SQUASHNUORTEN TIE PÄÄTTYI LISSABONIIN

Euroopan mestaruuskisat Portugalin Lissabonissa olivat suomalaisnuorille pohjakosketus. Tämän voi sanoa, kukaan ei pahoita siitä mieltään, niin heikko oli nuorten suoritus ja he tietävät sen itsekin. Näissä kisoissa ei ollut ”Kaikki Pelaa” -ajattelulle sijaa, täällä pelattiin paremmuudesta niin henkilökohtaisessa kisassa kuin joukkueinakin. Turistimatka on tehty.

Joukkueen valmentajan Tomi Niinimäen sanoin:

”Selittelyille ei jäänyt sijaa ja hyvä niin. Meidän taso on nyt mitattu ja nähty ja nyt on sitten aika tehdä johtopäätökset ja linjamuutokset ja pitää huolta, että ensi keväänä tulokset ovat taas nousujohteiset. Lähes kaikki pelaajat pelaavat samassa kisassa myös ensi keväänä, joten tämä reissu oli tärkeä kokemus meille kaikille sitä silmällä pitäen. Meidän vaan pitää tehdä oikeita asioita mielettömän paljon, jotta kehitys varmistetaan.”

Henkilökohtaisessa kisassa paras sijoitus tytöissä oli 20. ja pojissa 42. Joukkuekisassa pelattiin kuusi ottelua (Tsekki, Espanja, Ruotsi, Israel, Portugali ja Tanska) ja jokaisessa tuli pataan. No, antaa näiden tulosten ruotimisen olla, tulos oli historiallisen huono eikä se miksikään muutu. 

Kysymys kuuluukin, miksi näin on?

Suomi on 1970-luvulta lähtien pystynyt tuottamaan tasaisin välein kansainvälisellä mittapuulla mitaten erittäin hyviä pelaajia. Seuraava aakkosellinen lista on minun, jokainen voi olla siitä omaa mieltänsä.

Sami Elopuro, Kale Leskinen, Petri Levomäki, Tuula Minetti, Mika Monto, Henrik Mustonen, Pentti Pekkanen, Juha Raumolin, Markku Sainio, Poku Salo, Matias Tuomi ja Olli Tuominen.

Siihen nähden, että meillä ei ole monen muun maan tavoin samanlaista kriittistä massaa, suomalainen squash on onnistunut pelaajatuotannossaan hyvin ja nytkin meillä on kasvamassa kv-mitat täyttäviä pelaajia, kunhan hyvä valmennus takaa jatkuvan kehityksen.

Olen kauan sitten suorittanut Suomen Squashliiton squashvalmentajatutkinnon Jyrki Hämäläisen johdolla, olen pelannut ja seurannut squashia 40 vuoden ajan hyvin läheltä ja olen keskustellut satoja ja satoja tunteja eri maista tulevien ammattilaispelaajien ja valmentajien kanssa. Mikään näistä ei tee minusta squashin asiantuntijaa eikä minulla ole tarjota syvällistä analyysiä nyt päättyneiden U19 EM-kisojen heikkoon menestykseen.

Mutta joillakin pitäisi olla.

Suomen Squashliitto hakee juuri valitun toiminnanjohtajan Mika Monton työpariksi nuorisopäällikköä. Häneltä odotetaan työhakemuksen perusteella mm. seuraavaa:

”Nuorisopäällikkö vastaa yhteistyöstä seurojen, hallien ja valmentajien kanssa. Osa työtehtävää on suomalaisen squashvalmennuksen kehittäminen ja koordinointi. Nuorisopäälliköltä odotamme erinomaisia viestintä- ja verkostoitumistaitoja ja hänen tehtäviinsä kuuluukin tuoda uutta vireyttä seura- ja kilpailutoimintaan.”

Toivotan parasta menestystä valitsemallanne tiellä. Toivottavasti osaatte valita oikean tien, tarjolla on monia. Seuraavassa katkelma kirjasta Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa, suomentanut Anni Swan.

Liisa: ”Anteeksi, voitteko neuvoa minulle tien?”
Irvikissa: ”Minne olet menossa?”
Liisa: ”En tiedä.”
Irvikissa:”Sitten mikä tahansa tie vie sinne.”

Kuunnelkaa muita, mutta älkää alistuko heidän vietäväkseen. Valitkaa mielestänne oikea tie, sekin tulee olemaan kapea ja kuoppainen - mutta se vie eteenpäin. Kysykää itseltänne ja kysykää valitsemiltanne pelaajilta, löytyykö tarvittava hinku ja valmius panna kaikki peliin, koska mikään muu ei riitä, ”meidän taso on nyt mitattu ja nähty.”

Pienen lajin kohdalla menestyminen edellyttää armottomuutta. Yhtään lahjakkuutta ei ole Suomen kaltaisessa pienessä maassa varaa hukata, mutta silti niin täytyy tehdä, kun siirrytään lahjakkuudesta ja "ihan ok" -vaiheesta siihen vaiheeseen, jossa timantit hioutuvat. Siinä kohdassa pelaaja ja valmentaja tekevät valinnan, josta ei ole paluuta. Se on joko/tai-valinta, se ei ole sekä/että-valinta.

Olkaa työssänne armollisia, mutta samalla armottomia.

Sami Elopuroa lainaten: ”Mikään ei ole pienestä kiinni.”