ja joukkueen rungon muodostivat Emilia Korhonen, Riina Koskinen ja Emilia Soini, kaikki korkean tason ammattipelaajia. Tavoite oli kova, mutta realistinen ja sitä kohti lähdettiin.

Kisojen siirto huhtikuulta elokuuhun ei vielä ollut kovinkaan paha takaisku, mutta kisojen lopullinen peruuttaminen oli, varsinkin kun Suomen Squashliitto oli huolellisesti valmistautunut järjestämään terveysturvalliset kisat.

Siihen kariutui #ROAD2HEL-projekti, joka samalla oli koko EM-kisaviestinnän keihäänkärki. Olimme tehneet hyvän viestintäsuunnitelman, jossa erityisesti naispelaajiemme elämää tarkasteltaisiin paitsi squashin kautta, myös sen ulkopuolelta. Juttuja kirjoitettiin, videoita kuvattiin ja erityisesti naisjoukkueelle haettiin sopivia yhteistyökumppaneita. Meillä oli hyvä proggis menossa ja sitten se kaikki oli poissa, "koska korona."

Laiha lohtu, mutta lohtu kuitenkin on, että 29.-30.5. pelataan SM-kisat erityisesti sovittujen koronarajoitusten puitteissa. Mutta pelataan kuitenkin, ei joukkueina, vaan toisiaan vastaan ja leivotaan mestarit niin miesten kuin naisten luokassa.

Katso tästä Emppa Soinin, EK Korhosen ja Riinan video:

"Ihan kaikki ei kuitenkaan ole squashia"  https://youtu.be/RcfoedRjnpc

SQUASHSEURAN VAHVUUS LÄHTEE IHMISISTÄ

 Aloitetaan tenniksestä, joka tuli Suomeen 140 vuotta sitten Viipurin kautta ja Suomen Tennisliitto täyttää tänä vuonna 110 vuotta. Tänä aikana tennis on vakiinnuttanut asemansa suosittuna mailapelinä Suomessa ja kansainvälisesti tennis on yksi seuratuimmista urheilulajeista. Tennis on maailmantasolla iso juttu.

Suomalaisen squashin juuret ovat 53 vuoden takana ja Suomen Squashliitto täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Maamme urheilukirjossa squash on pieni laji, jolla on noin 25.000 harrastajaa elettyään 1990-luvun alussa ’uransa’ huipulla; yli 100.000 harrastaa ja miesten joukkueiden MM-kisojen pronssimitalit kotikisoissa. Isossa kuvassa kuitenkin siis paljon pienempi kuin tennis, joka saa myös huomattavasti paljon enemmän näkyvyyttä mediassa – eikä edes välttämättä suomalaispelaajien menestyksen johdosta, vaan sen globaalin suosionsa ansiosta. Itse asiassa suomalainen squash on kv-menestyksellä mitattuna pärjännyt mailapelien ryhmässä erinomaisesti, ollut itse asiassa menestynein mailapeli.

Squashseuran vahva kulttuuri

Squash on puolessa vuosisadassa luonut maahamme omanlaisensa vahvan lajikulttuurin. Ympyrät ovat aika pienet, minkä laji on hienosti kääntänyt vahvuudekseen. Ensimmäiset seurat syntyivät maahamme 50 vuotta sitten, osaksi siksi, että saatiin liitto perustetuksi.

Olen itse aloittanut squashin parikymppisenä 1970-luvun puolivälissä lopetettuani tenniksen 13-vuotiaana Helsingin Verkkopalloseuran (HVS) juniorina ja pelattuani sen jälkeen jalkapalloa. Ensimmäinen seurani oli Espoo Squash Rackets Club (ESRC), jonka kotihalli oli Espoon Niittykummussa. Sieltä siirryin Helsinki Squash Rackets Clubiin (HSRC) Taliin, jonka jäsen olen ollut siitä lähtien, vaikka olen ollut jäsenenä myös Helsingin Squash Kerhossa (HSK) ja Wiipurin Squash Kerhossa (WSK), jota edustan kisoissa.

