Kesä- ja heinäkuu on monelle squashpelaajalle akkujen lataamisen aikaa siinä mielessä, että kilpailukausi on kotimaassa ohi ja se tarjoaa hyvän mahdollisuuden tarkastella omaa tilannetta ja miettiä tulevan kauden lähtökohtia. Jotkut pitävät muutaman viikon totaalisen tauon eivätkä edes käy squashhallilla. Annetaan mielen levätä ja kropan huokaista. Osalle puolestaan kesän ja sen lämpö on vuoden parasta treeniaikaa. Molempi parempi.
Asiasta toiseen.
Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö jakoi kesäkuun alussa tukirahaa talvilajeille. OK:lla oli nyt ensimmäistä kertaa käytössään uusi kriteeristö, jonka perusteella lajit saivat tukea. Jääkiekko ja maastohiihto olivat voittajia, alppihiihto ja mäkihyppy häviäjiä. Mielenkiintoinen asetelma, lajit jotka ovat menestyneet kansainvälisesti, saavat lisää tukea ja päinvastoin.
Tulee muna ennen kanaa?
Olympiakomitean kohdallahan on sellainen tilanne, että noin 80 % sen varoista tulee julkisista varoista, käytännössä veikkausvoittovaroista. Toisin sanoen me kansalaiset kustannamme Olympiakomitean toiminnan ja siksi on oikeutettua kysyä, ovatko nyt jaetut tuet ja jakamisen kriteeristö sellainen, että se parhaalla mahdollisella tavalla vie suomalaista huippu-urheilua kokonaisuudessaan eteenpäin?
Onko siis niin, että ensin pitää saavuttaa menestystä ns. omin voimin ennen kuin pääsee lisääntyvän tuen piiriin vai pitäisikö sen mennä toisin päin – tuetaan ja panostetaan pitkäjänteisesti ja tavoitellaan menestystä esim. viiden tai kymmenen vuoden kuluttua. Kumpi on oikein vai onko kumpikaan tapa väärä?
Kaksi suomalaisnaista eteni nyrkkeilyn EM-kisojen finaaliin tilanteessa, jossa heidän saamansa tuki OK:lta, siis yhteiskunnalta, siis meiltä veronmaksajilta, on ollut vaatimaton. Minun mielestäni se ei ole oikein.
Hyvä esimerkki liiton varojen niukkuudesta on Suomen U19-poikien MM-kisahanke Intiaan. Niin luonnolliselta kuin kuulostaakin, että liitto kustantaa omat juniorimme lajimme arvokisoihin, näin ei kuitenkaan ole ja tätä projektia varten on perustettu yhteisörahoituskampanja, jonka avulla taloudellista tukea kisaprojektiin haetaan. Minun mielestäni näin ei pitäisi olla, mutta tässä tilanteessa ollaan.
Sinänsä tämä on yksi hyvä ja toimiva tapa löytää korvaava rahoitusmalli, kun liiton oma talous ei riitä. Eikä tämä ole suomalaisessa urheilussa mitenkään harvinaista muissakaan lajeissa. Minua vain harmittaa, että maamme omat kärkijunioripelaajat joutuvat käsi ojossa pyytämään rahaa, jotta he pääsisivät omiin MM-kisoihinsa edustamaan Suomea ja mittaamaan oman tasonsa.
Uusi kausi käynnistyy taas elokuussa, pelaajien vakiovuorot ja harjoitukset pyörähtävät käyntiin, samoin kilpailukausi. Yhtenä huippuhetkenä Talissa pelataan toistamiseen Meltron Finnish Masters Open 2018, Euroopan liiton alainen Masters-kisa, johon on jo ilmoittautunut yli 80 pelaajaa ja lisää tulee kaiken aikaa. Nämä ovat erinomaisia suomalaisen squashin näyteikkunoita, näiden ja muiden maassamme järjestettävien kansainvälisten kisojen avulla lajimme tunnettuus paranee edelleen ja vaikuttaa myönteisesti lajimme maineeseen. Näin pääsemme toivottavasti jonain päivänä tilanteeseen, jossa kenenkään ei tarvitse olla käsi ojossa.
Tämä kirjoitus on julkaistu äskettäin Suomen Squashliiton Newslwetterissä 3/2018
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti