perjantai 25. elokuuta 2017

MUN SEURA, OSA II: Kirkon kentältä Lassilan tekonurmelle



Pohjois-Haagan Urheilijat (FC POHU) täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Alkuaikoina seuran lajeina olivat jalkapallon rinnalla mm. jääkiekko ja pesäpallo. Juhlavuonnaan seura on Pohjois-Haagan ja sen lähialueiden merkittävä jalkapalloseura, jonka miesten edustusjoukkue pelaa Palloliiton Helsingin piirin Kolmosessa. Seuran kotipesän, Lassilan liikuntapuiston uusi tekonurmi kruunaa seuran juhlavuoden.

”Seura ja sen ilme ovat kuluneiden vuosikymmenten aikana muuttuneet merkittävästi. Kun itse tulin mukaan 40 vuotta sitten, aikuisten joukkueita oli yksi ja sen lisäksi meillä oli muutama juniorijoukkue. Nyt seurassa on yli 700 jäsentä, joista noin puolet aikuisia ja puolet junioreita. Olemme merkittävä aikuisten liikuttaja Helsingissä ja junioreita meillä on lähes kaikissa ikäluokissa, joista osa yhteistyönä naapuriseurojen kanssa”, toteaa seuran puheenjohtaja Esko Manninen.

”Olosuhteiden selkeän paranemisen myötä seuran lähiajan keskeisenä pyrkimyksenä on varmistaa ja edelleen kehittää erityisesti juniorijoukkueiden toimintaa sekä etsiä uusia toimijoita joukkueisiin. On realistista asettaa seuran ensi vuoden jäsenmäärätavoitteeksi 800”, Manninen linjaa.

Seuran alkuvuosien toiminta keskittyi Pohjois-Haagassa Hakavuoren seurakunnan kirkon vieressä olleelle ”kirkon kentälle” ja sen jälkeen Pirkkolan urheilupuistoon, jonka jalkapallokentät valmistuivat vuonna 1967. Myöhemmin 1980-luvun puolivälissä seuran kotikentäksi vakiintui Lassilan liikuntapuiston hiekkakenttä, joka nyt on pitkään jatkuneen työn tuloksena saanut uuden tekonurmipinnan.

 ”Lassilan nyt valmistunut kenttähanke on seurahistoriamme suurin yksittäinen projekti ja se tuo seurallemme aivan uusia tapoja kehittää toimintaamme. Toiminnan pitkäjänteinen suunnitteleminen tulee uudella tavalla mahdolliseksi. Tähän asti olemme eläneet muutaman kuukauden aikajänteellä, mutta jo nyt tiedämme olosuhteiden kriittisen varmuuden ensi vuodelle. Tästä eteenpäin voimme osoittaa junioreille ja aikuisille ensiluokkaisen ja turvallisen ympäristön harrastamiseen”, sanoo seuran toiminnanjohtaja Juha-Pekka Partanen.

Oma, Topcart Areenan nimen saanut kenttä tuo seuralle toimintavarmuutta ja seura uskoo, että jäsenten pysyvyys paranee. 

”Olemme onnistuneet hyvin junioreiden toiminnan kehittämisessä. Nyt alamme tehdä entistä enemmän töitä poikien ja tyttöjen harrastusmahdollisuuksien parantamiseksi. Seurallamme on erittäin lämminhenkinen ja jokaista jäsentä arvostava tapa toimia. Toivon, että tämä välittyy jäsenillemme ja heillä on seurassamme hyvä olla ja kasvaa”, Partanen jatkaa.

MUN SEURA, OSA I: Pohjois-Haagan Urheilijat 60 vuotta


Helsingin Pohjois-Haagan kaupunginosan rakentaminen alkoi 1950-luvun alussa. Alueella oli tuolloin noin 1000 asukasta. Vuonna 1957 väkiluku oli jo lähes 10000, joista huomattava osa oli lapsia. Tämä loi odotuksia myös oman urheiluseuran perustamiselle ja niin joukko toimeliaita haagalaisia kokoontui loppuvuodesta 1957 ja perusti Pohjois-Haagan Urheilijat (PHU) -nimisen seuran.

Toiminnan käynnistyttyä laajemmin seura tarjosi moninaisen urheilun lisäksi harrastusmahdollisuuksia myös kerhotoiminnasta kiinnostuneille nuorille. 1960-luvun loppuun mennessä toiminta oli kuitenkin jo kokonaan keskittynyt jalkapalloon. Seura kasvoi ja joukkueiden määrä lisääntyi. Edustusjoukkue pelasi 60-luvulla nousujohteisesti niin, että se vuonna 1969 oli noussut jo III-divisioonaan, joka jatkossa vakiintui sen omaksi tasoksi, vaikka välillä pelattiin jopa V-divisioonassa.  Edustusjoukkueen menestyksekkäin vuosi oli vuonna 1977, jolloin joukkue pelasi II-divisioonassa, kuten myös kaudella 2014. Kummallakin kerralla käynnistä tuli kuitenkin ns. ranskalainen visiitti ja joukkue putosi takaisin sarjaporrasta alemmas.

Kuuluisat kasvatit

Seura on toimintansa aikana kasvattanut joukon pelaajia myös isommille kentille. Varhaisilta vuosilta veljekset Raine ja Reima Salmi pelasivat maamme kärkitasolla, Raine myös maajoukkueessa ja olympiajoukkueessa. Muita POHU-lähtöisiä huippupelaajia ovat olleet Marco Matrone, Sakari Mattila, Jani Koivisto ja Tuomas Mustonen.

Kaudella 1982 POHU yritti 25-vuotisen toimintansa kunniaksi nousua takaisin II-divisioonaan. Se tavoite ei toteutunut, mutta Suomen Cupissa edustusjoukkue eteni kaikkien yllätykseksi kahdeksan parhaan joukkoon voittamalla Tampereen Ilveksen, jonka joukkueessa pelasi mm. Ari ’Zico’ Hjelm.

”Sain pallon keskikentällä ja lähdin juoksemaan pystyyn, etenin maalintekopaikkaan asti ja sijoitin pallon ohi Ilveksen maalivahdin. Elämäni maali”, Martti Virtanen muistelee Erkki Alajan mainiossa Bollis-kirjassa. Virtanen on edelleen mukana seuran toiminnassa sen hallituksessa ja ollut voimakkaasti ajamassa ja toteuttamassa Lassilan tekonurmihanketta.

Vahva juniorityö
Tällä kaudella edustusjoukkue pelaa taas ’omalla’ paikallaan Kolmosessa ja joukkueessa on mukana paljon seuran omia kasvatteja. POHU on aina ollut tunnettu ja arvostettu juniorityöstään. Seuran yli 700 jäsenestä puolet on junioreita ja Lassilan tekonurmen nyt valmistuttua juniorityön merkitys korostuu entisestään parantuneiden olosuhteiden anisosta. Erityisenä painopisteenä seuralla on jatkossa poika- ja tyttöjunioreiden määrän kasvattaminen ja pelaajapolun turvaaminen omassa seurassa aina edustusjoukkueisiin saakka.

”Vahva juniorityö on aina ollut POHUn toiminnan ydin. Haluamme jatkossakin, että kaikki pohulaiset voivat tuntea aitoa ylpeyttä sini-valkoisesta pelipaidastamme”, toteaa seuran toiminnanjohtaja Juha-Pekka Partanen.