tiistai 7. syyskuuta 2021

KAKSOISURA - SUURI MAHDOLISUUS

Suomalainen koulujärjestelmä on yksi maailman parhaista, ellei paras. Täällä sinulla on mahdollisuus opiskella niin paljon ja niin pitkälle kuin haluat – erinomaisessa ohjauksessa ja käytännössä ilmaiseksi. Näin on ollut jo niin kauan, että pidämme kaikkea tätä annettuna tekijänä, itsestäänselvyytenä, jota emme oikein osaa kyseenalaistaa. Suurimmassa osassa maailman maita tilanne on toisenlainen tai päinvastainen. Me suomalaiset olemme todella etuoikeutetussa asemassa, olkaamme siitä kiitollisia.

Kaksoisura – dual career – on terminä suhteellisen nuori, olkoonkin, että opiskelun ja harrastuksen yhdistäminen on ollut monelle nuorelle luonnollinen asia jo kauan sitten. Me squashin parissa toimivat yhdistämme kaksoisuran opiskeluun ja urheiluun, mutta yhtä lailla se voi koskea kirjallisuuden, teatteritaiteen, musiikin tai muiden kulttuurialojen yhdistämistä opintoihin.

Märsky ja squash

Mäkelänrinteen lukio, tuttavallisesti Märsky, on noin 850 opiskelijan lukio. Nettisivujensa mukaan koulu on yksi Suomen 13 valtakunnallisesta urheilun erikoislukioista, jossa valmennusurheilijoita on noin 600. Koulun urheiluvalmennuksesta vastaava apulaisrehtori on Simo Tarvonen, jonka me vanhemmat squashin parissa toimineet muistamme hyvin entisenä valioluokan pelaajana, ammattilaisena ja valmentajana.

Simon Suomen ranking-sijoitus oli parhaimmillaan kuudes. Erilaisia mitaleita ripustettiin vuosien saatossa kaulaan, joista yksi merkittävä oli EM-joukkuepronssi. Aktiiviuransa jälkeen Tarvonen oli 11 vuotta maajoukkueen valmentajana, joista seitsemän vuotta miesten ja neljä vuotta naisten päävalmentajana. Lisäksi hän on toiminut Olli Tuomisen, Mika Monton, Janne Kyttäsen ja Lotta Vuorelan henkilökohtaisena valmentajana.
 

Ei siis ihme, että suomalainen squash ja Märsky ovat tehneet läheistä yhteistyötä jo kauan. Kun puhutaan Märskyn urheilulukiota käyneistä squashnuorista, Simo muistaa, että ensimmäiset olivat kaiketi Henri Kampman ja Sami Lahtinen vuonna 1988.

Tämä kaikkihan liittyi läheisesti ns. vanhassa Talissa toimineeseen valmennuskeskukseen (VAKE), jonka toiminnan Suomen Squashliitto oli organisoinut. VAKEssa harjoitteli toki muitakin kuin Märskyn urheilulukion nuoria, kuten Tuula Minetti (os. Myllyniemi), joka kävi koulunsa Tampereella, mutta muutti toki sitten Helsinkiin harjoittelemaan. Ja monia muita, kuten eräs hyvinkääläisnuori Sami Elopuro.

Jos itse muistan oikein, aamupäivän treenit olivat aika lailla perustekniikkaa, erilaisia drillejä, rajoitettuja pelejä jne. ja sitten iltapäivällä keskityttiin peliharjoituksiin. Pelaajia oli toki enemmän kuin tänään, mutta silti itse näkisin hyvänä, että peliharjoitteita ja treenimatseja olisi huomattavasti enemmän, vaikka sitten samojenkin pelaajien kanssa. Esimerkiksi Minetin Tuula pelasi säännöllisesti miesten kanssa ja sitä toivoisin näkeväni nykyistä enemmän Emppa Soinin ja Riina Koskisenkin kohdalla.

Märskyn ryhmä toimii taas

Pienen tauon jälkeen Märskyn ryhmä toimii taas Talihallissa. Lukion ovat Mäkelänrinteessä aloittaneet Turusta Urhean hienoon, uuteen asuntolaan muuttanut Lotta Toivanen, pk-seudulla jo valmiiksi asuva Jane Kotila ja ’ulkojäsenenä’ vielä yläastetta käyvä Raphael Orphanou. Pari viikkoa on takana ja toiminta on lähtenyt hyvin käyntiin. Katsotaan, saammeko mukaan vielä muutaman nuoren vaikkapa kesken lukuvuoden.

