SQUASHPELAAJAN MENESTYS ON SATUMAA

Onko ylläolevassa otsikossa lyöntivirhe? Pitäisikö siinä lukea satumaan sijasta sattumaa? Riippuu, miten asiaa haluaa lähestyä. Harvoin menestys kuitenkaan tulee sattuman kautta, pikemminkin suunnitelmallisen toiminnan kautta.

Squashpelaajan mahdollisuus keskittyä täysipainoiseen ammattimaiseen urheiluun on monien tekijöiden summa. Pelaajasta tulee yrittäjä, jonka tulee ajatella ja toimia, kuten menestyvä yrittäjä tekee – laatia (liiketoiminta-)suunnitelma, asettaa tavoitteet, laatia strategia ja budjetti sekä toteuttaa ja seurata toimintaansa. 

Squashammattilainen on samalla squashyrittäjä mahdollisuuksineen ja riskeineen. Voi mennä hienosti, mutta voi myös mennä huonosti. Sitä yrittäminen on.

Tee tosissaan tai unohda koko juttu
Tein vuonna 1993 Squashvalmentajatutkinto II:n lopputyön samasta aiheesta. Lopputyön nimi oli ”Tahtotilasta toteutukseen: squashkilpapelaajan polku menestykseen.” Työn tarkasti Squashliiton silloinen valmennus- ja koulutuspäällikkö Jyrki Hämäläinen, jonka me vanhemmat lajin harrastajat muistamme, te nuoremmat ette todennäköisesti ole hänestä kuulleetkaan.

Itse lopputyö on minulta kadonnut ja tokkopa sitä liitonkaan arkistoista löytyy. Mutta lopputyön asiat muistan eivätkä ne kuluneiden 25 vuoden aikana ole muuttuneet mihinkään.

Kun kilpapelaajana haluat tähdätä lajin huipulle, se tarkoittaa täysammattilaisuutta, se tarkoittaa täysyrittäjyyttä, johon pätevät kaikki yritystoiminnan periaatteet, myös se, ettei kannata yrittää ns. ”vasemmalla kädellä”. Ole tosissaan tai hyväksy, ettei sinusta tule menestyvää squashammattilaista. 

Eikä kaikista koskaan tulekaan, itse asiassa vain harvoista. Ja se on ihan ok, ei tarvitsekaan tulla – pääasia on, että tekee asioita, jotka ovat itselleen tärkeitä ja sopivat sen hetkiseen elämäntilanteeseen ja oman elämän tulevaisuuden suunnitteluun.

Squashammattilaisen talous
Tämänkertaisen Newsletterin johtava teema on talous, joten tarkastellaan squashammattilaisenkin elämää erityisesti talouden kautta.

Mikä on squashammattilaisen vuosibudjetti, joka siis on laadittu pelaajan tavoitteiden ja toimintastrategian pohjalta?

Tehdään kuvitteellinen laskuesimerkki:

• Ammattilaiskisat kalenterivuoden aikana 10 kpl á 1000 € = 10.000 €
• Valmentajakulut 12 x 300 € = 3600 €
• Harjoittelukulut 12 x 100 € = 1200 €
• Jokapäiväinen eläminen (vuokra, ruoka, vaatteet…) 12 x 1000 € = 12.000 €

Nämä luvut ovat parhaita arvauksia ja eroavat varmasti suuntaan tai toiseen pelaajasta riippuen. Mutta olkoon työlukuna 2.000 € / kk.

Mistä rahat?
Ratkaisu on useiden kohdalla jonkinlainen yhdistelmä työssäkäynti (palkkatulo), opiskelu (opintotuki ja -laina), apurahat, Olympiakomitean tuki (välillisesti), oman seuran tuki ja yhteistyökumppanit (sponsoritulot), vanhempien tuki ja mahdolliset muut tuet.
Ei siis totisesti helppo yhtälö Suomessa, jossa moni huippu-urheilija lajista riippumatta on törmännyt tilanteeseen, jossa hyväkään menestys ei avaa ovia eikä rahahanoja niin, että urheilijan taloudellinen tilanne mahdollistaisi täysipäiväisen valmentautumisen valmentajineen kaikkineen.
Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä on valittu vuoden 2020 Tokion olympialaisiin. Hän on tällä hetkellä tilanteessa, jossa hän joutuu taloudellisista syistä tinkimään valmentautumisestaan kenties uransa tärkeimmällä hetkellä. Ei ole rahaa. Sitä on jotenkin vaikea ymmärtää, mutta niin se vain on.
Miten sitten omassa lajissamme, joka on marginaalilaji ja vaatimattomien julkisten tukien piirissä, laji, jonka tunnettuus ja näkyvyys on vaatimatonta? Mistä yksittäinen squashpelaaja hankkii 2.000 € / kk – tai mielellään enemmänkin, koska elämää on urheilu-uran jälkeenkin ja olisi hyvä, jos jotakin muutakin kuin mitaleita ja henkistä pääomaa olisi kertynyt reppuun.
Ei siis totisesti helppo yhtälö.

