MUNA VAI KANA?

Kesä- ja heinäkuu on monelle squashpelaajalle akkujen lataamisen aikaa siinä mielessä, että kilpailukausi on kotimaassa ohi ja se tarjoaa hyvän mahdollisuuden tarkastella omaa tilannetta ja miettiä tulevan kauden lähtökohtia. Jotkut pitävät muutaman viikon totaalisen tauon eivätkä edes käy squashhallilla. Annetaan mielen levätä ja kropan huokaista. Osalle puolestaan kesän ja sen lämpö on vuoden parasta treeniaikaa. Molempi parempi.

Asiasta toiseen.

Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö jakoi kesäkuun alussa tukirahaa talvilajeille. OK:lla oli nyt ensimmäistä kertaa käytössään uusi kriteeristö, jonka perusteella lajit saivat tukea. Jääkiekko ja maastohiihto olivat voittajia, alppihiihto ja mäkihyppy häviäjiä. Mielenkiintoinen asetelma, lajit jotka ovat menestyneet kansainvälisesti, saavat lisää tukea ja päinvastoin.
Tulee muna ennen kanaa?

Olympiakomitean kohdallahan on sellainen tilanne, että noin 80 % sen varoista tulee julkisista varoista, käytännössä veikkausvoittovaroista. Toisin sanoen me kansalaiset kustannamme Olympiakomitean toiminnan ja siksi on oikeutettua kysyä, ovatko nyt jaetut tuet ja jakamisen kriteeristö sellainen, että se parhaalla mahdollisella tavalla vie suomalaista huippu-urheilua kokonaisuudessaan eteenpäin?

Onko siis niin, että ensin pitää saavuttaa menestystä ns. omin voimin ennen kuin pääsee lisääntyvän tuen piiriin vai pitäisikö sen mennä toisin päin – tuetaan ja panostetaan pitkäjänteisesti ja tavoitellaan menestystä esim. viiden tai kymmenen vuoden kuluttua. Kumpi on oikein vai onko kumpikaan tapa väärä?

Kaksi suomalaisnaista eteni nyrkkeilyn EM-kisojen finaaliin tilanteessa, jossa heidän saamansa tuki OK:lta, siis yhteiskunnalta, siis meiltä veronmaksajilta, on ollut vaatimaton. Minun mielestäni se ei ole oikein.

Suomen Squashliitto on samanlaisen tilanteen edessä, kyse on priorisoinnista ja niukkuuden jakamisesta. Kaikkeen ei rahaa ole, ei edes sellaiseen, johon ilman muuta pitäisi panostaa, mutta ei voida.

Hyvä esimerkki liiton varojen niukkuudesta on Suomen U19-poikien MM-kisahanke Intiaan. Niin luonnolliselta kuin kuulostaakin, että liitto kustantaa omat juniorimme lajimme arvokisoihin, näin ei kuitenkaan ole ja tätä projektia varten on perustettu yhteisörahoituskampanja, jonka avulla taloudellista tukea kisaprojektiin haetaan. Minun mielestäni näin ei pitäisi olla, mutta tässä tilanteessa ollaan.

Sinänsä tämä on yksi hyvä ja toimiva tapa löytää korvaava rahoitusmalli, kun liiton oma talous ei riitä. Eikä tämä ole suomalaisessa urheilussa mitenkään harvinaista muissakaan lajeissa. Minua vain harmittaa, että maamme omat kärkijunioripelaajat joutuvat käsi ojossa pyytämään rahaa, jotta he pääsisivät omiin MM-kisoihinsa edustamaan Suomea ja mittaamaan oman tasonsa.

Uusi kausi käynnistyy taas elokuussa, pelaajien vakiovuorot ja harjoitukset pyörähtävät käyntiin, samoin kilpailukausi. Yhtenä huippuhetkenä Talissa pelataan toistamiseen Meltron Finnish Masters Open 2018, Euroopan liiton alainen Masters-kisa, johon on jo ilmoittautunut yli 80 pelaajaa ja lisää tulee kaiken aikaa. Nämä ovat erinomaisia suomalaisen squashin näyteikkunoita, näiden ja muiden maassamme järjestettävien kansainvälisten kisojen avulla lajimme tunnettuus paranee edelleen ja vaikuttaa myönteisesti lajimme maineeseen. Näin pääsemme toivottavasti jonain päivänä tilanteeseen, jossa kenenkään ei tarvitse olla käsi ojossa.

Tämä kirjoitus on julkaistu äskettäin Suomen Squashliiton Newslwetterissä 3/2018

JALKAPALLON MM-KISAT JA SUOMALAINEN FUTIS

Maailman suosituimman urheilulajin, jalkapallon, MM-kisat ovat käynnissä Venäjällä. Alkulohkot on pelattu ja nyt pelataan cup-systeemillä eli voitolla jatkoon ja tappiolla kotimatkalle.

