SUOMALAINEN SQUASH VOI HYVIN - PARI PÄIVITYSTÄ

#ROAD2HEL

Sain pari viikkoa sitten mielenkiintoisen yhteydenoton liiton toiminnanjohtajalta. Mika Monto kysyi halukkuuttani ottaa vastatakseni #ROAD2HEL-projektin viestinnästä. Yksinkertaisuudessaan projektissa on ykköstavoitteena kyse siitä, että Suomen naisten maajoukkue saavuttaa mitalisijan vuoden 2021 EM-kotikisoissa. Jos pohtii asiaa laajemmin, kyse on suomalaisen naissquashin mielikuvan ja aseman vahvistamisesta, jota tämä kisaprojekti osaltaan vahvasti tukee.

Mikan ehdotus kiinnosti heti, mutta halusin miettiä asiaa ja jutella hänen kanssaan tarkemmin sisällöistä, resurssoinneista, työnjaoista jne., niistä tavanomaisista asioista, joita tällaisiin hankkeisiin liittyy. Mutta sisimmässäni olin jo suostunut Mikan ehdotukseen ja jos keskustelussa ei tulisi esiin mitään ihmeellistä, ottaisin tehtävän vastaan. Ei tullut, joten tässä ollaan.

Tapaan projektissa mukana olevat pelaajat Emilia Soinin, Emilia Korhosen ja Riina Koskisen ihan lähiaikoina, jolloin jutellaan ja sovitaan yhteisistä periaatteista ja askelmerkeistä, joiden mukaisesti viestinnällisesti etenemme. Mielenkiintoinen projekti, jonka haasteellisuutta lisää se, että vuoden 2020 EM-kisoissa pelaajien tulee voida säilyttää paikkansa A-ryhmässä, jossa mitalisijoista siis pelataan. Jos tämä ei toteutuisi, askelmerkkejä katsotaan uudelleen.

Masters EM-kisat

Viime viikolla pelattiin senioreiden EM-kisat, tai Masters EM-kisat, kuten niitä yleisesti nimitetään. Kun Suomessa vuonna 2003 pelattiin Masters MM-kisat, niitä kutsuttiin suomeksi veteraanien MM-kisoiksi. Veteraani-sanasta on luovuttu ja seniorikin kuulostaa jotenkin vanhalta, joten tuo masters-sana voisi olla hyvä vakiintua meille Suomeenkin, vai mitä Janne Koskelin, joka nuorimpana suomalaisena osallistui M35-luokkaan? Janne tuskin tunnistaa itseään seniorikansalaiseksi. En minäkään.

Kisoihin osallistui kaikkiaan 470 pelaajaa ja meitä suomalaisia oli 31, mikä väkilukuun tai rekisteröityihin squashpelaajiin suhteutettuna oli yksi parhaista maakohtaisista luvuista. Suomalaispelaajat menestyivät vaihtelevasti, mutta erityismaininnan ja onnittelut ansaitsevat Sari Niemistön hopea naisten luokassa ja Bertil Wallin pronssi herrasmiesluokassa. Pelaamisen ohella yhteisöllisyydellä on iso rooli näissä kisoissa, niin eri maiden pelaajien kuin erityisesti suomalaispelaajien kesken. Ensi vuonna on MM-kisojen vuoro, jotka pelataan kesällä Puolassa. Valmistautuminen käyntiin!

Euroopan Masters-kiertue on saanut viime kuukausina kontolleen paljon arvostelua ja samoin kävi EM-kisojen kohdalla. Eikä tuo kritiikki ole vailla pohjaa, Euroopan liitolla (ESF) on paljon pohdittavaa kiertueen rakenteen, kisapaikkakuntien ja järjestelyjen suhteen. On mielenkiintoista seurata, ottaako ESF kritiikin rakentavasti ja lähtee muutosten tielle vai pitääkö se härkäpäisesti kiinni nykytilanteesta ja ummistaa silmänsä muutostarpeilta, jotka ilmiselvästi ovat olemassa.

Meidän omaan Masters-turnaukseemme tuskin on tulossa juurikaan muutoksia, me olemme hoitaneet asiamme erinomaisesti. Sen sijaan saattaa olla, että kiertueen eri osakilpailujen frekvenssiin voi tulla muutoksia niin, että jatkossa osa kisoista järjestetään joka vuoden sijaan joka toinen vuosi ja meidän kisamme saattaa kuulua tähän ryhmään. Mutta ei kiirehditä asioiden edelle, katsotaan rauhassa, miten asiat kehittyvät.

HSRC ja HSK

Helsinki Squash Rackets Club (HSRC) ja Helsingin Squashkerho (HSK) ovat kumpikin suomalaisen squashin eliittiä, niitä ensimmäisiä seuroja, joita Suomeen perustettiin lajin rantautuessa tänne. Kummallakin seuralla on oma yhteisönsä, historiansa, kulttuurinsa ja kunniakkaat perinteensä. Ja voi hyvin olla, että näin on oleva jatkossakin.
Jos kuitenkin kääntää asian toisinpäin, kummallakin seuralla on myös haasteita ja tavoitteita, joiden saavuttaminen voi olla työlästä. HSRC:n osalta iso haaste minun mielestäni on junioritoiminnan hiipuminen varsin vaatimattomaksi, ainakin jos vertaa sitä aiempiin aikoihin. Toinen haaste liittyy olosuhteisiin, Merihaan palloilutalo ja sen squashkentät eivät minusta vastaa olosuhteita, jotka HSRC ansaitsee ja tarvitsee jäsenkuntansa ja toimintansa aktivoimiseksi sekä kasvattamiseksi.

HSK puolestaan toimii Suomen parhaissa olosuhteissa Talihallissa. Seura on suhteellisen lyhyessä ajassa kasvanut vähintään keskisuureksi suomalaiseksi squashseuraksi, mikä on hieno suoritus. Sillä on aktiivinen juniorityö ja toimiva, jäsenkuntaa palveleva konsepti. Mutta jotenkin se on kuitenkin jumissa, jotakin siitä puuttuu. Anteeksi, että kutsun entistä seuraani hieman värittömäksi, hajuttomaksi ja mauttomaksi, mitkä adjektiivit voisin kyllä liittää yhtä lailla HSRC:hen, jonka jäsen edelleen olen ja haluan olla jatkossakin, olkoonkin, että kisoissa edustan Wiipurin Squashkerhoa, mutta siihen on ihan omat syynsä.

Siis voisiko 1 + 1 = >2? Voisiko kokonaisuus olla enemmän kuin osiensa summa?

Olisiko ajateltavissa, että seurat voisivat jossakin aikataulussa harkita yhdistymisen vaihtoehtoa? Tai ainakin harkita siitä käytävää keskustelua. Ymmärrän, että tähän liittyy myös mm. paljon suuria tunteita, jotka kaikki ovat oikeutettuja ja luonnollisia. Tiedän, että tämä ei ole helppo asia. Yhdistyessään uusi seura olisi kuitenkin Suomen vahvin squashseura, jossa kummankin vahvuudet parhaiten palvelisivat pitkällä tähtäimellä koko suomalaista squashia.

(Teksti on julkaistu SSqL:n Newsletterissä 4/2019)