Yhteistyökumppanit ja sponsorit
Pysähdytään yhteen yllämainituista vaihtoehdoista: Sponsorit.
Miten löytää itselleen sponsoreita, jotka kattaisivat edes kohtuullisen osan kuukausimenoista?
Uskon, että se on mahdollista, mutta se edellyttää squashyrittäjältä kovaa työtä. Sponsorit eivät kasva puissa eivätkä he juurikaan koskaan tule urheilijan luokse – ei ainakaan ennen kuin on tullut kovaa kansainvälistä menestystä. Jos silloinkaan.
Squashyrittäjän on mentävä potentiaalisten sponsorien luokse. Ja niihin käynteihin yrittäjän on valmistauduttava huolellisesti, kuten mihin tahansa asiakaskäyntiin liike-elämässä. Miten siis valmistautua asiakaskäyntiin, jonka tavoitteena on myydä itseäsi (anteeksi tämä ilmaisu), lajiasi ja nykyistä sekä erityisesti tulevaa menestystäsi?
Ei ole yhtä oikeaa tapaa. Useinkaan kyse ei ole keskusteltavasta rahasummasta, vaan siitä, mitä sponsori saa vastineeksi. Hyväntekeväisyyden aika on ohi, kaikki perustuu liiketoimintaan ja siihen, mitä lisäarvoa pystyt sponsorillesi antamaan.
Menemättä sen syvemmälle urheilijan myyntityöhön, nostan esille yhden asian. 

Tarina ratkaisee
Tarinalla on väliä. Sponsorit haluavat kuulla kiinnostavia tarinoita; sellaisia, joissa sponsorin ja urheilijan arvomaailmat yhdistyvät, joissa urheilijan persoona, avoimuus, tavoitteellisuus, määrätietoisuus – yrittäjyys – nousee esille ja sponsori näkee, että tässä ollaan oikealla asialla eikä hyväntekeväisyyttä kinuamassa. Kun tällaiset asiat alkavat kohdata, ollaan voiton puolella. Rahasta puhuminen on useinkin sivuseikka sitä lainkaan väheksymättä. Siksi osa avoimuutta ja hyvää yrittäjyyttä on, että urheilija on myös valmis esittämään oman vuosibudjettinsa, jossa tulot ja menot ovat eriteltyinä, aivan niin kuin oikeidenkin yritysten tapauksessa. Korjaan: moni ammattiurheilijahan on oikea yrittäjä, jolla on perustettuna tarkoituksenmukainen yhtiömuoto toiminnan ylläpitämiseksi.

Squashammattilaisen menestys voi toki olla sattumaa tai sitten se voi olla satumaa. Se on urheilijan oma valinta.

Kolumni on alkujaan julkaistu Suomen Squashliiton Uutiskirjeessä 6/2019

"NIIN ON, JOS SILTÄ NÄYTTÄÄ"

Tätä kirjoittaessani on maanantai, 28. lokakuuta. Perjantaina on marraskuun 1. päivä ja silloin ilmestyy tuore ammattilaisten PSA-ranking, kuten se ilmestyy joka kuun alussa. Mutta tämänpäiväinen tilanne riittää minulle hyvin. Asiat ovat Suomessa kääntyneet päälaelleen.

Suomi on kansainvälisessä vertailussa pärjännyt squashissa aivan yhtä hyvin kuin tennis ja sulkapallo, ellei paremminkin. Tennis ja sulkapallo nauttivat olympiastatuksesta ja squashia suuremmista harrastajamääristä. Mutta kun katsotaan maailman kärkeä, kaikissa näissä lajeissa on eri aikoina ollut enemmän tai vähemmän yksinäisiä suomalaistähtiä: tenniksessä Jarkko Nieminen ja Emma Laine, pienin varauksin myös Veli Paloheimo; sulkapallossa Pontus Jäntti, Ville Lång ja Anu Nieminen.

Squashin all-time TOP3-lista on Sami Elopuro (rankingin 6.), Olli Tuominen (13.) ja Tuula Minetti (14.). Ja haluan lisäksi mainita Pentti Pekkasen, Juha Raumolinin ja Nina Elopuron.

