”OON MÄ KUITENKIN KOHTALAISEN KOVA JÄTKÄ”

Tämän kesän alussa tapahtui jotain, jota en ehkä osannut odottaa, mutta joka tuntui fantastisen hyvältä. Oli löydetty jotakin uutta ja hienoa. Olli Tuominen ja Tomi Niinimäki tekivät yhden viikon  squashin roadshown viidelle paikkakunnalle eri puolilla Suomea. Ohjelmaan kuului pelaajien ja valmentajien valmennusta, keskustelua, tutustumista lajiin – kaikkea sitä, mitä meidän laji-ihmisten kuuluukin tehdä. Ja mikä parasta, sosiaalinen media päivitti Ollin ja Tomin tapahtumia koko matkan ja päivitysten perusteella tapahtumat olivat menestyksiä. Tämä oli upea setti.

Pitää mennä ajassa rankasti taaksepäin, aina 1980-luvulle ja Helsingin Kannelmäkeen, sillä sieltä tämä tarina alkoi. Kantsun pellolle oli noussut squashhalli ja kun vuonna 1979 syntynyt Olli oli kasvanut mailankorkuiseksi, pääsi hän aina joskus isän ja neljä vuotta vanhemman Timo-veljen mukana hallille. Loppu on legendaarista.

Ja nyt on Ollin vuoro antaa takaisin kaikille uusille mailankorkuisille ja miksei vanhemmillekin. Mikä merkitys esikuvalla ja roolimallilla onkaan nuorille, joista moni tapasi Ollin nyt ensimmäistä kertaa. Ja on sillä toki merkitystä meille jo kauemminkin pelanneille. On se vaan niin hienoa päästä seuran pikkujoulusquashissa kentälle huippupelaajan kanssa ja kun onnistuu kerran vetämään pokalla pallon nikkiin, niin se on nimenomaan taitoa. 

Kodilla oli iso vaikutus Ollin squashuraan, siitä hän on kertonut itsekin aiemmin. Kaikilla nuorilla ei kuitenkaan ole yhtä otollista tilannetta ja siksi tällaisilla kohtaamisilla voi olla valtava merkitys nuoren motivaatiolle ja halulle jatkaa lajin parissa. Olli aloitti Jaffa Cup –kisoilla - ja joi paljon Jaffaa. Tämän päivän nuorilla on onneksi sama mahdollisuus, sillä liitto on yhdessä seurojen kanssa organisoinut nuorten kisoja eri puolille maata.

Kuten Olli on todennut, moni urheilija törmää uransa nuoruusvaiheessa siihen suureen eroon, mikä juniori- ja aikuisurheilun välillä on – tai voi olla. Ero voi joillekin olla niin suuri, että ura tyssää siihen, ellei urheilijan ympärillä ole toimivaa tukiverkkoa, joka auttaa vaikeina hetkinä. Ollin kohdalla tuota kuilua ei koskaan tullut, kiitos kodin, Timo-veljen ja muiden pelaajien.

Tämä sama ehjä ja onnistunut siirtyminen junioripeleistä aikuisten puolelle on mahdollista toteuttaa hyvällä seuratyöllä, jossa ohjaajat ja valmentajat opastavat nuoria askel askelelta eteenpäin. Ja kun kokeneemmat pelaajat saadaan entistä paremmin mukaan toimintaan, esikuvien ja hyvien roolimallien merkitys sen kuin kasvaa.

Kodin rinnalla myös koululla on parhaimmillaan suuri, positiivinen vaikutus nuoren tulevaisuuteen, ei vain ammatillisesti, vaan myös urheilullisesti.

Olli kävi yläasteen Pohjois-Haagan Yhteiskoulussa ja lukion Mäkelänrinteen lukiossa, kumpikin erinomaisia opinahjoja urheilu-urankin kannalta. Tänään urheiluakatemioiden verkosto on vielä paljon kattavampi ja urheilevilla nuorilla on hyvät mahdollisuudet kaksoisuran rakentamiseen. Näitä mahdollisuuksia tulee hyödyntää kaikin tavoin.

Ollilla alkaa uran 21. kausi. Se on niin käsittämätön juttu, että tähän on helppo lainata Ollin lausetta, jonka hän sanoi minulle kolme vuotta sitten Squashlehden haastattelussa:

”Oon mä kuitenkin kohtalaisen kova jätkä.”

Jatkan tähän, kuten jatkoin silloinkin: On se hirmuisen kova jätkä.