maanantai 21. joulukuuta 2020

"VAPAAEHTOISET OVAT KANSALLISAARRE"

 Näyttelijä Sari Mällinen kutsuu vapaaehtoisia kansallisaarteiksi. Hän ei voisi olla enempää oikeassa ja on myös itse sellainen. Jos maassamme ei olisi vapaaehtoisia, meillä ei olisi myöskään organisoitua urheilua eikä urheilutapahtumia.

Squashin joukkueiden EM-kisat pelataan uuden aikataulun mukaisesti ensi vuoden elokuussa. Uuden päätöksen taustalla on, että koronapandemia on hellittänyt rokotusten käynnistymisen jälkeen niin, että päätös kisojen järjestämisestä elokuussa on realismia. Ja jo tähän mennessä, alkuperäisen kisa-aikataulun mukaisesti, Squashliitto ja kaikki kisojen vapaaehtoiset ovat tehneet satoja ja satoja työtunteja valmistellakseen kisoja. Ilman tätä talkootyötä nämäkin kisat jäisivät pelaamatta.

”Paskapäät ei saa pelikavereita”

Breakdance on hyväksytty vuoden 2024 olympialaisiin – kiipeily on siellä jo ensi vuoden kisoissa. Squash ei ole eikä lajia voi syyttää yrittämisen puutteesta. Kaikki on tehty, jokainen kivi on käännetty, mutta kun ei niin ei.

Lajimme olkoon maailman paras ei-olympialaji.

Squash on yhteisöllisintä urheilua, mitä minä tiedän. Ainakin Suomessa ja Euroopan Masters -kiertueella. Ihmiset tuntevat toisensa, keskinäinen vuorovaikutus on vilkasta, lajin sosiaalisuus korostuu kansallisuudesta riippumatta. Pelaajat ovat keskenään vapautuneita ja rentoja – on vain maila, pallo ja kenttä. Ei tarvitse olla mitään muuta kuin mitä on, pelaajana ja ihmisenä.

Tässä on nyt pakko lainata maamme pitkäaikaisen squashvaikuttajan (pelaaja, valmentaja, liiton työntekijä, …) Markku Hyrskeen sanoja:

”Paskapäät ei saa pelikavereita.”

Tämän todempaa sanontaa saa hakea. Ei muuten löydy.

Talkoissa ollaan

Joulukuun 4. päivänä vietettiin kansainvälistä vapaaehtoisten päivää. Ja kun miettii vapaaehtoistyön roolia, niin se on paljon ensimielikuvaa laajempi, sillä kaikki ne ihmiset, jotka työskentelevät eri alojen järjestöissä, yhdistyksissä, seuroissa ja ryhmissä ilman palkkaa, ovat vapaaehtoistyöntekijöitä. Talkootyö on usein käytetty synonyymi vapaaehtoistyölle ja se varmasti saa monet meistä ajattelemaan vapaaehtoistyöstä kapeammin kuin mistä kaikesta oikeastaan on kysymys.

Suomen Squashliitto täyttää ensi vuonna 50 vuotta. Ajatelkaa sitä määrää vapaaehtoisia, jotka ovat olleet lajimme parissa mukana puolen vuosisadan ajan. Se on huima määrä ihmisiä seuratoiminnassa luottamushenkilöinä, ohjaajina, valmentajina, kisajärjestäjinä jne. Ja se on huima määrä ihmisiä liiton eri luottamustehtävissä. Koko olemassaolonsa ajan liiton palkkalistoilla on kerrallaan ollut 1-4 henkilöä. Tuo 1 henkilö on aika varma muistikuva, 4 henkilöä voi heittää +/- 1 henkilöä. Mutta ymmärrätte mitä tarkoitan, ilman talkooporukkaa tämä ei yksinkertaisesti pyöri, ei millään.

Kun miettii vapaaehtoistyön motiiveja, niiden kirjo on melkoinen. Monella se liittyy omaan tai omien lapsien harrastukseen, toisilla silkkaan rakkauteen lajia kohtaan. Ja jotkut näkevät – ihan perustellusti – vapaaehtoistoiminnan tuovan pätevyyttä, osaamista ja arvostusta omaan ns. oikeaan työhön ja uraan. Jos olet ollut useamman vuoden mukana esimerkiksi seurasi vapaaehtoistoiminnassa, se on erittäin hyvä referenssi moneen työhön tai ammattiin ja se on arvokas rivi CV:ssa.

Mutta on motiivi vapaaehtoistyöhön mikä tahansa, oleellista on, että olet oikeasti mukana ja heittäydyt täysillä mukaan omien resurssiesi puitteissa. Vasemmalla kädellä ei kannata lähteä mukaan, mitä teetkin, sitoudu ja tee se kunnolla.

Kohti EM-kisoja

Lopetetaan, millä aloitettiin.

Helsingissä pelataan ensi elokuussa huikeat joukkueiden EM-kisat. Se on loistava näyteikkuna lajiimme ja tarjoaa valtavat mahdollisuudet tehdä squashia tunnetuksi uusille harrastajille.

EM-kisojen valmistelu on monessa työryhmässä käynnistynyt. En voi puhua tarkemmin muista ryhmistä kuin viestintä- ja markkinointiryhmästä, jonka jäsen olen.  Olemme tavanneet joitakin kertoja virtuaalisesti, meillä on kisojen viestintäsuunnitelma (ennen, aikana, jälkeen) olemassa ja me olemme jo tehneet monia hyviä asioita. Mikään tähän mennessä tehty työ ei ole valunut hukkaan ja vauhti luonnollisesti kiihtyy, kun kisat lähestyvät ja moni ryhmä aloittaa työnsä uudistetulla aikataululla ensi vuoden puolella.

Nämäkään kisat eivät toteutuisi ilman kaikkia teitä vapaaehtoisia. Olkaa aidosti ylpeitä siitä, että olette mukana. Te teette upeaa työtä lajimme squashin parissa.

Oikein hyvää joulua kaikille. Olkoon vuosi 2021 edeltäjäänsä terveempi ja parempi.

Julkaistu alkuperäisesti Suomen Squashliiton Newsletterissä 21.12.2010

tiistai 15. joulukuuta 2020

Emilia Soini: "TURPATERAPIA ON PARASTA"

 Squash täyttää Emilia Soinin elämän. Emilia, tai siis Emppa, kuten lempinimi kuuluu, elää täysillä urheilulle ja muiden asioiden aika on myöhemmin. Tai toki elämään mahtuu muutakin kuin squash. Mutta ei paljon.

Soini on Suomen naissquashin selkeä ykköspelaaja. Hänellä on viisi Suomen mestaruutta ja niistä kaksi viimeisintä peräkkäisinä vuosina. Maailman ammattilaispelaajien listalla 25-vuotias Soini on sijalla 49, mikä on kova saavutus.

”Pääseminen TOP50-sakkiin oli iso juttu, niin henkisesti kuin pelillisesti. Käytännössä se tarkoittaa, että pääsen mukaan kaikkiin kisoihin, jotka pelataan 48 pelaajan kaaviolla ja se puolestaan tarkoittaa, että pääsen oikeisiin palkkatöihin. Palkka juoksee ja se on ammattiurheilijan elinehto”, Soini täräyttää.

Emppa tuli nuorena tyttönä squashiin sulkapallon kautta, jonka lisäksi hän on harrastanut yleisurheilua, telinevoimistelua ja ratsastusta. Näistä erityisesti ratsastus on lähellä hänen sydäntään.

”Rakastan hevosia”

”Olen valmis lähtemään hevostalleille vaikka kuukaudeksi vapaaehtoistöihin ilman palkkaa, kunhan saan olla hevosten kanssa. Minulla ei ole omaa hevosta, mutta onneksi muutamalla hyvällä ystävälläni on ja olen päässyt ratsastamaan heidän hepoillaan. Turpaterapia on ihan parasta.”

Soini on oppinut hevosilta paljon. Aivan kuten ihmistenkin kesken, hevoseen pitää pystyä luomaan luottamuksellinen suhde ja osoittamaan hevoselle, että ratsastaja kunnioittaa sitä.