Uusi tilanne

Tämän hetken TOP3-lista näyttää tältä: Emilia Soini (59.), Henrik Mustonen (93.) ja Miko Äijänen (100

Jos en ole väärässä, tämä on ensimmäinen kerta suomalaisen squashin historiassa, kun rankingilla mitattuna paras suomalaispelaaja on nainen, Emppa Soini. Minetillä oli kova ranking, mutta niin oli Elopurollakin ja he pelasivat samaan aikaan.

Miten tässä näin on päässyt käymään?

Menestysodotukset ovat Tuomisen lopetettua ammattilaisuransa - squashura toki jatkuu -  siirtyneet ehkä yllättäenkin naisten puolelle. Naisten kärki on kapea, mutta potentiaalinen; Soinin rinnalla Emilia Korhonen ja Riina Koskinen muodostavat naispelaajien kärkitrion. Älkää ymmärtäkö väärin, en millään tavoin aliarvioi tai unohda Mustosta, Miko Äijästä tai ketään muutakaan. Mutta kun ”niin on, jos siltä näyttää” ja nyt näyttää siltä, että suomalainen naissquash on nosteessa ja miessquash jossakin välitilassa, en oikein tiedä missä.

Heitän liiton suuntaan ehdotuksen: avatkaa jossakin kohtaa miesten kärkisquashin tilanne: Tuominen siis jätti kovimmat kentät, Miko Äijänen lähti Yhdysvaltoihin opiskelemaan ja pelaamaan (kova ja hyvä veto!). Mitä kuuluu Mustoselle, Matias Tuomelle, Jami Äijäselle? Joskus tieto lisää tuskaa, mutta ainakin spekulaation määrä vähenee.

Kohti omia kisoja

Vuoden 2021 Suomessa pelattaviin EM-kisoihin on pitkä matka ja sitä ennen pelataan EM-mitaleista ensi vuonna Hollannissa. Ja kun puhumme joukkuekisoista, Eurooppa on tällä hetkellä oikea mittari niin mies- kuin naismaajoukkueemme kohdalla. Tilanne on sama kuin suomalaisessa yleisurheilussa, vertailtavissa oleva taso on Euroopassa, ei maailmalla.

Naisten maajoukkueemme on asettanut selkeän tavoitteen, jota kohti mennään: kotikisoissa Suomi saa mitalin. Se on konkreettinen tavoite, joka vaatii kovaa työtä, yläkanttiin pelaamista ja mahdollisesti vähän onneakin. Mutta tavoite on kirkas; pelaajat, valmennus ja joukkueenjohto ovat sitoutuneet tähän. Projektin nimi on #ROAD2HEL.

Mikä on miesten maajoukkueen tilanne? Mihin ollaan menossa, mitä tehdään? Tuominen on sitoutunut maajoukkueeseen pelaajavalmentajana, mikä on hieno juttu. Sen ympärille on hyvä rakentaa. Onko palikoita? 

Tästä olisi kiintoisaa kuulla enemmän. 

Kirjoitus on julkaistu Suomen Squashliitos Uutiskirjeessä 5/2019

Kuvat: Tommi Tapola ja Petteri Repo: Kuvissa Emilia Soini ja Olli Tuominen

EMILIA KORHONEN SQUASHIN MALESIAN AVOIMISSA

Suomen naissquashin kakkospelaaja Emilia Korhonen aloittaa keskiviikkona urakkansa Malesian avoimessa ammattilaisturnauksessa. Korhonen on mukana 24 pelaajan kisassa, jossa palkintorahaa on yhteensä 20.000 dollaria.

Korhosen seuratoveri Suomessa ja maamme tämän hetken kirkkain squashpelaaja Emilia Soini osallistui viime viikolla samankokoiseen kisaan Kanadassa ja selviytyi hienosti välieriin. Korhonenkin lähtee kisoihin luottavaisena hakemaan hyvää sijoitusta.

”Nyt kun kausi on alkanut, fiilis on tosi hyvä ja innostunut, kun tietää että takana on paljon kovaa treeniä ja pääsee taas kesätauon jälkeen kisaamaan. Kesän ja alkusyksyn treenit Bristolissa ovat vieneet omaa peliä eteenpäin”, Korhonen tiivistää.

Ammattivalmentajan opissa

Korhonen (23 v.) asuu ja harjoittelee Bristolissa entisen englantilaisen huippupelaajan Hadrian Stiffin johdolla. Stiff oli parhaimmillaan ammattilaislistan sijalla 54, Korhonen tällä hetkellä sijalla 111.