Kisat ovat tarjonneet tähän mennessä koko joukon hyvää ja nautittavaa jalkapalloa, mutta myös kylmänviileää taktikointia, joissa on pelailtu ottelu loppuun niin, että kumpikin joukkue on tyytyväinen. Maailmanmestaruus jalkapallossa on niin iso asia, että sen eteen ollaan valmiita ottamaan isoja riskejä ja yhtälailla pelaamaan ilman pienintäkään riskiä. Täytyy muistaa, että valmentajat ja pelaajat pelaavat myös omasta tulevaisuudestaan ja parempaa näyteikkunaa tuskin löytyy.

Olen pelannut jalkapalloa pikkupojasta lähtien, en sen korkeammalla kuin III-divarissa, mutta kuitenkin. Ja luonnollisesti seurannut futista paikan päällä ja TV:stä yhtä kauan. Moni asia on vuosikymmenten aikana muuttunut. Olosuhteet ovat parantuneet valtavasti, itse pelasin junnuvuodet lähes pelkästään hiekalla, tänään tilanne on täysin toinen. Nykypelaajat ovat taitavampia, kiitos paremman valmennuksen, peli on taktisempaa ja pelin analysointi tilastoineen ja pelaajista saatavan henkilökohtaisen datan alueella on lisääntynyt moninkertaisesti.

Mutta muutama asia on mennyt minusta huonompaan suuntaan. Jalkapallo on kontaktilaji ja sitä pelataan tarvittaessa kovaa, minkä kaikki kentällä hyväksyvät. Pelinä jalkapallo on kuitenkin muuttunut paljon taktisemmaksi ja erikoistilanteiden, kuten vapaapotkujen ja kulmien merkitys, on kasvanut. Ja se on puolestaan johtanut siihen, että niitä aktiivisesti haetaan ja toisinaan myös epäreiluin keinoin, minkä nykyinen videotekniikka on hidastuksineen armottomasti paljastanut. Milloin sukelletaan, milloin kieritään, milloin pidellään nilkkaa, milloin säärtä, vaikka vastustaja ei ole edes osunut pelaajaan. Tämä filmaaminen ja näytteleminen on tehnyt jalkapallosta ajoittain jopa epämiellyttävää katsottavaa, minkä meneillään olevat MM-kisatkin on todistanut.

Videoavusteinen tuomarointi, VAR-järjestelmä, on käytössä Venäjän MM-kisoissa huimalla teknologisella panostuksella. Tuomareiden ratkaisujen tarkkuus on parantunut ja se tekee otteluista ja tuomareiden ratkaisuista objektiivisempia, mikä on hyvä asia kaikille.
VAR:lla on toki edelleen myös vastustajansa ja epäilijänsä, joiden mielestä jalkapallossa pitäisi pitäytyä aistinvaraisessa tuomaroinnissa. Nämä kisat ovat kuitenkin jo nyt osoittaneet, että VAR on tullut jäädäkseen ja tullee käyttöönotettavaksi tulevissa arvokisoissa ja eri maiden kansallisissa liigoissa. Teknologian taso tulee olemaan kirjava, mutta VAR on tullut jäädäkseen.

Jalkapallo on Suomen harrastetuin urheilulaji. Ei suosituin, mutta harrastetuin. Meillä on noin 130.000 harrastajaa ja Suomen Palloliitto sekä sen piirin koordinoivat, ohjaavat ja kehittävät suomalaista jalkapalloa yhteistyössä seurojen kanssa, jotka tekevät pääsääntöisesti erinomaista työtä.

Maajoukkueiden menestyksen mittarilla suomalainen huippujalkapallo on edelleen vaatimatonta, mutta sillä on edelleen iso mahdollisuus tehdä Suomesta kansainvälisessä vertailussa iso jalkapallomaa. Palloliitto ei ole hukannut tätä mahdollisuuttaan minnekään, koska mitään ei ole ollut kateissa. Mutta sen löytämisessä on vatuloitu liian kauan, siitä kaikki lienevät samaa mieltä.

Mitä ylläolevalla tarkoitan?

Suomalaisen jalkapallon identiteettiä ei voi lainata, kopioida eikä tilata konsultilta. Pitää ymmärtää Suomea ja suomalaisuutta, pitää tuntea kansallinen historiamme ja kulttuurimme, sen rikkaus, vahvuudet ja heikkoudet ja rakentaa oma suomalaisen jalkapallon identiteetti, pelityyli ja niiden seurannaiset näille perustoille. Silloin me voimme kasvaa isoksi jalkapallomaaksi myös tuloksilla mitattuna.