Ryhmän vastuuvalmentajana toimii ESRC:n päävalmentaja Tommi Lind ja itse olen Tommin ’kakkosena’ ja vastaan erityisesti nuorten kaksoisuran hyvästä etenemisestä ja henkisen valmennuksen osuudesta osana märskyläisten kokonaisvalmentautumista. Voin toki tarvittaessa hypätä myös kentälle, jos joku kaipaa passaajaa tai treenimatsivastusta.

Squashin osalta valtakunnallinen harjoittelukeskus on perustellusti keskitetty Helsinkiin ja Märskyn tiimi toimii kiinteästi harjoittelukeskuksen (HAKE) pelaajien kanssa. Pelaajat voivat käydä toistensa ohjatuissa aamuharjoituksissa, mikä on kaikkien kannalta erinomainen järjestely.

Kaksoisura on loistava mahdollisuus

Märskyn ryhmä on erinomainen esimerkki hyvin suunnitellusta ja toteutetusta kaksoisurapolusta, jossa nuoret pääsevät ohjatusti ja valmennuksellisesti keskittymään täysillä niin opintoihinsa kuin urheilu-uransakin kehittämiseen kiinteässä yhteistyössä pääkaupunkiseudun urheiluakatemian, Urhean, kanssa.

PK-seudun Urhean piiriin kuuluu toki muitakin oppilaitoksia kuin Märsky, kuten esimerkiksi Perho Liiketalousopisto (ent. HELMI Liiketalousopisto), joka puolestaan on toisen asteen oppilaitos ja jolle on myönnetty opetus- ja kulttuuriministeriön urheilijoiden ammatillisen koulutuksen erityistehtävä ja valtakunnallisen urheiluoppilaitoksen status.

Itse olin Perhon Urheiluakatemiassa lehtorina lähes 10 vuotta ja pääsin läheltä näkemään nuorten urheilijoiden kehittymistä niin opinnoissaan kuin omassa urheilulajissaan. Kaikki nämä vuodet olivat upeata aikaa ja seurattavaa, kuinka omista oppilaistani kasvoi nuoria aikuisia ja joistakin jo koulusta valmistuessaan täysiverisiä ammattiurheilijoita.

Yhä selkeämmin on nähtävissä, kuinka opinnot ja urheilu parhaimmillaan tukevat toisiaan ja vievät nuorta eteenpäin, aina maailman huipulle saakka. Mutta valitettavasti meillä on myös jonkin verran näyttöä siitä, että jos koulu ei oikein maistu, niin se urheilu-urakin alkaa pikkuhiljaa hiipua ja lopputulos voi olla aika heikko. Ja sitten ovat luonnollisesti ne poikkeukset, jotka vahvistavat nämä pääsäännöt.

Nuoren märskyläisen squashnuoren päivät ovat usein pitkiä. Aamuharjoitusaamuina hallilla pitää olla valmiina klo 7.30. Edessä kahden tunnin treenit, jonka jälkeen nopea suihku, välipalaa suuhun ja kouluun, jossa oppitunti alkaa klo 10.10. Aamutuntien jälkeen lounastauko, sitten iltapäivätunnit ja ennen päivän toista treenisessiota läksyjen tekoa ja muiden asioiden hoitamista. Iltatreenit vievät pari tuntia, matkat päälle ja ajoissa nukkumaan, koska hyvä ja riittävä uni palauttaa kroppaa tunnetusti parhaiten. Ja kun hyvään nuoren urheilijan elämään toivottavasti mahtuu vielä jotakin muitakin asioita, ei ihme, jos ulkopuolista alkaa hengästyttää.

Mutta kun visio, tavoitteet ja tekemisen palo ovat kirkkaat ja urheilija on hyvässä ja luotettavassa ohjauksessa niin opinnoissaan kuin urheilussakin, eteenpäin on hyvä mennä.

Ilmestynyt Suomen Squashliiton Newsletterissä 4/21.