RION OLYMPIALAISET DOPINGIN VARJOSSA

Ensimmäiset olympialaiset, jotka muistan, olivat Meksikon kisat vuonna 1968. Olin silloin 13-vuotias ja seurasin kisoja mustavalkoisesta televisiosta. Yksi suomalaisurheilija erityisesti jäi mieleeni, hän oli Kaarlo Kangasniemi, joka voitti kisoissa olympiakultaa painonnostossa. Anabolisista steroideista ja dopingista en ymmärtänyt tuon taivaallista, mutta ”Kulta-Kalle” ymmärsi. Vai ymmärsikö sittenkään? Kangasniemi on myöhemmin myöntänyt käyttäneensä aineita ja kärsi ymmärtääkseni terveyshaitoista. Samaan hengenvetoon täytyy kuitenkin muistaa, että kyse ei tuolloin ollut kielletyistä aineista.

Rion olympialaiset alkavat ensi viikolla ja tilanne on nyt, 48 vuotta myöhemmin, täysin toinen. Ensimmäistä kertaa olympialaisten historiassa kokonainen maa, Venäjä, on dopingin vuoksi suljettu yleisurheilun ja joidenkin muiden lajien osalta kisoista. Muutama muu maa on lisäksi suurennuslasin alla toiminnastaan. Paljon on käyty keskustelua, ovatko Kansainvälisen Olympiakomitean ja kansainvälisten lajiliittojen tekemät päätökset olleet kategorisesti ja/tai moraalisesti oikeita.

Syytä keskustella onkin.

Otetaan tunnettu esimerkki. Venäjän Jelena Isinbajeva ei saa osallistua Rion olympialaisiin, koska koko Venäjän yleisurheilujoukkue on suljettu kisoista.   Maailman antidopingjärjestö WADAn mukaan Venäjällä on ollut vaikeata suorittaa testauksia ja näin luotettavaa tietoa ei ole käytettävissä. Tekeekö se seiväshyppääjä Isinbajevasta doping-urheilijan? Ei tee. Oikeusvaltioissa ja demokratioissa lähdetään siitä, että henkilö on syytön, kunnes hänet on todistettavasti todettu syylliseksi. Epäily ei riitä. Moni varmasti ajattelee, että tuollaista seiväshyppyuraa ei kaurapuurolla tehdä. Tiedä häntä, mutta näyttöä kiellettyjen aineiden käytöstä ei ole.

Isinbajeva valittaa päätöksestä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Se tuntuu oikealta ratkaisulta ja siitä tulee pitkä ja vaikea prosessi. Mutta on oikein, että hän tekee sen, paitsi hänen itsensä, myös muiden kisoista samoin perustein suljettujen urheilijoiden vuoksi.

Ja kun tästä otetaan askel eteenpäin ja siirrytään geenidopingiin, niin haasteet sen kuin kasvavat, elleivät käy jo ylivoimaisiksi. Geenidopingista puhuttiin jo 2000-luvun alkupuoliskolla. Mistä me varmuudella tiedämme, vaikka Riossa jo olisi geenidoupattuja urheilijoita? Testaukseen liittyvä kehitystyö kun tulee aina jäljessä - enemmän tai vähemmän, mutta jäljessä.

Formula 1 –pomon Bernie Ecclestonen anoppi kidnapattiin jokin aika sitten kotoaan Brasilian Sao Paulossa. Lunnasvaatimukset ovat vaatimattomat 28 miljoonaa puntaa. Toivottavasti olympialaisten aikana ei tapahdu mitään näin dramaattista, tai vielä pahempaa, mutta paljon ei-toivottavaa tapahtuu, sen voi sanoa jo nyt. Olympialaiset ovatkin paisuneet hallitsemattoman suuriksi tapahtumiksi ja siksi tulemme jatkossa näkemään paremmin organisoituja ja läpivietyjä jaettuja kisoja ja siihen Pohjoismaat ja Baltian maat voivat tarjota erinomaisia vaihtoehtoja.

Ensimmäiset suomalaisurheilijat ovat jo matkanneet Rioon ja valmistautuvat omaan koitokseensa. Oma, valistunut arvaukseni suomalaismenestyksestä menee kutakuinkin näin: 

Naisten nyrkkeilystä tulee mitali ja naisten ammunnasta ja purjehduksesta toivottavasti. Naisten puolella pistesijoja voi lisäksi odottaa taekwondosta ja pyöräilystä. Miesten puolella menestys jää vaisummaksi: keihäsmiehet jäävät pistesijoille, valitettavasti. Pistesijaa voi lisäksi odottaa miesten purjehduksessa. Ajat ovat tässäkin suhteessa muuttuneet, mukana ei ole yhtään kestävyysjuoksijaa. Kauas on tultu Lasse Virenin ja Martti Vainion ajoista, mutta sen ei tarvitse olla huono asia. Nyt ollaan vahvoja muissa lajeissa. 

Onnea ja parhainta menestystä kaikille puhtaille suomalaisurheilijoille!