PUHETTA SUOMALAISESTA NAISSQUASHISTA

Naissquash Suomessa on ajankohtainen aihe, joten puhutaan siitä. Vanhemmat lajimme ystävät muistavat, että olen puhunut siitä aiemminkin. Erityisesti mieleeni on jäänyt yksi kerta kauan sitten, kun Tuula (Myllyniemi, sittemmin Minetti) ja Nina (Taimiaho, sittemmin Elopuro) sekä joukko muita olivat erinomaisia aktiivipelaajia. Olin sitä mieltä, mielestäni perustellusti, että naissquashin asema oli maassamme miehiin verrattuna arvostuksellisesti ja muutenkin huono. Jutustani tuli sen verran napakka, että päätin pistää sen vähän laajempaan jakeluun ja lähetin sen myös mm. STT:lle, joka tarttui juttuun ja levitti sen asiakaslehtiinsä ympäri maata. No, sitten oli liiton ja minun välilläni jonkin aikaa hiljaista, ei hirveästi vaihdeltu viestejä eikä mitään muutakaan.

Nyt tilanne on tyystin toinen, vastaavaan juttuun ei ole aihetta. Päinvastoin, nostan hattua liitolle, että se on käynnistänyt naissquash-projektin, joka tähtää vuoden 2021 EM-kisoihin. Tavoitteena kisoista on mitali. Joukkueen rungon muodostavat Emilia Soini, 23, Riina Koskinen, 21, ja Emilia Korhonen, 23. Kuten pelaajien iät osoittavat, parhaat pelivuodet ovat vasta edessä. Tämä on kova ja potentiaalinen runko, mutta mitään ei ole vielä saavutettu.

Arki ratkaisee

Kuten naisten maajoukkueen vastanimitetty päävalmentaja Tomi Niinimäki oikein toteaa, monien asioiden pitää tässä projektissa loksahtaa kohdalleen. Hän ei listannut niitä sen tarkemmin, mutta minäpä teen sen, kuten asiat näen.

Arki ratkaisee kaiken. Ja jotta päivittäinen tekeminen olisi laadukasta, pitää siis tapahtua paljon:

Oma palo

Pelaajan oma sisäinen motivaatio ja palo kehittyä tulee olla kova. Joka päivä. Tätä kirjoittaessani meneillään oleva Remeo Ladies Open -kisa kertoo nykytilanteen. Ollaan takamatkalla eurooppalaiseen tasoon nähden. Mutta tuo matka voidaan kuroa kiinni, sillä kisoihin on 2 ½ vuotta aikaa. Siinä ajassa tapahtuu parhaimmillaan paljon.

Henkilökohtainen valmentaja

Jokaisella maamme kärkipelaajalla tulee olla ammattitaitoinen ja sitoutunut henkilökohtainen valmentaja. Maajoukkuevalmentaja astuu kuvaan leireillä, arvokisatapahtumissa ja yhteistyökeskusteluissa henkilökohtaisen valmentajan ja pelaajan kanssa, mutta päivittäinen tekeminen tapahtuu pelaajan ja oman valmentajan kesken. Sitä ei korvaa mikään.

Kovat pelit vievät eteenpäin

Pelaajien tulee kiertää säännöllisesti kansainvälisiä kisoja, joihin heidän PSA-rankinginsa antaa mahdollisuuden. Kovia vastustajia tulee kohdata paljon ja otteluista on kerättävissä roppakaupalla kokemusta ja oppia.
Tämä tarkoittaa, että henkilökohtaisen pelibudjetin tulee mahdollistaa 10-12 kisaa vuodessa, mikä puolestaan tarkoittaa 10-15.000 €:n budjettia. Luvut ovat omasta päästäni, mutta kyllä ne oikealla hehtaarilla ovat.

Tätä varten tarvitaan varakkaat vanhemmat, ulkopuolinen mesenaatti tai joukko yhteistyökumppaneita, jotka uskovat pelaajaan, hänen arvomaailmaansa ja paloonsa menestyä ja jotka näkevät pelaajan tuovan lisäarvoa myös omaan liiketoimintaansa.
Viimeinen näistä vaihtoehdoista on työläin, mutta samalla ylivoimaisesti palkitsevin.

Liiton tuki       

Liiton tulee pystyä keräämään tai allokoimaan riittävästi rahaa naisten maajoukkueen toimintaan; leiritykseen ja kaikkeen muuhun, jotta se olisi mielekästä ja veisi kehitystä eteenpäin. Kaikkiin arvokisoihin pitää löytyä varat liitosta, ei saa olla niin, että pelaajat keräävät esim. omissa Masters-kisoissamme mm. meiltä vanhoilta ukoilta rahaa päästäkseen kisoihin. En tarkoita, ettemmekö halua auttaa, varmasti haluamme. Mutta silti.

Ensin pitää menestyä

Olympiakomitea jätti squashin ei-olympialajina viimeisessä rahanjaossaan ilman tukea. Meidän kaikkien laji-ihmisten mielestä se ei ollut reilua eikä ehkä ollutkaan. Olympiakomitea on kuitenkin asettanut tuen saamiseksi tiukat kriteerit ja ne eivät täyttyneet. Rannalle jäätiin, pulinat pois.

Suomalaisessa urheilussa on valitettavan usein niin, että juuri siinä vaiheessa, kun urheilija kipeimmin tarvitsee myös taloudellista tukea, sitä ei saa. Vasta, kun olet menestynyt ja saavuttanut ison mitalin, sinua arvostetaan ja pääset tuen piiriin. Me olemme squashissa nyt tässä tilanteessa, meidän on itse raivattava tiemme ilman Olympiakomitean kaltaista vetoapua.

Naisten maajoukkueen ja EM-projektin kohdalla meillä on erinomainen mahdollisuus tehdä jotain sellaista, joka osoittaa, kuinka hyviä me todella olemme. Se vaatii kovaa työtä ja onnistumisia monella saralla. Haluan uskoa, että Squashliitto on projektin käynnistäessään nähnyt ja ymmärtänyt tämän palapelin.

Omistan tämän kirjoituksen Helsinki Squash Rackets Clubin 92-vuotiaalle kunniapuheenjohtajalle Keijo ’Keitsi’ Kiukkolalle, jolle Squashliiton 50-vuotisjuhlagaalassa myönnettiin suomalaisen squashin elämäntyöpalkinto. Kiitos Keitsi!

Toivotan kaikille squashin ystäville hyvää joulua ja erinomaista vuotta 2019. 

Tämä teksti on alun perin julkaistu Suomen Squashliiton Newsletterissä 6/2018