Kaikki nämä seurat ovat hienoja yhteisöjä, joissa olen viihtynyt erinomaisesti, mikä on ollut minulle erittäin tärkeä syy kuulua seuraan. Joissakin seuroissa, kuten HSRC:ssä, oli silloin aikanaan kova ydinryhmä, joka puheenjohtaja Keitsi Kiukkolan ja hänen edeltäjiensä johdolla rakensi HSRC:n kenties maamme isoimmaksi ja vahvimmaksi seuraksi. Kisoja järjestettiin paljon, seuraillat olivat perjantaisin ja lauantaisin, Nikkiboxi-lehti ilmestyi säännöllisesti, seura-asut olivat viimeisen päälle, pelimatkoja ulkomaille tehtiin ja oli kerhohuone, joka palveli kaikkia jäseniä niin Talissa kuin Merihaassa, jonne seura siirtyi vanhan Talin muuttaessa toimintakonseptiaan. Syntyi vahva seurakulttuuri ja  seuran oma identiteetti, joka oli ja on kaiken toiminnan perusta.

Squashhallilla on väliä

Olen runsaan 40 vuoden aikana nähnyt varmaankin kaikki Suomen squashhallit. Joko pelimatkoilla tai niinä vuosina, kun olin ensin Squashliiton varapuheenjohtajana ja sitten puheenjohtajana. Lajikulttuurin kehittymisen, seurayhteisöllisyyden ja sosiaalisuuden kannalta squashallilla on väliä. Ei ole samantekevää, miten halli on suunniteltu, miten kentät on sijoitettu, missä on kahvio ja ravintola, missä on shop ja niin edelleen.

Ottamatta mitään pois yhdeltäkään hallilta ja seuroilta, jotka eivät ole aina voineet vaikuttaa kenttien ja muiden asioiden sijoitteluun hallissa, niin jos pysähdytään hetkeksi miettimään, niin me vanhemmat muistamme mm. MetroSquashin hallin Helsingin Asematunnelissa,  Silkkikutomon hallin Herttoniemessä tai Espoon Suomenojan hallin. Tai HSRC:n nykyisen kotihallin Merihaassa. Rakenna siinä seurayhteisöllisyyttä ja sosiaalisuutta jäsenten kesken. Ei ole mikään helppo rasti.

Entäpä päinvastoin vanhat Squash Clubin hallit Lönkalla ja Talissa, KSQ:n halli Kouvolassa tai nykyinen Talihalli ja moni muu. Voit seurata seurakavereiden pelaamista omaa pelivuoroasi odotellessa tai sen jälkeen, nauttia juoman tai kaksi ja jutella muiden seuralaisten kanssa. Tai jutella muuten vaan hyvässä seurassa. Juniorit, aikuispelaajat ja seniorit kaikki sulassa   sovussa pelaamassa yhdessä ja erikseen. Kaikki yhteisessä tilassa, keskellä hyvää fiilistä. Tiedät hyvin mitä tarkoitan.

Yritysmaailmasta tuttu ja tunnettu asia on, että yrityskulttuuri, yrityksen arvot ja mitä yritys haluaa olla ja edustaa, on sen menetyksen kannalta aivan olennainen asia. Yrityksen johdolla on siinä iso vastuu, mutta päivän päätteeksi kaikki on kiinni koko henkilöstöstä, ihmisistä ja heidän sitoutumisestaan yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Miksi se olisi mitenkään erilaista squashseurassa?

Julkaistu Suomen Squashliiton Newsletterissä 2-2021.

RIINA KOSKINEN SQUASH-IKONI OLLI TUOMISEN VALMENNUKSESSA

 Vuosi sitten tammikuussa squashammattilainen Riina Koskinen etsi itselleen uutta valmentajaa. Treenaamiseen piti saada uutta potkua ja sitä löytyi, kun Olli Tuominen ryhtyi Koskisen henkilökohtaiseksi valmentajaksi. Nyt on tehty vuosi töitä yhdessä ja tulos näkyy kentällä.

”Riina on ensimmäinen henkilökohtainen valmennettava, joka minulla on. Toki olen vetänyt vuosien mittaan monia treenileirejä ja toiminut pelaajavalmentajana miesten maajoukkueessa, mutta Riina on ensimmäinen henkilökohtainen valmennettavani”, Tuominen taustoittaa.

Koskiselle koronavuosi on ollut muutosten aikaa. Valmentajavaihdoksen lisäksi hän on aloittanut opinnot Laurea-ammattikorkeakoulussa ja muuttanut kimppa-asumaan toisen squashpron Emilia Soinin kanssa. Puhumattakaan siitä, että squashin ammattilaiskisat keskeytyivät koronapandemian vuoksi kuin seinään eikä edelleenkään ole tietoa, milloin päästään uudelleen aloittamaan.

Treeni-intensiteetin tulee olla kova

Squash on laji, jossa treenaamisen intensiteetti on kova ja sitä on ylläpidettävä, muuten ote herpaantuu.