”Jos et pysty luomaan tällaista suhdetta, voi käydä niin, ettei hevonen päästä sua lähelleen, puhumattakaan, että pääsisit ratsastamaan sen kanssa. Hevosesta voisi moni ihminenkin ottaa oppia”, Soini sanoo suorasukaiseen tyylinsä.

Harjoittelussa ei tingitä

Ammattilaiskisat ovat lähes kokonaan keskeytyneet ja näin Soinikin panostaa harjoitteluun. Treeniviikot ovat kovia, niihin mahtuu yksi lepopäivä. Tyypillinen viikko koostuu squashkentällä tapahtuvista harjoitteista, fysiikkatreeneistä punttisalilla sekä muutamasta kevyemmästä harjoitteesta, kuten lenkistä tai fillaroinnista. Yhteensä treenikertoja kertyy viikossa reilun tusinan verran, siis 2-3 kertaa päivässä.

”Fysiikkatreeneillä on tällä hetkellä iso rooli. Mun pitää saada lisää voimaa, joka sitten parhaimmillaan muuntuu räjähtävyydeksi ja nopeudeksi. Mitään jäätävää bodaria musta ei ikinä tule, eikä pidäkään. Mutta haluan olla nopea. Ja kärsimätönhän mä olen, tulosten pitäisi näkyä nopeammin ja siksi teen välillä joitakin punttitreenejä fysiikkavalmentajaltani salassa”, Emppa nauraa.

Kun Soini oli Yhdysvalloissa, hänen valmentajanaan toimi egyptiläinen Wael El Hindi, joka oli itse parhaimmillaan miesten ammattilaislistan kahdeksantena. El Hindi on sittemmin muuttanut New Yorkista Floridaan ja Soini palannut Suomeen, mutta valmennussuhde jatkuu etänä.

”Lähettelin Waelille varsinkin kesällä paljon videoita ja sitten me vaihdetaan sähköposteja. Wael on huiman hyvä valmentaja, me voidaan samassa treenisessiossa korjata ja hioa useampaakin asiaa, keskittyä esimerkiksi tekniikkaan ja taktiikkaan samanaikaisesti ja se on niin siistiä. Ja kun ikää ja kokemusta on tullut lisää, tiedän aika hyvin itsekin, mihin mun pitää keskittyä ja valmentajan rooli muuttuu mentoroinnin suuntaan. Siksikin tämä etäsuhde toimii hyvin,” Soini pohtii.

Oman tiensä kulkija

Emppa on aina ollut oman tiensä kulkija. Hän kuvailee itseään äkkipikaiseksi, rempseäksi ja hyvin sosiaaliseksi eikä Soinia pidäkään istuttaa mihinkään normimuottiin, niin kuin ei montaa muutakaan menestysurheilijaa.

”Voin olla kentällä aika bitch, mutta kun pelaat maailman huippuja vastaan ja haluat menestyä, sun on oltava kova, muuten sut syödään elävältä. Ei kisamatsissa voi eikä saa antaa armoa tai sitten voi heittää mailat nurkkaan. Mutta vaikka olenkin kentällä tiukka, se ei tarkoita, että olen sitä kentän ulkopuolella, vaikka moni saattaa niin ajatella. Joo, mulla on vahva oma tahto ja tiedän, mitä haluan, se on mun luonne ja ne, jotka tuntevat mut, tietävät, ettei siinä ole mitään henkilökohtaista”, Soini vakavoituu.

Hänen valmennuskokonaisuudessaan on mukana myös henkisen valmennuksen elementtejä, koska kun pelaajien väliset erot maailman huipulla pienenevät, kaikella on merkitystä.

Suomen kaikkien aikojen menestynein squashpelaaja Sami Elopuro on kiteyttänyt asian hyvin: ”Menestys ei ole pienestä kiinni.”

Kaikella on merkitystä ja eri asiat pitää osata nivellyttää toisiinsa.

”Mua jännittää ammattilaiskisoissa vielä liikaa ja siihen on henkisessä valmennuksessa kiinnitetty huomiota. Mun pitää oppia olemaan vielä oikeammalla tavalla aggressiivinen kentällä ja kun se kanavoituu peliin oikein, silloin jälki on sen mukaista. Hyvällä tiellä ollaan, työ jatkuu.”

Märskyn kasvatti

Monen kovan tason suomalaisurheilijan tavoin Emppakin on Märskyn kasvatti. Kun hän lähti kesken lukio-opintojen Yhdysvaltoihin, jatkui koulu squashin rinnalla St. George High Schoolissa Rhode Islandilla. Sieltä Empalla on hyvä todistus, mutta Märskyssä lukion päättötodistus jäi saamatta, mutta se on nyt työlistalla.

”Mulla on äidinkielen kursseja tekemättä ja pieniä häntiä parissa muussa aineessa. Ne haluan nyt suorittaa, lukion päättötodistuksen haluan. Sitten jatko-opintoja katsotaan jossakin vaiheessa myöhemmin”, Soini pohtii.

”En tykkää murjottaa yksin”

Huippu-urheilijan arki on pitkälti treenaamista, kisaamista, syömistä ja nukkumista, lajista riippumatta. Mutta jotain muuta on hyvä olla mukana, kuten Soinillakin. Muuten menee pata jumiin.

”Joskus vain pitää tyhjentää päätä. Mulla se toimii myös television avulla. Katsoin vähän aikaa sitten Greyn anatomia -sarjaa putkeen aamuviiteen asti. Se oli jees, kun ei tarvinnut nousta parin tunnin päästä treeneihin, punttitreeni oli vasta iltapäivällä.”

”Mä olen sosiaalisena tyyppinä mielelläni ihmisten seurassa tai ainakin niin, että mulla on ympärilläni jotain actionia. Ja jos joskus on huono päivä tai asiat vaan ottaa päähän, en halua murjottaa yksin. On parempi, kun on juttukaveri tai ainakin telkkari. Sekin on sellaista henkistä valmentautumista ja kasvamista”, Emppa toteaa.

Kimppakämpässä

Kesän lopulla espoolaislähtöinen Soini muutti yhdessä Riina Koskisen kanssa Helsinkiin kimppakämppään kävelymatkan päähän Talin squashhallilta. Koskinen on Soinin tavoin Suomen squashmaajoukkueen vakiojäsen ja kummankin tähtäimessä ovat ammattilaiskisojen lisäksi joukkueiden EM-kisat Helsingissä ensi elokuussa.

”Muutettiin kimppaan ihan tarkoituksellisesti, että ollaan lähellä treenipaikkaa eikä reissaamiseen kulu niin paljon aikaa. Niin, ja onhan se rahakysymyskin, näin vuokra saadaan jaetuksi puoliksi.”

Naisten squashmaajoukkueella on kova, mutta realistinen tavoite EM-kisoissa. Kun kaikki loksahtaa kohdalleen, joukkueella on mahdollisuus mitaliin. Sellaista ei ole tapahtunut sitten vuoden 1990, jolloin Suomen naisten joukkue sijoittui Sveitsin kisoissa Tuula Myllyniemen (nyk. Minetti) johdolla kolmanneksi.

”No olisihan se jo aikakin ja vielä kotikisoissa. Meidän kolmas lenkki on mun kaima Emilia Korhonen, joka asuu ja treenaa Bristolissa, Englannissa. Meillä on kova jengi ja tähän satsataan isosti. Ja kokolasikenttä pystytetään Triplan kauppakeskukseen. Miten siistiä se onkaan”, Emppa hehkuttaa.

Oman tiensä kulkija on oikealla tiellä.

Kuvat: Emilia Soinin kotiarkisto ja Tommi Tapola




maanantai 7. joulukuuta 2020

SQUASHAMMATTILAINEN RIINA KOSKINEN: ”Kaksoisura oli minulle selkeä valinta”

 

              Kun Riina Koskinen muutti 16-vuotiaana peruskoulun jälkeen Kuopiosta Helsinkiin, hänellä oli selvä visio tulevaisuudestaan squashammattilaisena. Tuo visio on tänään seitsemän vuotta myöhemmin yhtä kirkas ja sen rinnalla yhtä vahvana tavoitteena on hankkia mieluisa ammatti, johon urheilu-uran jälkeen voi siirtyä.