”Bristolissa on loistava treeniympäristö, käyn kentällä viikoittain Stiffin kanssa, siihen lisäksi muut harjoitukset kentällä ja treenit fysiikkavalmentajan kanssa. Harjoittelen myös poikaystäväni kanssa niin kentällä kuin salilla, mikä on motivoivaa, kun on joku koko ajan puskemassa eteenpäin.”

Seuraavat kisat Malesian jälkeen ovat lokakuussa Intiassa ja sen jälkeen pari kisaa sekä marraskuussa että joulukuussa. Naisten ammattilaiskisojen kohdalla ongelmana on tällä hetkellä se, että kisat tulevat kalenteriin valitettavan lyhyellä varoitusajalla ja tekevät pitkäjänteisemmän valmentautumisen haasteelliseksi.

 Opinnot loppusuoralla

Korhonen opiskelee Englannissa markkinointia. Hän aloitti opintonsa Birminghamin yliopistossa, josta siirtyi Bristoliin ja viimeistelee nyt opintojaan sen yliopistossa tavoitteenaan maisterin tutkinto.

”On motivoivaa tietää, että kun saan opintoni valmiiksi toivottavasti vuoden loppuun mennessä, ovat monen vuoden opiskelut paketissa ja voin keskittyä kokonaan squashiin, mikä on ollut unelmanani. Tarkoituksena on jäädä opintojen jälkeenkin Bristoliin asumaan, sillä jo vuoden jälkeen siitä on tullut koti. Itse kaupunki on eläväinen ja viihtyisä, treeniympäristö loistava ja yhteydet Eurooppaan ja muualle maailman kisoihin ovat hyvät”, Korhonen kertoo tulevaisuuden ajatuksiaan.

 Tenniksestä squashiin

Korhonen aloitti squashin 11-vuotiaana pelattuaan sitä ennen viisi vuotta tennistä. Hän liittyi Espoo Squash Rackets Clubiin, joka on edelleen hänen seuransa Suomessa. Kun hän lukioaikanaan lähti vaihto-oppilaaksi Walesiin, squash oli jo vahvasti mukana ja palattuaan vuoden kuluttua takaisin hän pelasi ja suoritti lukion loppuun, jonka jälkeen lähti jatkamaan opintojaan Birminghamiin, joka oli myös squashin kannalta hyvä ratkaisu. Sillä tiellä hän on edelleen ja tulevaisuuskin näyttää tällä hetkellä olevan siellä.

 Nouseva trendi

Korhonen on voittanut urallaan SM-kultaa vuonna 2018 ja kuulunut jo vuosia Suomen maajoukkueen vakiokalustoon. Henkilökohtaisen uran rinnalla Korhonen on keskeinen palanen Suomen Squashliiton viime vuonna käynnistämää #ROAD2HEL-projektia, jonka ykköstavoitteena on Suomen naisten squashmaajoukkueen mitali omissa kotikisoissa vuonna 2021. Projektin toinen tärkeä tavoite on parantaa Suomen naissquashin tunnettuutta ja näkyvyyttä.

Projektin muut pelaajat ovat Soini ja Riina Koskinen. EM-joukkue nousi vuoden 2019-kisoissa A-ryhmään, jossa pelataan mitaleista ja koska Euroopan mestaruudesta pelataan vuosittain, ensi vuoden kisojen tavoitteena on minimissään säilyminen A-ryhmässä, jotta kotikisojen unelma voisi elää.

”Ammattilaisrankingini on tällä hetkellä 111 ja seuraava tavoite on päästä 100 sisälle. Se vaatii kovia kisoja ja kohtalaista menestymistä niissä. Malesiassa ensimmäinen vastustajani on isäntämaan Ooi Kah Yan, 18-vuotias pelaaja, jonka ranking (86.) on parempi kuin minun, mutta se ei tarkoita mitään. Oma peli käyntiin ja piste kerrallaan, ei se sen ihmeellisempää ole”, Korhonen tiivistää.

Emilia Korhosen peli Ooi Kah Yania vastaan alkaa keskiviikkona 25.9. klo 12.30 Suomen aikaa.

Kuva: Tommi Tapola

Kuopiosta maailmalle: RIINA KOSKISEN MATKA SQUASHIN HUIPULLE

Riina Koskinen saapuu tapaamiseen täsmällisesti. Haastattelu on sovittu Helsingin Etelä-Haagassa sijaitsevaan aasialaiseen ravintolaan, joka on kävelymatkan päässä Talin squashhallilta, Koskisen päivittäisestä treenipaikasta. Ohjelmassa on parin tunnin kuluttua iltapäivän treenisessio, joten lounas sopii tähän kohtaan mainiosti.