”Treenaan kuutena päivänä viikossa kahdesti päivässä fysiikkatreenit mukaan lukien. Kentällä tapahtuvaa harjoittelua tulee tehdä tasaiseen tahtiin. Jos siihen tulee vähänkin pidempi tauko, sen huomaa heti. Tulee jotenkin outo fiilis, että miten tämä nyt meneekään”, Riina toteaa.

Tuominen komppaa valmennettavaansa.

”Aina ei voi treeneissä mennä hyvin, joskus on fyysisesti tai henkisesti puhki, mutta nekin tilanteet tulee voittaa ja jokaisesta treenistä – siitä huonomminkin menneestä – tulee saada jotakin mukaansa, jota voi jatkossa hyödyntää.”

Tunnollinen valmennettava

Tuominen on pitkän ja menestyksessään uransa lisäksi suorittanut Euroopan Squashliiton Tason 2
-valmentajakoulutuksen ja kokee kuluneen vuoden sujuneen Koskisen kanssa hyvin. Eteenpäin on menty.

”Riina on vastaanottavainen ja tunnollinen valmennettava, hänen kanssaan on hyvä tehdä töitä. Me ollaan kentällä 3-4 kertaa kuukaudessa ja puhutaan lisäksi paljon kentän ulkopuolella. Ollaan pyritty tekemään Riinan kanssa asioita uudella tavalla ja konkreettisesti kehitetty ja muutettu niitä asioita, joiden avulla hänen pelinsä paranee”, Tuominen avaa.

Koskinen on fyysisesti vahva pelaaja, kuten valtaosa maailman nykyisistä naishuipuista. Riinan fysiikkavalmentaja Jaakko-Antti Peltola on tehnyt hyvää työtä ja se luo tärkeän perustan.

”Riinan peruslyönnit ja takakenttäpeli ovat hänen vahvuutensa ja niiden päälle on hyvä rakentaa hyökkäyspeliä. Ja vaikka maailmalla näkee paljon virtuoosimaisia lyöntipelaajia ja ’taiteilijoita’, niin heilläkin peli rakentuu samoille peruselementeille, peruslyönteihin ja takakenttäpeliin.”

”Meillä on vielä työtä siinä, että saadaan Riina poisoppimaan hänen käyttämistään vanhoista pelikuvioista ja ratkaisuista. Riinan mieli pitää saada vielä paremmin sisäistämään asiat, joita me treenaamme ja sitä kautta oppia siirtämään ne omaan peliinsä”, Tuominen toteaa.

 

Kisat tauolla

Koronapandemia on monen muun urheilulajin tavoin keskeyttänyt myös squashin kilpailutoiminnan. Tällä hetkellä tilanne ammattilaissquashin osalta on se, että tuleva kevät on jo enemmän tai vähemmän menetetty ja se on pelaajille haasteellista.

”Pelaan kotimaan liigan lisäksi myös Ruotsissa Skellefteån ja Ranskassa Strasbourgin joukkueissa, jotka kumpikin ovat nyt siis tauolla. Kotimaan liigaa yritetään pelata, kaksi kierrosta on takana ja kolmas pitäisi pelata helmikuun lopussa. Saa nähdä, miten käy”, Koskinen toteaa.

Tuomisella on sama tilanne. Vaikka ammattilaisura on takana, Euroopan squashseurat ovat edelleen kiinnostuneita Tuomisen palveluista. Tällä hetkellä Tuominen edustaa kolmea eurooppalaista seuraa, Ruotsissa, Saksassa ja Hollannissa.

”Kisapelit kehittävät parhaiten ja niitä vartenhan tässä harjoitellaan. Ja niiden nyt puuttuessa treenaamisessa pitää saada riittävästi mahdollisimman kovia peliharjoituksia. Se ei ole tietenkään sama asia, mutta se on lähinnä kisatilannetta”, Koskinen toteaa.

Tuominen peräänkuuluttaa valmennettavaltaan lisää ’pippuria’, kuten he keskenään sanovat. Se tarkoittaa kentällä pyrkimystä pelata palloa nykyistä aikaisemmin, mikä tuo lisää tempoa ja tekee pelin vastustajalle vaikeammaksi.

”Riinan kehittynyt fysiikka on johtanut siihen, että hän ehtii yhä paremmin tiukkoihinkin palloihin. Riinan taito ja tekniikka riittävät täysin siihen, että hän pyrkii palloon aikaisin. Riina kaipaa peliinsä lisää runttausta ja hänen fyysisyytensä mahdollistaa sen täysin. Tätä ajatusmallia me muun muassa ajamme sisään. Olemme hyvällä tiellä”, Tuominen summaa.