              Koskinen oli jo pikkutyttönä liittynyt Kuopion Uimaseuraan ja harrasti uintia aktiivisesti 14-vuotiaaksi asti. Sitten aika ei enää riittänyt kahden lajin harrastamiseen, sillä hän oli myös pelannut squashia 8-vuotiaasta. Oli aika tehdä valinta uinnin ja squashin välillä.

              ”Pääsin Squash Kuopion juniorina Leo Kärjen valmennukseen ja aloin menestyä. Voitin seitsemän vuotta putkeen oman ikäluokkani Suomen mestaruuden ja se vei minut myös juniorimaajoukkueisiin. Ja kun olin pärjännyt Jynkänlahden yläasteella hyvin, ovet Mäkelänrinteen urheilulukioon aukesivat ja muutin Helsinkiin”, Koskinen muistelee.

              Tykkäsin olla Märskyssä. Siellä oli hyvät harjoittelumahdollisuudet, koulun ja urheilun yhteensovittaminen sujui hyvin. Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 2018 eli minulla meni lukioon viisi vuotta, tosin olin vuoden Saksassa harjoittelemassa ja kävin siellä samalla koulua”, Koskinen kertoo.

              Fysioterapeutin opinnot käyntiin

              Koskinen aloitti tänä syksynä fysioterapeutin opinnot Laurean Ammattikorkeakoulussa. Opinnot kestävät 3,5 vuotta ja alku on ollut tiukka, mutta innostava.

”Opintojen alku on ollut kiireinen, olen tehnyt ahkerasti töitä. Anatomiaa ja fysiologiaa on paljon ja ne on opittava hyvin, ne ovat kaiken perusta. Toinen iso opintoalue on ollut asiakaspalvelu tai asiakkaan kohtaaminen, niin kuin sitä meillä kutsutaan. Mutta jatkossa opintoihin tulee paljon käytännön tekemistä, harjoittelujaksoja ja niin edelleen. Hyvältä tuntuu, vaikka rankkaa onkin.”

Koronapandemia on keskeyttänyt kansainväliset ammattilaiskisat käytännössä kokonaan. Maaliskuun jälkeen Koskinen ei ole kisannut ammattilaiskentillä lainkaan. Kotimaiset kisat käynnistyivät elokuussa, samoin kansallinen liiga. Se on parempi kuin ei mitään, mutta ne eivät vie Koskista eteenpäin hänen squashurallaan.

”Koulu vie tosiaan paljon aikaa, joten päivittäisen treenaamisen ja opiskelun yhteensovittamisen kanssa on kyllä vähän haasteita. Mutta kyllä se toimii, Laureakin kuuluu Urhean piiriin. Lukujärjestys on joka viikko erilainen ja se hankaloittaa treenien sopimista valmentajan ja pelikavereiden kanssa. Tästä puuttuu toistaiseksi sellainen selkeä päivä- ja viikkokohtainen rakenne, joka on minulle tärkeää.”


”Haluan löytää rajani urheilijana”

”Olen 26-vuotias, kun valmistun Laureasta. Minulla on vielä runsaasti aikaa squashurheilijana, sillä sanotaan, että squashpelaajan ihanneikä on 28-30 vuotta. Haluan ehdottomasti löytää rajani urheilijana ja se vie minut varmasti paljon korkeammalle kuin nykyinen ammattilaissijoitukseni, joka on 128.”

On siis hyvin todennäköistä, että opintojen jälkeen Koskinen antaa kaikkensa squashille. Toki niin on nytkin, mutta silloin hän voi rakentaa harjoittelu- ja kisaohjelmansakin uraansa parhaiten edistävällä tavalla. Nyt se ei ole samalla tavalla mahdollista, olkoonkin, että etäopiskelu on tänä päivänä yleistä ja teknisesti vaivatonta.

Jenkkivaihtoehtokin oli mahdollinen

Koskinen pyrki vuonna 2019 lukemaan farmasiaa, mutta ei päässyt. Mutta hänelle kaksoisura oli selkeä valinta ja hän haki myös muualle.

”Pyrin myös Trinity Collegeen Yhdysvaltoihin. Miko Äijänen, Suomen miesten ykköspelaaja, opiskelee siellä nyt toista vuottaan ja hän kannusti minua hakemaan sinne, eikä ehkä vähiten siksi, että siellä on yksi maan parhaista, ellei paras, squashvalmennus.”

”Pääsin sinne ja mietin pääni puhki, lähdenkö. Opinnot kestävät siellä neljä vuotta ja olisin saanut erinomaista squashvalmennusta, mutta kun oikein ajattelin ja mietin valittavia oppiaineita ja aineyhdistelmiä, niin en vain oikein päässyt sinuiksi niiden kanssa. Mietin sitä päätöstä ihan viimeiseen päivään saakka ja sitten päätin, etten mene. Sen jälkeen olo oli hirveän helpottunut. En kertonut tästä perheen lisäksi kuin ihan parille henkilölle, koska en halunnut vastailla jatkuviin kysymyksiin asiasta. Nyt olen varma, että tein oikean päätöksen, fysioterapia on minun juttuni”, Koskinen kertaa tapahtumia.

Luopumisen tuska

Muutettuaan Kuopiosta Helsinkiin vuonna 2013 Riina Koskinen on ehtinyt asua HOAS:n opiskelija-asunnossa, Hollantiin lähteneen pelikaverin kämpässä ja parissa muussakin asunnossa. Tällä hetkellä hän asuu yhdessä Emilia Soinin, Suomen naisten ykköspelaajan ja maajoukkuekollegan kanssa kimppakämpässä Helsingin Munkkivuoressa, muutaman sadan metrin päässä Talin squashhallilta.

”Olihan se iso muutos tulla 16-vuotiaana yksin Kuopiosta Helsinkiin. Paljosta piti luopua, perhe ja ystävät jäivät Kuopioon ja ajattelin ensin, että opiskelen joka toisen jakson Märskyssä ja joka toisen Kuopiossa. Yhden kerran kokeiluksi se jäi ja sitten olin koko ajan Helsingissä.”

”Itsenäistymisen piti kuitenkin tapahtua nopeasti. Mutta minulla oli paljon hyviä squash- ja koulukavereita ja he auttoivat paljon. Ja vaikka olenkin asunut Helsingissä jo seitsemän vuotta, niin ajattelen niin, että lopullinen itsenäistyminen tapahtuu vasta sitten, kun voin huolehtia itsestäni täysin myös taloudellisesti. Nykytilanteessa aikaa työnteolle ei ole ja olen isosti kiitollinen perheelleni, että he mahdollistavat minulle opiskelun ja squashinpeluun. Tiedän, että tällainen ei ole läheskään kaikille nuorille urheilijoille mahdollista. Minulle on ja siitä iso kiitos lankeaa perheelleni”, Koskinen vakavoituu.

Squash ei lajina elätä kuin aivan maailman huippuja. Kun tenniksen palkintorahat ja mainostulot lasketaan miljoonissa, squashissa ne lasketaan tuhansissa.

”Ammattilaiset elättävät itsensä uransa ajan palkintorahoilla, sponsorituloilla, kutsuturnausten palkkioilla ja niin edelleen, mutta säästöön ei jää paljoakaan, monelle ei mitään. Siksi kaksoisura ja hyvän ammatin hankkiminen on minulle selvä asia. Ja toki ura voi loppua vaikka huomispäivänä pahaan loukkaantumiseen. On tärkeää, että on jotakin, mihin nojata.”

Kohti omia EM-kisoja

Koskinen on keskeinen pala Suomen naisten squashmaajoukkuetta yhdessä Soinin ja Emilia Korhosen kanssa, joka on saanut omat opintonsa päätökseen Englannissa ja voi nyt keskittyä kokonaan squashiin kotikaupungissaan Bristolissa.

Joukkue nousi vuoden 2019 EM-kisoissa A-ryhmään, jossa pelataan mitaleista ja naismaajoukkueen #ROAD2HEL-projekti on asettanut tavoitteekseen saavuttaa Helsingissä pelattavissa kotikisoissa mitalin.

”On se kova tavoite, mutta tehtävissä. Ja onhan se upeata, kun päästään pelaamaan  Kauppakeskus Triplaan sijoitettavalle kokolasikentälle, jossa meidän ja miesten joukkueiden pelit pelataan. Henkilökohtaisella puolella SM-kulta minulta puuttuu vielä ja se on yksi ehdottomista lähivuosien tavoitteistani. Samoin se, että palaan naisten ammattilaislistalla 100 joukkoon. Ja siitä sitten askel askelelta ylöspäin kohti kärkeä.”

Riina Koskinen on nyt 23-vuotias. Hän elää unelmaansa, opiskelee toiveammattiinsa ja panostaa sen rinnalla täysillä squashiin. Siihen kuului seitsemän vuotta sitten muun muassa muutto Helsinkiin. Mutta kuuluu siihen myös paljon muuta – vahvaa sitoutumista, motivaatiota, kunnianhimoa - ja kovaa työtä.

Näitä Riina Koskiselta ei puutu.

keskiviikko 4. marraskuuta 2020

KÄÄRMEEN VUONNA 2025

 

 

”Ennustaminen on vaikeaa, erityisesti tulevaisuuden”, sanoo vanha kiinalainen kansanviisaus. Olemme tänä vuonna nähneet, kuinka oikeassa vanhat kiinalaiset olivatkaan. Kuka olisi viime vuonna tähän aikaan osannut edes arvata, että ihmiskuntaa kohtaa maaliskuussa koronapandemia, joka pistää maailman sekaisin. Emmekä me osaa vieläkään ennustaa, milloin korona helpottaa ja elämä normalisoituu. Ja ironisinta tässä on se, että korona sai alkunsa juuri Kiinassa.

Ollaan kuitenkin tarkkoja: Bill Gates, Microsoftin perustaja ja yksi maailman rikkaimmista ihmisistä, varoitti meitä kaikkia jo vuonna 2018 vakavasta pandemiasta, joka tappaa miljoonia ihmisiä. Hänkään ei tiennyt, millaisesta viruksesta olisi kysymys, mutta hän näki kuitenkin oikealla tavalla tulevaan.

Missä suomalainen squash on kiinalaisena käärmeen vuonna 2025? Sen sijaan, että edes yrittäisin nähdä viiden vuoden päähän, yritän paaluttaa muutaman asian, joita pidän tärkeinä.

Lajikulttuuri

Squash täyttää Suomessa ensi vuonna 50 vuotta. Se on kunnioitettava ikä, jota on syytä arvostaa ja juhlistaa. Squash urheiluna on toki paljon vanhempi, mutta Suomeen laji tuli 1960-luvun lopulla. Puolessa vuosisadassa ehtii syntyä nuori kulttuuri, mutta tarvitaan vielä paljon aikaa, että maahamme syntyy sellainen squashkulttuuri, joka ohjaa, suuntaa ja viitoittaa lajin kehitystä tavalla, joka vie sitä halutulla tavalla eteenpäin.
Kulttuurin kehittymistä ei voi kiirehtiä, mutta sen sisältöön voi vaikuttaa.


Kriittinen massa

Laji tarvitsee paljon lisää nuoria, joista uusi squashsukupolvi voi kasvaa. Jos nuorien houkutteleminen lajin pariin olisi helppoa, se olisi tehty jo kauan sitten. Kilpailu nuorista on kovaa kaikkien urheilulajien ja muiden harrastusten kesken.
Kansainvälinen menestys on varmin yksittäinen tae saada uusia nuoria squashin pariin. Ja toinen on koulujen ja oppilaitosten aseman ja roolin vahvistaminen.
Helpommin sanottu kuin tehty.

Kansainvälinen menestys

Perun sanani ja teen yhden arvauksen viiden vuoden päähän: Emilia Soini ja Miko Äijänen ovat kumpikin ammattilaisten rankingissa TOP20:ssa. Sen sijaan en arvaa, ovatko he menossa listalla ylös- vai alaspäin. Kummallakin on tavoitteena päästä lajin ehdottomaan kärkeen, mikä on kova, mutta tehtävissä oleva tavoite. Päivittäinen tekeminen tänään tukee arvaustani.
Arvaan myös, että he vetävät vanavedessään muutaman muun suomalaisen mies- ja naispelaajan hyvinkin korkealle rankingissa.
Tältä osin olen optimistisen luottavainen.

Olympiastatus

Tämä on helppo: squash ei ole vuonna 2025 edelleenkään olympialaji. Sen sijaan mitä omituisempia (urheilu-)lajeja saa olympiastatuksen, koska Kansainvälinen Olympiakomitea juoksee rahan (lue:  trendikkäiden nuorten) perässä ja näin maailman mittakaavassa marginaalilajit jäävät epäoikeudenmukaisesti ilman olympiarenkaita.
Suomi tarvitsisi monen muun maan tapaan lajin olympiastatusta, koska se toisi niin paljon muuta hyvää tullessaan.

Onko meillä hyvä tulevaisuus?

Totta kai on, mutta meidän täytyy olla rohkeita visionäärejä ja tulevaisuuden merkkien lukijoita. Lajin terveysvaikutukset tunnustetaan yhä laajemmin, sen voimakas yhteisöllisyys on vahva vastavoima yhä itsekkäämmälle ja narsistisemmalle maailmalle. Ammattilaissquashin viihdearvo on korkea. On monia hyviä juttuja.

Nykyisyydestä pitää huolehtia, jotta tulevaisuus olisi mahdollisimman valoisa. Nyt suomalaisen squashin päättäjien tulee tehdä rohkeita ja ennakkoluulottomia päätöksiä. Vanhan säännön mukaan kahdeksan (8) näistä päätöksistä menee oikein ja kaksi (2) väärin. Pitää vain huolehtia siitä, että nuo kaksi eivät ole niitä kaikkein kriittisimpiä. Muiden kohdalla voidaan aina tehdä korjausliike.

Kuva: Petteri Repo

Teksti on alkujaan julkaistu Suomen Squashliiton Newsletterissä 5/2020

maanantai 29. kesäkuuta 2020

TAKAISIN KOHTI SQUASHKISOJA


Urheilu irtoaa koronapandemian ikeestä niin maailmalla kuin Suomessakin – ainakin toistaiseksi. Monenlaisia järjestelyjä on jouduttu tekemään ja tehdään edelleen, mutta suunta on kohti parempaa. Eri lajien kilpailutoiminta käynnistyy ja onhan kilpaileminen paremmuudesta kuitenkin urheilun syvintä ydintä, ei pelkästään aikuisilla, vaan yhtä lailla nuorilla ja lapsilla.
                          
Ammattiurheilu on liiketoimintaa, on sitten kyseessä joukkuelajit tai yksilölajit. Ja kuten niin suureen osaan kaikesta liiketoiminnasta, koronapandemia on iskenyt suoraan myös                           urheilubusinekseen ja välillisesti urheilusta riippuvaiseen toimintaan, esimerkiksi mediaan.                   
Moni urheilija on ollut taloudellisesti koetuksella ja kilpailutoiminnasta saatavat tulot ovat jääneet saamatta. Yhteistyökumppaneilta saatavat korvaukset ovat monella ainakin laskeneet, elleivät pudonneet täysin pois, koska urheilijan näkyvyys mediassa on kadonnut kokonaan tai osittain.

Kilpaurheilijan kohdalla tilanne on toisenlainen, kisaamaan ei ole päässyt, mutta se ei ole vaikuttanut taloudellisesti elämään ainakaan negatiivisesti, kenties jopa myönteisesti, koska urheiluun käytettävä rahamäärä on pienentynyt. Mutta se kilpailemisen suola on jäänyt puuttumaan ja sen myötä paljon.
                          