Ammattiurheilija ei kuitenkaan voi aina syödä mieliruokaansa. Ravinto on tärkeä osa valmentautumista, mutta joskus siitä on tingittävä, kuten viime vuoden MM-kisoissa Kiinassa, jossa Suomen joukkue söi lähes kaikki ateriansa kansainvälisten pikaruokaketjujen ravintoloissa:

”Syötiin hampurilaisia ja pizzaa lähes päivittäin, kun ei uskallettu syödä paikallista ruokaa. Jos saat ruokamyrkytyksen tai vatsataudin, kisat oli siinä. Sama koskee vettä, pitää olla tosi tarkkana, missä hanavettä voi juoda ja missä ei”, Riina toteaa viisaasti.

Kuopiosta Helsinkiin
Riina Koskinen on kotoisin Kuopiosta, jossa hän kävi ala- ja yläasteen ennen siirtymistään Helsinkiin ja Mäkelänrinteen urheilulukioon. Perhe oli liikunnallinen ja kannusti lapsia urheilemaan.
Vuonna 1997 syntynyt Riinakin liittyi jo pikkutyttönä Kuopion Uimaseuraan, jossa harrasti uintia kuusi vuotta 14-vuotiaaksi asti. Sitten aika ei enää riittänyt, sillä hän oli aloittanut myös squashin kahdeksan vuoden ikäisenä ja oli aika tehdä valinta uinnin ja squashin välillä.


Squash voitti ja Leo Kärjen ohjauksessa Squash Kuopio -seuran juniori alkoi menestyä. Vuosina 2010-2016 hän voitti joka vuosi oman ikäluokkansa Suomen mestaruuden. Lajivalinta oli selvästikin osunut oikeaan, vaikka hänestä olisi voinut tulla myös hyvä uimari.

”Vuonna 2015 voitettiin yhdessä Miko ja Jami Äijäsen kanssa alle 19-vuotisten joukkueiden EM-kisoissa hopeaa ja siihen mitaliin junnukisat sitten päättyivätkin”, Riina luettelee.

Koskinen muutti Helsinkiin vuonna 2013 ja aloitti Märskyn urheilulukion. Treenaaminen ja kilpaileminen lisääntyivät ja muuttuivat entistä ammattimaisemmiksi. Ahkeralle ja tunnolliselle Koskiselle kaksoisura sopi hyvin, urheilun ja opiskelun yhdistäminen rytmitti hyvin päiviä ja vuonna 2018 hän kirjoitti ylioppilaaksi hyvin arvosanoin.


Vuosi Saksassa
Opiskeltuaan vuoden Märskyssä Koskiselle tarjoutui 2014 mahdollisuus siirtyä opiskelemaan ja harjoittelemaan Saksan Paderborniin. Koskisen hyvä ystävä ja seurakaveri Maarit Ekholm oli siirtymässä sinne ja houkutteli Riinaa mukaan:

”Olin lukenut koulussa saksaa ja olin siinä aika hyvä. Ja kun Tomi Niinimäki oli seurassa valmentajana, päätös oli oikeastaan aika helppo tehdä. Varsinkin, kun olin tavannut aiemmin Kölnissä kisoissa saksalaisen pojan, jonka kanssa tapailtiin ja hengailtiin kisoissa ja oltiin muut ajat etäsuhteessa, niin olihan se lähtö siistiä”, Riina muistelee hymy huulillaan.

Paderbornin seurassa pelasivat siihen aikaan myös mm. Simon Rösner ja Rafael Kandra, jotka ovat tänään maailmaluokan pelaajia, Rösner on ammattilaislistan sijalla 5 ja Kandrakin sijalla 27.

”Se oli squashin ja pelaajana kehittymiseni kannalta hyvä vuosi ja koulukin oli ihan ok, vaikka odotinkin siltä kenties hieman enemmän. Poikaystävä tosin jäi sille tielle, joskus törmätään edelleen kisoissa maailmalla ja vaihdetaan kuulumiset. Ja kun joukkueemme voitti vuoden 2015 keväällä Saksan Bundesliigan mestaruuden, joukkueen johto tarjosi meille viikon loman Mallorcalla. Aika huimaa”, Riina kertaa Saksan vuottaan.


”Lisää kovia kisoja”
Riina palasi Märskyyn koulun penkille vuoden 2015 syksyllä ja hoiti koulutyönsä tunnollisesti loppuun. Squash kehittyi samalla kaiken aikaa ja 2016 tuli ensimmäinen aikuisten SM-mitali. Se oli hopeaa, finaalissa tuli tappio Emilia Soinille, joka on tällä hetkellä Suomen ykköspelaaja ja asuu pääsääntöisesti New Yorkissa.

”SM-kulta puuttuu vielä ja se on yksi ehdottomista lähivuosien tavoitteistani. Samoin se, että palaan naisten ammattilaislistalla takaisin 100 parhaan pelaajan joukkoon. Olin viime vuonna sijalla 98 ja nyt sijoitukseni on 114. Siitä haluan askel askelelta nousta ylöspäin kohti kansainvälistä kärkeä”, Koskinen sanoo päättäväisesti. Hänen katseestaan näkee, että nämä tavoitteet myös saavutetaan ja niiden eteen ollaan valmiita tekemään paljon töitä.

Naisten ammattilaiskisojen osalta tilanne on hankala, koska kilpailusuunnitelmaa on vaikea pidemmällä tähtäimellä laatia. Kisat ilmestyvät kalenteriin kovin myöhään ja koska aiemmin käytössä ollut karsintamenettely on poistettu, kisoihin pääsy ja oman valmentautumisen ja aikataulun suunnittelu on hankalaa.

”Tämä on oikeasti huono tilanne meidän naisten kannalta ja saadakseni riittävästi kovia pelejä, pelaan liigaa Suomen lisäksi myös Skellefteån joukkueessa Ruotsissa ja Strasbourgin joukkueessa Ranskassa. Ruotsissa olen joukkueen ykköspelaaja ja Ranskassa ykkönen tai kakkonen ja näissä liigoissa minulle tulee kovia pelejä, mikä on tärkeää”, Koskinen kertoo ja lisää, että äijämäisyyttä pitää saada peliin lisää.

”Kaipaan lisää kovuutta peliin. Ja sitä, että ratkaisut tulisivat vielä enemmän selkärangasta. Joku onkin sanonut mulle, että älä ajattele niin paljon kentällä, anna palaa vaan.”

Kaksoisuran tekeminen kannattaa
Squash ei lajina elätä kuin aivan maailman huippuja. Kun tenniksessä palkintorahat lasketaan miljoonissa, squashissa ne lasketaan tuhansissa. Ammattilaiset toki elättävät itsensä uransa aikana, mutta säästöön ei jää paljoakaan, monelle ei mitään. Siksi kaksoisuran tekeminen on Koskiselle selvä asia.

”Käyn tällä hetkellä Märskyn aikuislukiossa kemian kurssilla, sillä haluan korottaa sen yo-arvosanaani ja sitten pyrkiä opiskelemaan farmasiaa. On minulla muutama muukin vaihtoehto, mutta farmasia on niistä ykkönen. Se kiinnostaa minua ja sinne haluan päästä opiskelemaan”, Riina kertoo se sama päättäväinen katse silmissään. Ammattiurheilijan harjoittelu on kokopäiväistä ja Koskisen kroppa ottaa vastaan ne tarvittavat kolme treeniä päivässä.

”Kroppa ottaa vastaan, pää vain ei aina pysy mukana”, Riina naurahtaa ja tarkoittaa tällä sitä, että kuusi treenipäivää viikossa ja 2-3 treeniä päivässä on ihan ok, mutta niiden sisältö täytyy miettiä tarkkaan.

”Lajitreenit ovat keskiössä, mutta niiden rinnalla on sitten mm. cross-fit pari kertaa viikossa, samoin paljon venyttelyä, lihashuoltoa ja hierontoja. Palauttava lenkki on myös joskus hyvä, mutta olen tosi huono lähtemään lenkille. Sen sijaan uinti on hyvä vaihtoehto, se sujuu ’vanhasta muistista’ hyvin”, Riina luettelee.

 #ROAD2HEL
Henkilökohtaisen uran rinnalla Koskinen on keskeinen palanen Suomen Squashliiton viime vuonna käynnistämää #ROAD2HEL-projektia. Sen ykköstavoitteena on, että Suomen naisten squashmaajoukkue saavuttaa mitalin omissa kotikisoissaan vuonna 2021. Projektin toinen tärkeä tavoite on parantaa Suomen naissquashin tunnettuutta ja näkyvyyttä.

