Oli juhannuspäivä vuonna 1980. Muistan sen siitä, että sain
aamupäivällä soiton Veripalvelusta. Heillä oli minun tietoni ja nyt oli kiire.
Pientä tyttöä leikattiin Hämeenlinnassa ja sopivaa verta tarvittiin kipeästi.
Asuin Etelä-Haagassa, joten matka Kivihaan Veripalveluun kesti viisi minuuttia.
Kaikki meni hyvin ja veripussi lähti matkaan. Olin ainoa asiakas.
Olin saman vuoden helmikuussa ryhtynyt rahastonhoitajaksi
Espoo Squash Rackets Clubin (ESRC) hallitukseen yhdessä mm. Heikki Hassisen
kanssa. Squashin olin aloittanut kahta vuotta aiemmin 1978 Niittykummun Squash
Clubilla Helsingin Verkkopalloseuran (HVS) tennisjuniorin kokemuksella.
Espoosta Helsinkiin
Kun alkoi näyttää siltä, että squash voisi jatkua kohdallani
pidempäänkin, pistin jäsenhakemuksen Helsingin paikalliseen Squash Rackets
Clubiin (HSRC). Keijo Kiukkola & seuran hallitus käsittelivät
hakemukseni – näin silloin HSRC:ssa tehtiin – ja kelpuuttivat minut seuraan.
Siitä kiitollisena olen edelleen seuran jäsen.
Olin silloin töissä Hartwallilla ja kun Keijo ja Christer
Paltschik kysyivät minulta, voisiko Hartwall
ryhtyä HSRC:n suunnittelemien juniorikisojen sponsoriksi, se tuntui minusta
hyvältä ajatukselta. Jaffa Cup oli syntynyt.
Ja kun Henrik Björnström kysyi minua HSRC:n
hallitukseen, suostuin siihenkin ja se tie vei minut sitten liitonkin
luottamustehtäviin. Ensin liiton varapuheenjohtajaksi Lauri Palojärven puheenjohtajakausilla
ja sitten puheenjohtajaksi kolmeksi kaudeksi 2003-2009.
Myöhemmin liityin myös Helsingin Squashkerhoon (HSK), kun
seura kaivettiin pöytälaatikosta ja sielläkin taisin olla hallituksessa yhdessä
mm. Poku Salon, Micke Rundmanin
ja Markku Hyrskeen kanssa.
Tänään toinen seurani HSRC:n rinnalla on Wiipurin
Squashkerho yhdessä Pasi ja Kari Lehtolan kanssa, mutta ei mennä
siihen sen tarkemmin.
Tiedottamista ja viestintää
Kun Suomen Squashliitto perustettiin 1971, liitto alkoi jossakin
vaiheessa julkaista Squash Uutiset -lehteä. Kun itse aloin kirjoittaa juttuja
lehteen, liitto oli ulkoistanut lehden teon Impulssi
Oy -nimiselle yritykselle, jota veti Jukka Suomela. Jukka oli kirjoittanut
paljon squashjuttuja mm. silloiseen Uuteen Suomeen, jonka urheilutoimittajana
hän oli.
Siitä alkaen olen kirjoittanut ehkä noin 500 squashaiheista juttua
eri lehtiin ja julkaisuihin ja olen toiminut kahteen otteeseen Squash Uutisten
päätoimittajana. Ja kun lehti painettuna versiona lakkautettiin, olin tukemassa
tätä päätöstä, vaikka moni oli sitä vastaankin. Uskon, että päätös oli oikea,
liitto oli tehnyt digiloikan.
Tänä keväänä kirjoitin vielä pari SM-kisajuttua ja olin
rakentamassa viestinnän kautta hyvää EM-kisojen #ROAD2HEL-pakettia, joka sitten
keskeytyi kisojen peruuntumiseen. Ja olen kirjoittanut tätä omaa
Käänteiskulma-kolumniani liiton sähköiseen Newsletteriin. Olen luvannut
kirjoittaa tämän vuoden loppuun.