Oman lajimme kohdalla kisat päättyivät maaliskuun puolivälissä ja toivottavasti kohta päästään aloittamaan. Puoli vuotta on kuitenkin pitkä aika ilman kilpailuja ja pelikavereiden näkemistä muualtakin kuin kotikaupungista, jossa on päästy onneksi takaisin treenaamaan ja tapaamaan toisiamme.


Omat EM-kisat ensi keväänä

Pakkohan tässä on hehkuttaa omien ensi kevään EM-kisojen puolesta. Ne lienevät kuitenkin kisat, joita eniten odotetaan. Valmistelut ovat täydessä käynnissä ja ensimmäiset                         markkinointitoimenpiteet on jo tehty. Satsaus on kova, niin pelillisesti kuin 50 vuotta täyttävän Suomen Squashliiton ja koko suomalaisen squashin edelleen kehittämiseksi. Onhan se kova juttu, että Kauppakeskus Triplaan nousee kokolasikenttä, ns. show court, ja koko laji saa valtavasti huomiota. Jos olen ymmärtänyt oikein, Suomen ottelut niin miehissä kuin naisissa keskittyvät nimenomaan Triplaan.
                        
Mutta on paljon muutakin mitä odottaa. Junnut palaavat Junior Openien ja kansallisten kisojen pariin, samoin seniorit, jotka missasivat kesän MM-kilpailut. Kisoja siirrettiin vuodella eteenpäin, joten niitäkin odotellaan.

Kansallinen kilpailukalenteri päivittyy ja liiga käynnistyy uusituilla säännöillä. Ranking uusiutui jo, ja kun kävin vilkaisemassa omaa rankingiani, olin sijalla 192. Seniorirankingissa, M65, olin sijalla 2, joten kysyttäessä käytän sitä.
                          
Tähän loppuun kuitenkin vielä koko suomalaista urheilua koskeva huolenaihe. Veikkaus Oy on ollut jo kauan maamme keskeinen urheilun rahoittaja ja nyt sitä kautta urheiluun tuleva                     rahamäärä pienenee. Valtiovallalla on iso mietinnän paikka, miten urheilua maassamme arvotetaan ja kuinka sitä taloudellisesti tuetaan. Tämä koskee myös omaa lajiamme, jonka rahoituksesta huomattava osa tulee OKM:n kautta. Sitä on syytä huolella squashinkin pohtia.

Julkaistu 29.6.2020 Suomen Squashliiton Newsletterissä 3/2020

keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Emilia Soini kisatauolla: ”EI MUN SQUASHARKI OLE PAHEMMIN MUUTTUNUT”


Kuten odotettua, Euroopan Squashliitto on peruuttanut tämän vuoden osalta myös joukkueiden EM-kisat, jotka piti pelata Hollannin Eindhovenissa. Näin seuraavat EM-kisat ovat Suomen kotikisat vuoden 2021 keväällä.

”Suomen joukkue pelaa ensi vuoden kisojen A-ryhmässä muiden Euroopan kärkimaiden kanssa. Se on erinomainen tilanne paitsi pelaajien, myös mm. lajin kotimaisen näkyvyyden kannalta. Meille on rakentumassa erinomainen kokonaisuus”, toteaa Squashliiton toiminnanjohtaja Mika Monto.

Miesten maajoukkueessa puhaltavat muutoksen tuulet, sillä Miko Äijänen on ottamassa Olli Tuomiselta joukkueen ykköspelaajan paikan. Trinity Collegessa USA:ssa opiskeleva Äijänen pelasi rapakon takana erinomaista kautta ennen koronan iskemistä ja on kehittynyt yhä monipuolisemmaksi pelaajaksi. Äijänen on myös pelannut itsensä ammattilaisten PSA-listalla TOP100-pelaajan joukkoon.

Tuominen puolestaan on jättänyt yli 20-vuotisen upean uransa jälkeen ammattilaiskentät, mutta on edelleen erittäin arvokas pelaaja miesten maajoukkueelle. Tuominen pitää itsensä päivätyönsä ohessa erinomaisessa kunnossa ja pelaa Suomen tuoreena liigamestarina myös Euroopassa kolmen maan liigaa.

Lisäksi meillä ovat kokeneet Henrik Mustonen ja Matias Tuomi sekä joukko nuorempia pelaajia, joista kuka tahansa saattaa raivata tiensä kisajoukkueeseen.
Naiset kohti EM-mitalia

Suomen naisten squashmaajoukkue rakentuu Emilia Soinin, Emilia Korhosen ja Riina Koskisen ympärille. Soini on joukkueen ykkösnyrkki, joka hyvänä päivänä voi voittaa kenet tahansa eurooppalaisista vastustajistaan. Soinin ammattilaisranking on tällä hetkellä 54. ja ennen koronaepidemiaa kurssi oli selkeästi ylöspäin.

USA:ssa viime vuodet viettänyt Soini ja Koskinen harjoittelevat tällä hetkellä Suomessa, Korhonen on Dublinissa poikaystävänsä perheen luona.

”Teen joka päivä joogaharjoituksen ja kaksi muuta treeniä. Juoksen lenkkejä ja käyn salilla, jollainen perheellä on onneksi omassa talossaan. Aika paljon crossfitiä ja siihen lisäksi fillari-intervalleja ja yksi pitkä peruskuntotreeni viikossa”, Korhonen listaa viikko-ohjelmaansa.

Riina Koskisen treeniviikko on pitkälti samankaltainen, siihen kuuluu paljon fysiikkaharjoitteita, joista raastavimpina mäkijuoksut.

ROAD2HEL

Naisten maajoukkue on kunnianhimoisesti asettanut kotikisoissa tavoitteekseen mitalin. Se on kova, mutta realistinen tavoite. Se vaatii onnistumisia, ehkä ripauksen tuuriakin, mutta mahdollista se ehdottomasti on.

Soinin treeniviikko on kuusipäiväinen ja sunnuntaina levätään. Korhosen ja Koskisen tapaan treeneihin kuuluu juoksua, punttia, kuntopiiriä sekä kimmoisuus- ja ketteryysharjoitteita.


”Mä olen käynyt myös squashhallilla lyömässä ja tekemässä tekniikkatreenejä. Ne hallit, joissa on paljon muitakin lajeja, ovat pääsääntöisesti auki, kuten Esport Center, Merihaan Palloilutalo ja Tuusulan Tenniskeskus. Ei mun arki ole koronan takia pahemmin muuttunut, kenttätreenien ja kisojen osalta tietysti. Ja sen osalta, että isä kyyditsee mut treeneihin ja takaisin, kun se ei halua, että kuljen julkisilla. Se on musta tosi siistiä”, Soini toteaa.

Rajoitusten lievennysten myötä lajitreenit käynnistyvät kesäkuun alusta Squashliiton ohjeiden mukaisesti.

Suomen Squashliiton tiedote tekstini pohjalta 25.5.2020
Kuva: Tommi Tapola
                         

perjantai 1. toukokuuta 2020

ME SELVITÄÄN TÄSTÄ

Koronapandemia on Suomelle suurin takaisku sodan jälkeen. Sen vakavuudesta kertoo myös esim. valmiuslakien käyttöönotto, mikä on erittäin poikkeuksellista. Tätä kirjoittaessani Uudenmaan maakunnan raja on taas runsaan kahden viikon jälkeen avattu. Koulut ja oppilaitokset ovat edelleen kiinni, suvivirttä ei lauleta yhdessä, pääsykokeita ei järjestetä tai järjestetään poikkeavalla tavalla. Työpaikat lomauttavat ja käyvät YT-neuvotteluja. Lista on pitkä ja kaiken tämän te tiedätte.
Urheilukilpailut ja -tapahtumat on siirretty tai peruttu. Urheiluareenat ja -hallit ovat kiinni. Joukkueharjoitukset on kielletty, harjoittelu on omatoimista ja siis ensisijassa fyysisen kunnon ylläpitämistä ja parantamista. Tämä kaikki tuntuu hyvin kummalliselta. Meidän arkemme on muuttunut. Yhtäkkiä oravanpyörä ei enää pyörikään ja se vasta kummallista onkin. Nyt on tilaisuus tehdä kaikkea sellaista, johon ei normaalisti (muka) ole aikaa. On aikaa ajatella ja pohtia kaikenlaista – myös, mitä on tähänastisessa elämässään tehnyt ja suunnitellut tekevänsä. Kenties myös sitä, mitä kaikkea sitä onkaan tullut tehdyksi.
Uusi normaali