Projektin muut pelaajat ovat Soini ja Emilia Korhonen, joka opiskelee ja harjoittelee Englannissa. EM-joukkue nousi vuoden 2019-kisoissa A-ryhmään, jossa pelataan mitaleista ja koska Euroopan mestaruudesta pelataan vuosittain, ensi vuoden kisojen tavoitteena on minimissään säilyminen A-ryhmässä, jotta kotikisojen unelma voisi elää.


Valmis maailmalle
Riina Koskinen on tällä hetkellä tilanteessa, jossa hänellä ei ole riittävän kovia naispuolisia treenikavereita kotimaassa ja näin ollen kansalliset kisatkaan eivät tarjoa hänelle riittävästi haastetta. Soini on USAssa ja Korhonen Englannissa, joten muutto ulkomaille kovempiin harjoitteluolosuhteisiin on Koskisellakin usein mielessä.

”Jos tavoitteideni saavuttaminen ja kehittymiseni pelaajana vaatii muuttoa ulkomaille, olen valmis sen tekemään. Se ei kuitenkaan ole ihan vielä ajankohtaista, haluan ensin varmistaa, että minulla on opiskelupaikka Suomessa, Farmasian laitoksella tai jossakin muualla. Sen jälkeen katson tilannetta uudelleen, opiskelu kun tänään on tietotekniikan ja joustavuutensa ansiosta mahdollista niin monin eri tavoin.”

Kuopion uimahallista ja squashkentiltä on jo nyt tultu pitkä matka. Kuinka pitkälle squash Koskisen vielä viekään, todennäköisesti hyvin pitkälle. Johan katsekin sen kertoo.

PS. Riina osallistui viime viikonlopussa Dunlop Cup -squashkisaan ja hävisi miesten luokan loppuottelussa Ville Koskiselle erin 2-3. Sekin kertoo paljon.

Kuvat: Mirri + Me

SUOMALAINEN SQUASH VOI HYVIN - PARI PÄIVITYSTÄ

#ROAD2HEL

Sain pari viikkoa sitten mielenkiintoisen yhteydenoton liiton toiminnanjohtajalta. Mika Monto kysyi halukkuuttani ottaa vastatakseni #ROAD2HEL-projektin viestinnästä. Yksinkertaisuudessaan projektissa on ykköstavoitteena kyse siitä, että Suomen naisten maajoukkue saavuttaa mitalisijan vuoden 2021 EM-kotikisoissa. Jos pohtii asiaa laajemmin, kyse on suomalaisen naissquashin mielikuvan ja aseman vahvistamisesta, jota tämä kisaprojekti osaltaan vahvasti tukee.

Mikan ehdotus kiinnosti heti, mutta halusin miettiä asiaa ja jutella hänen kanssaan tarkemmin sisällöistä, resurssoinneista, työnjaoista jne., niistä tavanomaisista asioista, joita tällaisiin hankkeisiin liittyy. Mutta sisimmässäni olin jo suostunut Mikan ehdotukseen ja jos keskustelussa ei tulisi esiin mitään ihmeellistä, ottaisin tehtävän vastaan. Ei tullut, joten tässä ollaan.

Tapaan projektissa mukana olevat pelaajat Emilia Soinin, Emilia Korhosen ja Riina Koskisen ihan lähiaikoina, jolloin jutellaan ja sovitaan yhteisistä periaatteista ja askelmerkeistä, joiden mukaisesti viestinnällisesti etenemme. Mielenkiintoinen projekti, jonka haasteellisuutta lisää se, että vuoden 2020 EM-kisoissa pelaajien tulee voida säilyttää paikkansa A-ryhmässä, jossa mitalisijoista siis pelataan. Jos tämä ei toteutuisi, askelmerkkejä katsotaan uudelleen.

Masters EM-kisat

Viime viikolla pelattiin senioreiden EM-kisat, tai Masters EM-kisat, kuten niitä yleisesti nimitetään. Kun Suomessa vuonna 2003 pelattiin Masters MM-kisat, niitä kutsuttiin suomeksi veteraanien MM-kisoiksi. Veteraani-sanasta on luovuttu ja seniorikin kuulostaa jotenkin vanhalta, joten tuo masters-sana voisi olla hyvä vakiintua meille Suomeenkin, vai mitä Janne Koskelin, joka nuorimpana suomalaisena osallistui M35-luokkaan? Janne tuskin tunnistaa itseään seniorikansalaiseksi. En minäkään.

Kisoihin osallistui kaikkiaan 470 pelaajaa ja meitä suomalaisia oli 31, mikä väkilukuun tai rekisteröityihin squashpelaajiin suhteutettuna oli yksi parhaista maakohtaisista luvuista. Suomalaispelaajat menestyivät vaihtelevasti, mutta erityismaininnan ja onnittelut ansaitsevat Sari Niemistön hopea naisten luokassa ja Bertil Wallin pronssi herrasmiesluokassa. Pelaamisen ohella yhteisöllisyydellä on iso rooli näissä kisoissa, niin eri maiden pelaajien kuin erityisesti suomalaispelaajien kesken. Ensi vuonna on MM-kisojen vuoro, jotka pelataan kesällä Puolassa. Valmistautuminen käyntiin!

Euroopan Masters-kiertue on saanut viime kuukausina kontolleen paljon arvostelua ja samoin kävi EM-kisojen kohdalla. Eikä tuo kritiikki ole vailla pohjaa, Euroopan liitolla (ESF) on paljon pohdittavaa kiertueen rakenteen, kisapaikkakuntien ja järjestelyjen suhteen. On mielenkiintoista seurata, ottaako ESF kritiikin rakentavasti ja lähtee muutosten tielle vai pitääkö se härkäpäisesti kiinni nykytilanteesta ja ummistaa silmänsä muutostarpeilta, jotka ilmiselvästi ovat olemassa.

Meidän omaan Masters-turnaukseemme tuskin on tulossa juurikaan muutoksia, me olemme hoitaneet asiamme erinomaisesti. Sen sijaan saattaa olla, että kiertueen eri osakilpailujen frekvenssiin voi tulla muutoksia niin, että jatkossa osa kisoista järjestetään joka vuoden sijaan joka toinen vuosi ja meidän kisamme saattaa kuulua tähän ryhmään. Mutta ei kiirehditä asioiden edelle, katsotaan rauhassa, miten asiat kehittyvät.

HSRC ja HSK

Helsinki Squash Rackets Club (HSRC) ja Helsingin Squashkerho (HSK) ovat kumpikin suomalaisen squashin eliittiä, niitä ensimmäisiä seuroja, joita Suomeen perustettiin lajin rantautuessa tänne. Kummallakin seuralla on oma yhteisönsä, historiansa, kulttuurinsa ja kunniakkaat perinteensä. Ja voi hyvin olla, että näin on oleva jatkossakin.
Jos kuitenkin kääntää asian toisinpäin, kummallakin seuralla on myös haasteita ja tavoitteita, joiden saavuttaminen voi olla työlästä. HSRC:n osalta iso haaste minun mielestäni on junioritoiminnan hiipuminen varsin vaatimattomaksi, ainakin jos vertaa sitä aiempiin aikoihin. Toinen haaste liittyy olosuhteisiin, Merihaan palloilutalo ja sen squashkentät eivät minusta vastaa olosuhteita, jotka HSRC ansaitsee ja tarvitsee jäsenkuntansa ja toimintansa aktivoimiseksi sekä kasvattamiseksi.

HSK puolestaan toimii Suomen parhaissa olosuhteissa Talihallissa. Seura on suhteellisen lyhyessä ajassa kasvanut vähintään keskisuureksi suomalaiseksi squashseuraksi, mikä on hieno suoritus. Sillä on aktiivinen juniorityö ja toimiva, jäsenkuntaa palveleva konsepti. Mutta jotenkin se on kuitenkin jumissa, jotakin siitä puuttuu. Anteeksi, että kutsun entistä seuraani hieman värittömäksi, hajuttomaksi ja mauttomaksi, mitkä adjektiivit voisin kyllä liittää yhtä lailla HSRC:hen, jonka jäsen edelleen olen ja haluan olla jatkossakin, olkoonkin, että kisoissa edustan Wiipurin Squashkerhoa, mutta siihen on ihan omat syynsä.

Siis voisiko 1 + 1 = >2? Voisiko kokonaisuus olla enemmän kuin osiensa summa?

Olisiko ajateltavissa, että seurat voisivat jossakin aikataulussa harkita yhdistymisen vaihtoehtoa? Tai ainakin harkita siitä käytävää keskustelua. Ymmärrän, että tähän liittyy myös mm. paljon suuria tunteita, jotka kaikki ovat oikeutettuja ja luonnollisia. Tiedän, että tämä ei ole helppo asia. Yhdistyessään uusi seura olisi kuitenkin Suomen vahvin squashseura, jossa kummankin vahvuudet parhaiten palvelisivat pitkällä tähtäimellä koko suomalaista squashia.

(Teksti on julkaistu SSqL:n Newsletterissä 4/2019)