VENÄJÄ, ISO-BRITANNIA, ISLANTI

Tähän alkuun tiedoksi kaikille lukijoille, että blogitekstini löytyvät jatkossa osoitteesta jarimether.blogspot.fi 

Nyt teillä kaikilla on halutessanne mahdollisuus kommentoida ja jatkaa keskustelua blogieni pohjalta. Olkaa aktiivisia, toivottavasti tekstini synnyttävät ajatuksia, kysymyksiä ja jatkokeskustelua.

Venäjän yleisurheilijat on suljettu niin EM-kisoista kuin Rion olympialaisista joitakin poikkeuksia lukuunottamatta. Joissain muissakin lajeissa on tullut takapakkia ja jalkapallon EM-kisoista tuli lähtö kotiin ennen kuin tosipelit edes alkoivat.

Iso-Britannian kansa äänesti itsensä ulos EU:sta ja siihen ei valtiojohdolla ole nokan koputtamista, sellaisen lain kun olivat säätäneet. Ero äänestyksessä oli parin prosenttiyksikön luokkaa. ”Kansa on puhunut, pulinat pois.” Tai ehkä ei sittenkään, erilaisia ajatuksia on, joilla tämä päätös voitaisiin kenties mitätöidä. Ilmassa on vuosikymmenen puhalluksen aineksia. Ja kaiken kukkuraksi maa koki nöyryyttävän tappion Islannille jalkapallon EM-kisoissa. What an exit-week.

Islanti on edennyt futiksen EM-kisoissa sensaatiomaisesti puolivälieriin. Helsingissä asuu rutkasti enemmän ihmisiä kuin koko Islannissa ja heillä on ruotsalainen päävalmentaja. Niin on Suomellakin, mutta ei tästä nyt sen enempää.

Venäjällä on ilmeisesti vallinnut järjestelmällinen, organisoitunut doping-käytäntö jo vuosia. Ammattiurheilijat on valjastettu palvelemaan poliittisia päämääriä ja valtion etuja – unohtamatta toki henkilökohtaisia etujakaan, sillä Venäjällä on aina osattu arvostaa ja palkita menestyneitä urheilijoita, keinoista riippumatta. Ja sitten kun urheilun globaalit järjestöt yrittävät kitkeä kielletyt aineet sen urheilusta, nousee hirveä huuto, johon osallistuu myös maan ylin poliittinen johto. Mitä siitä tulisi jos tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja ulkoministeri Timo Soini ottaisivat yhtä napakasti kantaa suomalaisten doping-urheilun ja -urheilijoiden puolesta?

Ja kuin kirsikkana kakun päällä Venäjän jalkapallomaajoukkue palasi häntä koipien välissä kotiin EM-kisoista. Esitys oli väritön, hajuton ja mauton eikä joukkue ansainnut yhtään enempää. Pelaajia hävetti oma esitys ihan oikeasti ja sen näki konkreettisesti, kun kapteenin nauha ei meinannut kelvata kenellekään pelaajavaihdon yhteydessä. Kauas on tultu Valeri Lobanovskin ajoista.

Iso-Britannian kansa äänesti ei EU:lle ja nyt se pohtii, miten tästä eteenpäin. Samaa pohtivat EU:n johtajat. Eihän tässä näin pitänyt käydä. Ja jos Iso-Britannia lopulta todella eroaa ja solmii EU:n kanssa jonkinlaisen sopimuksen, kuten Norja, mitä sitten tapahtuu? Lähteekö Ranska EU:sta, lähteekö Kreikka jne.?

Iso-Britanniassa poliitikot ovat säätäneet lain, jonka mukaan EU:ta koskeva kansanäänestys on sitova. Kuinka järkevää voi olla antaa kansalaisille päätösvalta asiassa, josta monella ei ole riittävästi objektiivista tietoa rationaalisen päätöksen tekemiseksi. Kuinka moni äänesti emotionaalisten argumenttien pohjalta? Ilmeisen moni. Eikä edellä oleva ole mikään anti-demokratia –kommentti.

Roy Hodgsonin aika Englannin jalkapallomaajoukkueen päävalmentajana päättyi eroamiseen Islanti-tappion jälkeen. Ei ehtinyt jalkapalloliitto erottaa. Hodgson nosti palkkaa 4,6 miljoonaa dollaria kaudessa, joten eipä suurta taloudellista hätää. Islannin valmentaja teki omaa työtään osa-aikaisesti hammaslääkärin työnsä ohessa. Seuraavaksi kenties kuulemme Wayne Rooneyn ilmoituksen, että maajoukkuepelit olivat tässä.

Islannin kansa elää saarella, jossa ilmasto ei aina todellakaan helli kansaa. Kun lapset viedään aamuisin päivähoitoon, mukaan pakataan niin toppatakit kuin uimahousutkin. Koskaan ei nimittäin tiedä, millainen päivä tulee.