Tämä poikkeuksellinen aika tulee muuttamaan meitä, toisia enemmän ja toisia vähemmän. Arvomaailmamme joutuu tahtomattamme vaakakuppiin ja asenteitamme testataan päivittäin. Ja kun yhteiskunnan rattaat taas pyörähtävät käyntiin ja squashhallienkin ovet aukeavat, moni asia on muuttunut. On syntynyt ns. uusi normaali.
Jotkut meistä eivät koskaan palaa squashkentille ja toiset aloittavat lajin. Osa meistä hakee sisältöä elämäänsä jostakin aivan muista kuin tähänastisista asioista. Sosiaaliset kontaktit ja mahdollisuus olla ystävien ja tuttujen seurassa nousee aivan uuteen ulottuvuuteen.
Mitä jo on tapahtunut?
Squashliiton hallitus pisti kauden pakettiin. Ainoa oikea ratkaisu, kisojen jatkaminen olisi ollut vastoin ohjeita ja määräyksiä. Onnea liigamestareille! Toivottavasti syyskausi päästään aloittamaan normaaliaikataulussa.
PSA on tauolla ja pelaajat harjoittelevat omatoimisesti ja julkaisevat treenejään netissä. Pallonpomputtelua on nähty verkossa enemmän kuin koskaan.
Joukkueiden EM-kisat siirrettiin syksyyn, niitä ei ole vielä peruttu. Euroopan Squashliitto (ESF) hakee jäsenmaata, joka olisi valmis ja halukas järjestämään kisat syksyllä. Ei mikään helppo rasti.  Ja ensi keväänähän kisat ovat Suomessa ja jos tämän vuoden kisat peruuntuvat, maajoukkueemme pelaavat kumpikin nykytilanteen mukaisesti A-ryhmässä, mikä olisi meille tietysti erinomainen tilanne. Tosin, jos olen ymmärtänyt oikein, ESF on myös kysynyt jäsenmailtaan mielipidettä siitä, että vuoden 2021 kisat peruttaisiin ja seuraavat kisat pelattaisiin vuonna 2022. Jos näin on, en ymmärrä logiikkaa, sillä EM-kisathan ovat vuotuinen kisa. Oma liittomme luonnollisesti haluaa järjestää kotikisat ensi vuonna.

Senioripelaajien osalta tilanne on masentava. Mastersit ovat alkuvuoden kisojen jälkeen kaikki peruttu, myös Meltron Finnish Masters Open. Elo-syyskuun vaihteessa piti olla senioreiden MM-kisat Puolan Wroclacissa, mutta nyt nekin on peruttu. Minulla alkoi fillarikausi.
Seurojen tulevaisuus

Paitsi, että tämä kaikki on hankalaa ja vaikeata meille henkilökohtaisesti, se on sitä myös koko suomalaiselle urheilulle, lajiliitoille ja seuroille. On arvioitu, että urheilu Suomessa menettää noin 80 miljoonaa euroa ja vaikka valtiovalta onkin luvannut tukensa urheilun toimijoille, korona on elämän ja kuoleman kysymys myös monelle urheiluseuralle ja valitettavasti moni seura joutuu lopettamaan toimintansa. Meillä on maassamme noin 40 squashseuraa pienestä kolmen jäsenen Wiipurin Squashkerhosta (WSK) maamme suurimpaan Espoo Squash Rackets Clubiin (ESRC).  WSK, eli Pasi & Kari Lehtola ja minä pärjäämme kyllä seurana kuten ennenkin, mutta ESRC:n ja muiden suurien seurojen kohdalla tilanne on ihan toinen. Kun ei ole toimintaa, ei ole tuloja, mutta on silti menoja. En tiedä seurakohtaisia tilanteita, mutta tiedän, että tilanne on vaikea.
Tsemppiä kaikille

Kukistettuaan tämän pandemian maailma ei ole entisensä. Moni asia muuttuu pysyvästi ja syntyy uusi normaali. Niin käy myös urheilussa, jonka merkitys kansakuntaa yhdistävänä ja sen itsetuntoa kohottavana tekijänä kasvaa ja korostuu entisestään. Aivan kuten Suomessa kävi itsenäistymisemme alkuvuosina ja sodan jälkeen.
Suomalainen squashyhteisö on jatkossa yhä eheämpi ja tiiviimpi. Paluu halleille ja kentille on isompi ja tunteellisempi asia kuin ehkä koskaan ennen.

Toivotan teille kaikille tsemppiä ja jaksamista. Yritän parhaani mukaan myötäelää kaikessa siinä murheessa ja surussa, mitä tämä vitsaus on vääjäämättä osalle meistä aiheuttanut. Mutta me selviämme tästä. Jälleennäkemisen ja -pelaamisen riemu on suuri.
Julkaistu Suomen Squashliiton Newsletterissä 2/2020

keskiviikko 4. maaliskuuta 2020

SQUASHIN ARVOKISOJA PUKKAA

Arvokisat ovat urheilun kuninkuusluokka. On etuoikeus ja kunnia saada edustaa maataan ja sitä kautta edistää oman maansa brändiä ja mainetta. Toivottavasti kukaan EM-kisoihin matkaavista Suomen squashmaajoukkueen jäsenistä ei kuitenkaan jossakin kohdassa tokaise:
”Teen parhaani ja katsotaan, mihin se riittää.”
Yllä oleva on lause, jota vihaan urheilussa ehkä eniten. Noinhan se tietysti on, kukin pelaa niin hyvin kuin osaa ja sitten voittaa tai häviää. Valitettavasti kovin moni suomalaisurheilija – lajista riippumatta – vähättelee aivan turhaan omia mahdollisuuksiaan ja ikään kuin jo etukäteen asettaa itsensä mentaalisesti tilaan: ”no, pessimisti ei ainakaan pety.” Voittamaan lähdetään joka matsia ja pään pitää olla samassa moodissa. Se on mentaalivalmennusta ja parasta sellaista on, kun voittaa tiukan ottelun.

Squashin EM-kisoihin lähdetään huhtikuun lopussa siinä mielessä hyvästä tilanteesta, että sekä miehet että naiset pelaavat ylimmässä A-ryhmässä eli edustavat maatamme Euroopan kärkimaiden joukossa. Miesten puolella meillä on tilanne, jossa Miko Äijästä lukuun ottamatta saamme jalkeille parhaan mahdollisen joukkueen, kun joidenkin vuosien tauon jälkeen Henrik Mustonen on joukkueessa mukana. Tiukka paikkahan Hekellä ilmeisesti ykköspelaajana on, mutta jotenkin luotan siihen, että Heke saa piiskattua itsensä hyvään kisamuottiin ja hoitaa oman rastinsa hienosti. Olli Tuominen on edelleen kivikova ja Matias Tuomi, Jaakko Vähämaa ja Tatu Knuutila lyövät kaiken peliin. Haluan uskoa, että Suomi säilyttää paikkansa A-ryhmässä. Enempää minäkään en uskalla toivoa.
Naisten puolella #ROAD2HEL-trio, Emilia Korhonen, Riina Koskinen ja Emilia Soini, muodostaa joukkueen rungon, jota Milla Uusitalo ja Maarit Ekholm kotiin jäävänä varamiehenä hienosti täydentävät. Trio on vahva, sillä on potentiaalia vahvoihin esityksiin.
#ROAD2HEL on projekti, jonka huipennus on ensi vuoden EM-kotikisoissa Helsingissä. Tavoitteena on silloin saavuttaa mitali. Se on kova, mutta ehdottomasti saavutettavissa oleva tavoite. Välietappina on A-ryhmän paikan säilyttäminen tämän kevään EM-kisoissa, jotka pelataan Hollannin Eindhovenissa. Lujaa saavat daamitkin kentällä mennä, mutta Mikko Alataloa lainaten ”leuhkat ovat eväätkin.”


