”Ennustaminen on vaikeaa,
erityisesti tulevaisuuden”, sanoo vanha kiinalainen kansanviisaus. Olemme tänä vuonna
nähneet, kuinka oikeassa vanhat kiinalaiset olivatkaan. Kuka olisi viime vuonna
tähän aikaan osannut edes arvata, että ihmiskuntaa kohtaa maaliskuussa
koronapandemia, joka pistää maailman sekaisin. Emmekä me osaa vieläkään
ennustaa, milloin korona helpottaa ja elämä normalisoituu. Ja ironisinta tässä
on se, että korona sai alkunsa juuri Kiinassa.
Ollaan kuitenkin tarkkoja: Bill
Gates, Microsoftin perustaja ja yksi maailman rikkaimmista ihmisistä,
varoitti meitä kaikkia jo vuonna 2018 vakavasta pandemiasta, joka tappaa
miljoonia ihmisiä. Hänkään ei tiennyt, millaisesta viruksesta olisi kysymys,
mutta hän näki kuitenkin oikealla tavalla tulevaan.
Missä suomalainen squash on kiinalaisena
käärmeen vuonna 2025? Sen sijaan, että edes yrittäisin nähdä viiden vuoden
päähän, yritän paaluttaa muutaman asian, joita pidän tärkeinä.
Lajikulttuuri
Squash täyttää Suomessa ensi
vuonna 50 vuotta. Se on kunnioitettava ikä, jota on syytä arvostaa ja juhlistaa.
Squash urheiluna on toki paljon vanhempi, mutta Suomeen laji tuli 1960-luvun
lopulla. Puolessa vuosisadassa ehtii syntyä nuori kulttuuri, mutta tarvitaan
vielä paljon aikaa, että maahamme syntyy sellainen squashkulttuuri, joka ohjaa,
suuntaa ja viitoittaa lajin kehitystä tavalla, joka vie sitä halutulla tavalla eteenpäin.
Kulttuurin kehittymistä ei voi kiirehtiä, mutta sen sisältöön voi vaikuttaa.
Kriittinen massa
Laji tarvitsee paljon lisää nuoria,
joista uusi squashsukupolvi voi kasvaa. Jos nuorien houkutteleminen lajin
pariin olisi helppoa, se olisi tehty jo kauan sitten. Kilpailu nuorista on
kovaa kaikkien urheilulajien ja muiden harrastusten kesken.
Kansainvälinen menestys on varmin yksittäinen tae saada uusia nuoria squashin
pariin. Ja toinen on koulujen ja oppilaitosten aseman ja roolin vahvistaminen.
Helpommin sanottu kuin tehty.
Kansainvälinen menestys
Perun sanani ja teen yhden
arvauksen viiden vuoden päähän: Emilia Soini ja Miko Äijänen ovat
kumpikin ammattilaisten rankingissa TOP20:ssa. Sen sijaan en arvaa, ovatko he menossa
listalla ylös- vai alaspäin. Kummallakin on tavoitteena päästä lajin
ehdottomaan kärkeen, mikä on kova, mutta tehtävissä oleva tavoite. Päivittäinen
tekeminen tänään tukee arvaustani.
Arvaan myös, että he vetävät vanavedessään muutaman muun suomalaisen mies- ja
naispelaajan hyvinkin korkealle rankingissa.
Tältä osin olen optimistisen luottavainen.
Olympiastatus
Tämä on helppo: squash ei ole vuonna
2025 edelleenkään olympialaji. Sen sijaan mitä omituisempia (urheilu-)lajeja
saa olympiastatuksen, koska Kansainvälinen Olympiakomitea juoksee rahan (lue: trendikkäiden nuorten) perässä ja näin
maailman mittakaavassa marginaalilajit jäävät epäoikeudenmukaisesti ilman
olympiarenkaita.
Suomi tarvitsisi monen muun maan tapaan lajin olympiastatusta, koska se toisi
niin paljon muuta hyvää tullessaan.
Onko meillä hyvä tulevaisuus?
Totta kai on, mutta meidän täytyy
olla rohkeita visionäärejä ja tulevaisuuden merkkien lukijoita. Lajin
terveysvaikutukset tunnustetaan yhä laajemmin, sen voimakas yhteisöllisyys on vahva
vastavoima yhä itsekkäämmälle ja narsistisemmalle maailmalle. Ammattilaissquashin
viihdearvo on korkea. On monia hyviä juttuja.
Nykyisyydestä pitää huolehtia,
jotta tulevaisuus olisi mahdollisimman valoisa. Nyt suomalaisen squashin päättäjien
tulee tehdä rohkeita ja ennakkoluulottomia päätöksiä. Vanhan säännön mukaan
kahdeksan (8) näistä päätöksistä menee oikein ja kaksi (2) väärin. Pitää vain
huolehtia siitä, että nuo kaksi eivät ole niitä kaikkein kriittisimpiä. Muiden
kohdalla voidaan aina tehdä korjausliike.
Kuva: Petteri Repo
Teksti on alkujaan julkaistu Suomen Squashliiton Newsletterissä 5/2020