Islannin rankka pankkikriisi päättyi vuonna 2008. Turskaa tuli noin 80 miljardia ja ihmisiltä meni työpaikkoja hullun lailla.  Siitä on askel askelelta yhdessä toivottu ja elämä on palannut raiteilleen.
Islantilainen sisu on vienyt maata eteenpäin ja viimeistään nyt jokainen islantilainen tietää, mikä on flow-tila. Jos ei tiedä, on ollut jollakin toisella planeetalla.

Saako tämä saaga vielä jatkoa, kun vastaan asettuu kisojen isäntämaa Ranska? Miksi ei saisi? Islannilla on vain lisää voitettavaa. Kaikki uskottu ja toivottu on jo voitettu. Joukkuetta odottaa sankarien kotiinpaluu, käy Ranska-pelissä kuinka tahansa.

”OON MÄ KUITENKIN KOHTALAISEN KOVA JÄTKÄ”

Tämän kesän alussa tapahtui jotain, jota en ehkä osannut odottaa, mutta joka tuntui fantastisen hyvältä. Oli löydetty jotakin uutta ja hienoa. Olli Tuominen ja Tomi Niinimäki tekivät yhden viikon  squashin roadshown viidelle paikkakunnalle eri puolilla Suomea. Ohjelmaan kuului pelaajien ja valmentajien valmennusta, keskustelua, tutustumista lajiin – kaikkea sitä, mitä meidän laji-ihmisten kuuluukin tehdä. Ja mikä parasta, sosiaalinen media päivitti Ollin ja Tomin tapahtumia koko matkan ja päivitysten perusteella tapahtumat olivat menestyksiä. Tämä oli upea setti.

Pitää mennä ajassa rankasti taaksepäin, aina 1980-luvulle ja Helsingin Kannelmäkeen, sillä sieltä tämä tarina alkoi. Kantsun pellolle oli noussut squashhalli ja kun vuonna 1979 syntynyt Olli oli kasvanut mailankorkuiseksi, pääsi hän aina joskus isän ja neljä vuotta vanhemman Timo-veljen mukana hallille. Loppu on legendaarista.

Ja nyt on Ollin vuoro antaa takaisin kaikille uusille mailankorkuisille ja miksei vanhemmillekin. Mikä merkitys esikuvalla ja roolimallilla onkaan nuorille, joista moni tapasi Ollin nyt ensimmäistä kertaa. Ja on sillä toki merkitystä meille jo kauemminkin pelanneille. On se vaan niin hienoa päästä seuran pikkujoulusquashissa kentälle huippupelaajan kanssa ja kun onnistuu kerran vetämään pokalla pallon nikkiin, niin se on nimenomaan taitoa. 

Kodilla oli iso vaikutus Ollin squashuraan, siitä hän on kertonut itsekin aiemmin. Kaikilla nuorilla ei kuitenkaan ole yhtä otollista tilannetta ja siksi tällaisilla kohtaamisilla voi olla valtava merkitys nuoren motivaatiolle ja halulle jatkaa lajin parissa. Olli aloitti Jaffa Cup –kisoilla - ja joi paljon Jaffaa. Tämän päivän nuorilla on onneksi sama mahdollisuus, sillä liitto on yhdessä seurojen kanssa organisoinut nuorten kisoja eri puolille maata.

Kuten Olli on todennut, moni urheilija törmää uransa nuoruusvaiheessa siihen suureen eroon, mikä juniori- ja aikuisurheilun välillä on – tai voi olla. Ero voi joillekin olla niin suuri, että ura tyssää siihen, ellei urheilijan ympärillä ole toimivaa tukiverkkoa, joka auttaa vaikeina hetkinä. Ollin kohdalla tuota kuilua ei koskaan tullut, kiitos kodin, Timo-veljen ja muiden pelaajien.

Tämä sama ehjä ja onnistunut siirtyminen junioripeleistä aikuisten puolelle on mahdollista toteuttaa hyvällä seuratyöllä, jossa ohjaajat ja valmentajat opastavat nuoria askel askelelta eteenpäin. Ja kun kokeneemmat pelaajat saadaan entistä paremmin mukaan toimintaan, esikuvien ja hyvien roolimallien merkitys sen kuin kasvaa.

Kodin rinnalla myös koululla on parhaimmillaan suuri, positiivinen vaikutus nuoren tulevaisuuteen, ei vain ammatillisesti, vaan myös urheilullisesti.

Olli kävi yläasteen Pohjois-Haagan Yhteiskoulussa ja lukion Mäkelänrinteen lukiossa, kumpikin erinomaisia opinahjoja urheilu-urankin kannalta. Tänään urheiluakatemioiden verkosto on vielä paljon kattavampi ja urheilevilla nuorilla on hyvät mahdollisuudet kaksoisuran rakentamiseen. Näitä mahdollisuuksia tulee hyödyntää kaikin tavoin.

Ollilla alkaa uran 21. kausi. Se on niin käsittämätön juttu, että tähän on helppo lainata Ollin lausetta, jonka hän sanoi minulle kolme vuotta sitten Squashlehden haastattelussa:

”Oon mä kuitenkin kohtalaisen kova jätkä.”

Jatkan tähän, kuten jatkoin silloinkin: On se hirmuisen kova jätkä.