Upeat SM-kisat
Muutama viikko sitten pelattiin SM-kisat Talihallissa. Mukana oli upeasti yli 130 osallistujaa ja fiilis hallilla oli koko viikonlopun ajan hieno. Myös media noteerasi kisat hienosti YLEn johdolla. Erikoislähetys finaalipäivänä, Urheiluruutu ja Emppa Soinin iso henkilökuva olivat komeaa katsottavaa. Sosiaalinen media ja muu digitaalinen media tykittivät hyvin kisatunnelmia kaikki kolme päivää. Hattua ilmaan järjestäjille!
Olli otti 18. mestaruutensa ja Emppa 5. SM-kultansa. Ollin ja Heken finaali oli odotettu kohtaaminen ja Olli osoitti edelleen huippukuntonsa ja voitti 3-0. Riina puolestaan antoi täyden vastuksen Empalle naisten finaalissa ja nappasi yhden erän. Ykköspelaajamme hoiti kuitenkin hommansa ja voitti ottelun erin 3-1.
Ja vaikka muut luokat jäävät ymmärrettävästi vähemmälle huomiolle, Talissa nähtiin huimia taistoja ja vääntöjä sekä loistavaa yhteisöllisyyttä, joka on lajillemme tyypillistä.
Eikä tässä vielä kaikki
Sokerina pohjalla, tai ihan miten vaan, ovat senioreiden MM-kisat elokuun lopussa Puolan Wroclavissa. Edelliset kisathan pelattiin kaksi vuotta sitten Charlottesvillessa USA:ssa, joten oli selvää, että silloin osallistujamäärämme jäi melko pieneksi. Mutta nyt uskon, että kisoihin lähtee 25-30 pelaajaa, mikä sekin osoittaa, kuinka hyvin seniorisquash Suomessa voi.
Harjoittelu on jo monella täydessä käynnissä, MM-leiritystä on luvassa maaliskuusta alkaen ja voisi olettaa, että ottelutuntumaa haetaan paitsi kotimaan kisoista, myös Euroopan Masters-kisoista, joista huipennuksena Meltron Finnish Masters loistavasti noin kuukautta ennen MM-kisoja.
Mutta
Yksi tumma pilvi kuitenkin leijuu kaiken yllä. Kukaan ei tiedä, kuinka koronaviruksen etenemisen kanssa käy. Turvatoimia myös urheilun piirissä on tiukennettu, jalkapalloa pelataan ilman yleisöä, lisää F1-kisoja on vaarassa ja Tokion olympialaisten siirtämisestä vuodella on keskusteltu. Ja paljon muuta.
Emme tiedä, kuinka tässä vielä käy. Toivotaan, että asiat selviävät ja kaikki squashkisat voidaan viedä suunnitellusti läpi. Ainakin tätä juttua karkauspäivänä kirjoittaessani suomalaisnuoret ottavat innolla osaa German Junior Openiin Saksassa.
Hyvää ja tervettä squashkevättä kaikille!

maanantai 17. helmikuuta 2020

REISSUMIES SM-KISOISSA


Henrik Mustonen on pelannut squashammattilaisena runsaat 10 vuotta. Hänen paras listasijoituksensa on 35. vuodelta 2014, jolla sijalla on ollut urallaan kahdesti. Ammattilaisturnauksia hän on pelannut 151 ja ollut 10 kertaa finaalissa. Tällä hetkellä hänen sijoituksena on sadan päälle (112.), mutta tavoitteena on paluu TOP100 joukkoon.

”Olen sitä mieltä, että mulla on vielä paras squash edessä, ei takana. Olen näyttänyt itselleni, että pystyn pelaamaan korkealla tasolla ja sinne on tavoite päästä takaisin”, toteaa Mustonen ennen SM-finaalin alkua.

Mustonen on voittanut SM-kultaa vuonna 2015 ja on nyt muutaman vuoden tauon jälkeen taas mukana. Kisan kakkossijoitettu Mustonen selvitti tiensä finaaliin yhtä vaivatta kuin ykkössijoitettu Olli Tuominen.

Miko Äijänen, joka opiskelee Yhdysvalloissa, on Tuomisen jätettyä ammattilaiskentät tämän hetken ykköspelaajamme maailmalla. Äijäsen ranking on 89., mutta SM-kisoihin hän ei Trinityn Collegesta Connecticutista matkannut.

Paljon ulkomailla

Mustonen pelaa pääsääntöisesti ulkomailla ja parhaimmillaan matkustuspäiviä kertyy yli 200 ja vuosittainkin keskimäärin 150. Ja siihen tarvitaan myös rahaa.

”Pelkät lennot ovat yli 10000 euroa ja siihen hotellit ja muut kulut päälle, joten jos käytössä olisi vuositasolla 25.000 €, ei tarvitsisi murehtia, meneekö suoralla lennolla vai kolmen pompun kautta.”

Raha ei ratkaise kaikkea eikä sen puute ole syy eikä Mustosen selitys sille, ettei sijoitus tällä hetkellä ole korkeampi. Hän on oman tiensä kulkija, jonka parhaat squashvuodet ovat varmasti vasta tulossa. Hän tuli takaisin vuonna 2018 murtuneen jalan jälkeen ja hän nousee varmasti uudelleen. Ensin TOP100:n joukkoon ja siitä edelleen ylöspäin.

Tuominen vahvempi

SM-kisojen finaalissa Helsingissä Olli Tuominen oli Mustosta vahvempi. Ammattilaiskentät jättänyt Tuominen on edelleen huippukunnossa ja pelaa Mustosen tavoin liigaa Euroopassa useammassakin joukkueessa eikä siellä voi jäähdytellä. Tuominen voitti SM-finaalin erin 3-0 ja ripusti kaulaansa 18. SM-kultamitalin. Sekin on Suomen ennätys. Miesten puolella.

Kuvateksti: Olli Tuominen (etualalla) ja Henrik Mustonen
Kuva: Tommi Tapola

keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Emilia Soini: VASTARANNAN KIISKI JA LAJINSA SUOMEN PARAS


Päivitykset kursivoitu.
Juttu julkaistu ensimmäisen kerran SquashUutisissa 2-2014

Urheilutoimittajain Liitto on tänään (15.1. 2020) valinnut lajiensa parhaat urheilijat. Lajien parhaita on valittu vuodesta 1946 ja viime vuonna 2019 lajinsa parhaita valittiin kaikkiaan 76. Liitto valitsi Emilia Soinin squashin parhaaksi eikä syyttä. Emilia on tällä hetkellä selkeästi korkeimmalle ammattilaisrankingissa sijoittunut suomalaispelaaja.

Yhdysvaltalainen Amanda Sobhy on yhdistänyt menestyksellisesti kaksi asiaa: opiskelun ja squashammattilaisuuden. Harvardin yliopistossa opiskelevalla Sobhyllä on meneillään toiseksi viimeinen vuosi ja PSA-rankingissa hän on sijalla 16 (5/2014). Sanotaan, ettei tämä ole mahdollista kuin poikkeustapauksissa, mutta Emilia Soinikin on poikkeustapaus, mitä suurimmassa määrin.

Amanda Sobhy on sittemmin suorittanut tutkinnon Harvadista ja hänen nykyinen PSA-sijoituksensa on 8 (1/2020).

”Juuri se, kun sanotaan, että joku asia ei ole mahdollista, motivoi mua ihan älyttömästi. En usko, ennen kuin olen kokeillut. Ja jos ei mene kerralla, kokeilen toisen kerran, ja kolmannen. Kerta kielon päälle on sanonta, joka sopii mulle tosi hyvin”, kertoo Emilia itsestään.