Kisoja ja monenlaista muuta
Veteraanien MM-kisat Esportissa osuivat liiton
puheenjohtajakauteni alkuun. Se oli iso puristus
meiltä kaikilta ja kisat onnistuivat hienosti. Silloin tutustuin
henkilökohtaisesti myös lajin suurimpaan legendaan, Jahangir Khaniin,
jonka kanssa minulla oli ilo seurata kisoja ja nauttia kisojen
banketti-illallinen. Puheitakin pidettiin. Khan oli silloin muistaakseni Kansainvälisen
Squashliiton (WSF) kunniapuheenjohtajana.
Squash ei ole olympialaji, vieläkään. Yritystä on ollut,
siitä kunnia WSF:lle ja mekin täällä Suomessa kannoimme kortemme kekoon.
Tapasimme yhden yrityksen tiimoilta mm. Peter Tallbergin, joka oli
silloin Kansainvälisen Olympiakomitean (KOK) jäsen. Peter oli squashmiehiä, hän
oli toiminut myös HSRC:n puheenjohtajana seuran alkuvaiheessa. Eivät auttaneet
puheet Peterinkään kanssa, squash on edelleen olympiaperheen ulkopuolella, mikä
on lajille iso takaisku, siitä ei pääse yli eikä ympäri.
1980-1990 -lukujen molemmin puolin
Näihin aikoihin täytyy vielä palata. Ne olivat Sami
Elopuron ja Tuula Minetin aikaa. Kumpikin hallitsi suvereenisti
kotimaisia squashkenttiä ja menestys maailmalla vei lopulta Samin PSA-listan
sijalle 6 ja Tuulan WISPAn sijalle 14.
Minulle tarjoutui mahdollisuus tulla näinä vuosina Tuulan
tueksi. Työnantajani Hartwall ryhtyi
Tuulan pääsponsoriksi ja Suomen Matkatoimisto toiseksi merkittäväksi tukijaksi.
Mailamerkiksi valikoitui Snauwaert, jonka kanssa saimme taloudellisestikin
hyvän sopimuksen.
Tuula teki hyvää ja laadukasta työtä myös tästä näkökulmasta. Teimme yhdessä
mm. valtakunnallisen Coca-Cola -kampanjan, jossa 200 isossa marketissa oli kussakin
kuluttajakilpailun palkintona
Cokis-väreissä ollut squashmaila. Tuula komeili myymäläjulisteissa ja muissa materiaaleissa eikä
kukaan tiennyt somesta mitään, koko termiä
ei ollut olemassa.
Squash oli silloin merkittävä urheilulaji Suomessa ja siitä
kirjoitettiin paljon. Vuonna 1991 miesten joukkue voitti sensaatiomaisesti joukkueiden
MM-kotikisoissa pronssia. Pian sen jälkeen
Suomeen iski vaikea lama ja reilusti yli 100.000 squashharrastajan määrä alkoi
laskea.
Oma innostukseni oli kuitenkin niin suuri, että suoritin liiton
Squashvalmentajatutkinnon vuonna 1993 Vierumäellä Jyrki Hämäläisen
johdolla.
Pelaamista en jätä
Olen aina pitänyt squashista ja aion jatkaa pelaamista niin
kauan kuin se jotenkin sujuu. Jos seurat järjestävät sopivia kisoja, tulen mukaan
ja saatanpa palata vielä Masters-kisoihinkin Euroopassa, kuka tietää.
Arttu Wiskaria lainaten: ”Tässäkö tää oli?”
Kyllä se squashin osalta oli tässä - melkein. Tuli sellainen
valmennuksellinen tilaisuus, johon halusin ehdottomasti tarttua. Siitä
myöhemmin lisää.
Hyvää juhannusta kaikille! En pelaa squashia tänäkään
juhannuksena.
Julkaistu Suomen Squashliiton Newsletterissä 3/21
