keskiviikko 4. marraskuuta 2020

KÄÄRMEEN VUONNA 2025

 

 

”Ennustaminen on vaikeaa, erityisesti tulevaisuuden”, sanoo vanha kiinalainen kansanviisaus. Olemme tänä vuonna nähneet, kuinka oikeassa vanhat kiinalaiset olivatkaan. Kuka olisi viime vuonna tähän aikaan osannut edes arvata, että ihmiskuntaa kohtaa maaliskuussa koronapandemia, joka pistää maailman sekaisin. Emmekä me osaa vieläkään ennustaa, milloin korona helpottaa ja elämä normalisoituu. Ja ironisinta tässä on se, että korona sai alkunsa juuri Kiinassa.

Ollaan kuitenkin tarkkoja: Bill Gates, Microsoftin perustaja ja yksi maailman rikkaimmista ihmisistä, varoitti meitä kaikkia jo vuonna 2018 vakavasta pandemiasta, joka tappaa miljoonia ihmisiä. Hänkään ei tiennyt, millaisesta viruksesta olisi kysymys, mutta hän näki kuitenkin oikealla tavalla tulevaan.

Missä suomalainen squash on kiinalaisena käärmeen vuonna 2025? Sen sijaan, että edes yrittäisin nähdä viiden vuoden päähän, yritän paaluttaa muutaman asian, joita pidän tärkeinä.

Lajikulttuuri

Squash täyttää Suomessa ensi vuonna 50 vuotta. Se on kunnioitettava ikä, jota on syytä arvostaa ja juhlistaa. Squash urheiluna on toki paljon vanhempi, mutta Suomeen laji tuli 1960-luvun lopulla. Puolessa vuosisadassa ehtii syntyä nuori kulttuuri, mutta tarvitaan vielä paljon aikaa, että maahamme syntyy sellainen squashkulttuuri, joka ohjaa, suuntaa ja viitoittaa lajin kehitystä tavalla, joka vie sitä halutulla tavalla eteenpäin.
Kulttuurin kehittymistä ei voi kiirehtiä, mutta sen sisältöön voi vaikuttaa.


Kriittinen massa

Laji tarvitsee paljon lisää nuoria, joista uusi squashsukupolvi voi kasvaa. Jos nuorien houkutteleminen lajin pariin olisi helppoa, se olisi tehty jo kauan sitten. Kilpailu nuorista on kovaa kaikkien urheilulajien ja muiden harrastusten kesken.
Kansainvälinen menestys on varmin yksittäinen tae saada uusia nuoria squashin pariin. Ja toinen on koulujen ja oppilaitosten aseman ja roolin vahvistaminen.
Helpommin sanottu kuin tehty.

Kansainvälinen menestys

Perun sanani ja teen yhden arvauksen viiden vuoden päähän: Emilia Soini ja Miko Äijänen ovat kumpikin ammattilaisten rankingissa TOP20:ssa. Sen sijaan en arvaa, ovatko he menossa listalla ylös- vai alaspäin. Kummallakin on tavoitteena päästä lajin ehdottomaan kärkeen, mikä on kova, mutta tehtävissä oleva tavoite. Päivittäinen tekeminen tänään tukee arvaustani.
Arvaan myös, että he vetävät vanavedessään muutaman muun suomalaisen mies- ja naispelaajan hyvinkin korkealle rankingissa.
Tältä osin olen optimistisen luottavainen.

Olympiastatus

Tämä on helppo: squash ei ole vuonna 2025 edelleenkään olympialaji. Sen sijaan mitä omituisempia (urheilu-)lajeja saa olympiastatuksen, koska Kansainvälinen Olympiakomitea juoksee rahan (lue:  trendikkäiden nuorten) perässä ja näin maailman mittakaavassa marginaalilajit jäävät epäoikeudenmukaisesti ilman olympiarenkaita.
Suomi tarvitsisi monen muun maan tapaan lajin olympiastatusta, koska se toisi niin paljon muuta hyvää tullessaan.

Onko meillä hyvä tulevaisuus?

Totta kai on, mutta meidän täytyy olla rohkeita visionäärejä ja tulevaisuuden merkkien lukijoita. Lajin terveysvaikutukset tunnustetaan yhä laajemmin, sen voimakas yhteisöllisyys on vahva vastavoima yhä itsekkäämmälle ja narsistisemmalle maailmalle. Ammattilaissquashin viihdearvo on korkea. On monia hyviä juttuja.

Nykyisyydestä pitää huolehtia, jotta tulevaisuus olisi mahdollisimman valoisa. Nyt suomalaisen squashin päättäjien tulee tehdä rohkeita ja ennakkoluulottomia päätöksiä. Vanhan säännön mukaan kahdeksan (8) näistä päätöksistä menee oikein ja kaksi (2) väärin. Pitää vain huolehtia siitä, että nuo kaksi eivät ole niitä kaikkein kriittisimpiä. Muiden kohdalla voidaan aina tehdä korjausliike.

Kuva: Petteri Repo

Teksti on alkujaan julkaistu Suomen Squashliiton Newsletterissä 5/2020