Muutto USA:han

Emilia, tai Emppa, kuten häntä kutsutaan, kävi Mäkelänrinteen yhteiskoulun lukion, mutta ei kirjoita ainakaan tässä vaiheessa ylioppilaskirjoituksia. Veri vetää maailmalle opiskelemaan ja pelaamaan squashia. Ja kun tällainen ajatus syntyi, se tehtiin emppamaiseen tapaan mahdolliseksi. Ensi syksynä hän aloittaa opinnot St. George`s High Schoolissa Rhode Islandilla. Koulu on yksityinen sisäoppilaitos ja Emppa menee sen viimeiselle luokalle tavoitteenaan valmistua koulusta vuoden kuluttua. Opinnot ovat pitkälle yleisopintoja.

Emppa suoritti high schoolin menestyksellisesti, mutta yliopisto-opintoja hän ei ole ainakaan vielä aloittanut. Lisäksi hän on ollut yhteydessä Mäkelänrinteen yhteiskouluun ja sopinut lukio-opintojensa loppuunsaattamisesta. Se tarkoittaa päättötodistuksen saamista ilman - ainakin toistaiseksi - ylioppilaskirjoituksia.

”En vielä ole varma, mitä mua kiinnostaisi opiskella sitten tämän jälkeen, mutta uskonto, etiikka ja psykologia kyllä kiinnostavat, joten jotain tällaista se voisi olla. Kyllä lähtökohta ainakin tällä hetkellä on se, että jään USA:han ja haen johonkin yliopistoon”, Emppa kertoo. 

Kansainvälinen tyyppi

Emilia pitää itseään aika kansainvälisenä tyyppinä. Hänellä on tukijoidensa ansioista ollut mahdollista kisata ikäisekseen paljon ulkomailla ja yksi kisa Yhdysvalloissa oikeastaan muutti kaiken.

”Kun osallistuin US Junior Openiin 2012, pärjäsin hyvin. Kukaan ei siellä oikein tuntenut mua eikä mua sijoitettu 1-16 joukkoon ja pääsin neljännesvälieriin asti. Sitten scoutit kiinnostuivat musta, ottivat yhteyttä ja sain tarjouksia eri kouluihin ja mulla on edelleenkin hyvät yhteydet moniin henkilöihin ja paikkoihin USA:ssa.”

Tavoitteenaan Emilialla on High Schoolin jälkeen päästä vuonna 2015 opiskelemaan johonkin hyvään yliopistoon, jossa opiskelu ja pelaaminen yhdistyvät toisiinsa. St Georgen koulussa Emilialla on hyvät pelimahdollisuudet, squashkentät ovat viereisessä rakennuksessa.

Yliopisto-opintojen sijaan Empan päivät täyttyvät oman kilpauran rinnalla squashvalmentamisesta. Hänen oma valmentajansa on muuttanut Floridaan, joten se saattaa tarkoittaa Empan kohdallakin paikanvaihtoa. Katsotaan, mitä tapahtuu.

”Liityn siellä heidän tyttöjoukkueeseensa ja koulun joukkue osallistuu koulujen väliseen liigaan ja sitten pelataan kansallisia kisoja. Ja mahdollisuuksien mukaan osallistun myös Jenkeissä pelattaviin PSA-kisoihin”, Emilia hahmottelee tulevaa squashvuottaan.

Pari ensimmäistä vuotta USAssa olivat Empan mukaan vähän hakemista. On treenaamista ja sitten on treenaamista eli sitä kuvittelee treenaavansa hyvin ja kovaa, mutta ei se sitä kuitenkaan ole. Nyt on, nyt Emppa on fit.

”En ole tavallinen pelaaja enkä haluakaan olla”

Emilia on tullut squashiin sulkapallon kautta ja sen lisäksi hän harrasti yleisurheilua, telinevoimistelua ja ratsastustakin aika pitkään.

”Oon viime aikoina käynyt pitkän tauon jälkeen taas ratsastamassa, kun mun koulukaverilla on hevonen. Se on ollut tosi siistiä. Urheilulajeista squash veti silloin aikanaan pisimmän korren eikä sitä päätöstä ole tarvinnut katua. En ole mikään tavallinen pelaaja, mua on vaikea istuttaa mihinkään muottiin. Ja juuri siitä mä pidän. Pelaan vaikeasti ennakoitavaa squashia enkä edes halua, että jutut menevät tietyllä tavalla. Ne voi mennä eri tavallakin, ihan periaatteesta”, vastarannan kiiski toteaa.

Ratsastus on edelleen Empalle iso juttu ja aina kun siihen tarjoutuu mahdollisuus, siihen tartutaan.

Empan valmentautumisessa fysiikan kehittämiseen on kiinnitetty aiempaa enemmän huomiota ja viime kesä oli Empan harjoittelussa erittäin onnistunut, mikä sitten on näkynyt nousevana trendinä rankingissa. Hänen tuore sijoituksensa ammattilaislistalla on 54 (1/2020).

Koulunkäynti puolestaan on Emilialle kaksipiippuinen juttu. ”Seiskaluokalle asti koulu maistui, mulla oli ysin keskiarvo. Mutta sitten se ei ole enää oikein napannut. En ole varsinaisesti mikään lukijatyyppi. Jos kaiken voisi tehdä vain koulussa, ei olisi mitään ongelmaa. Mutta esimerkiksi kokeisin luku kotona ei vaan oo mun juttu. Ja jos koulussa opettaja antaa vaikkapa biologiasta suomenkielisen monisteen, niin ei voisi vähempää kiinnostaa. Mutta jos se sama juttu on englanniksi, se voi olla maailman kiinnostavin asia. Jotenkin kielellä vaan on mulle niin iso merkitys.”

Kentän ulkopuolella

Emilia kuvaa itseään äkkipikaiseksi, rempseäksi ja hyvin sosiaaliseksi. Varsin realistinen tulkinta monen mielestä. Mutta ei häntä pidä yrittääkään istuttaa mihinkään normikaavaan. Emilian perheeseen kuuluu äidin ja isän lisäksi vuotta vanhempi isoveli ja seitsenvuotias pikkuveli.

Pikkuveli (nyt 12 v.) pelaa myös nykyisin squashia, joten perheen squashinnostus on levinnyt edelleen.

”Isoveljen kanssa olen alkanut tulla viimeaikoina paremmin toimeen ja pikkuveljen kanssa menee kivasti, olen kenties hänelle vähän sellainen äitihahmo.”

Nuorten tapaan Emilia hengailee mielellään vapaa-aikanaan kavereidensa kanssa ja sosiaalisesta mediasta on tullut osa päivittäistä kanssakäymistä monien kanssa. Samoin elokuvista ja TV:sta.

”Dear John on mun lempileffa. Googlaa vaan kuvia Channing Tatumista, niin tiedät, miksi mä fanitan sitä. Niin ja Gossip Girl on tosi siisti sarja. Näitä kun katsoo, niin voi unelmoida niin monia hyviä asioita”, Emilia kertoo.

Kohti MM-kisoja

Emilian junioriaika squashissa päättyy, kun hän lokakuussa täyttää 19 vuotta. Suomessa juniorikisat on pelattu ja hänen viimeinen kisansa ovat Namibiassa elokuussa pelattavat MM-kisat.

”Siihen se sitten päättyy ja alkaa uusi vaihe, muutto USA:han vuodeksi ja kenties pidemmäksikin aikaa. Ai niin, muista kirjoittaa, että voitin hallitsevan junioreiden Euroopan mestarin, Belgian Nele Gilisin kevään lopulla. Se tuntui hyvältä”, Emilia vielä muistuttaa.

PS. Olen tehnyt Squash-lehteen vuosikymmenten aikana kymmenittäin haastatteluja. Tähän juttuun perustuva haastattelu oli miellyttävä kokemus ja sujui mainiosti. Sen sopiminen ja järjestäminen sen sijaan oli yksi haastavimmista kaikkien näiden vuosikymmenten aikana. Mutta Emilia onkin kaikessa loistavuudessaan poikkeustapaus.

Emppa on edelleen poikkeustapaus, mutta aikuismaisemmalla, kypsemmällä tavalla ja hyvä niin.

”Kerta kiellon päälle on sanonta, joka sopii mulle tosi hyvin.”

Jari Mether
Kuva: Petteri Repo